Hanna Ahti, Anna Maria Häkkinen ja Maija Mustonen yhdessä Niina Hosiasluoman sekä An Tul:in muusikoiden Saana Pohjosen ja Helena Pulkkisen sekä valosuunnittelija Jenni Pystysen kanssa ovat luoneet Teatteri Takomoon elävien ruumiiden, tanssin, liikkeen, äänten ja valojen  teoksen. Syntyi moniaistista tapahtumallista maisemaa, joka resonoi pitkään katsojakehossa.

En  voi kuvitella parempaa ajankohtaa Doomin & Bloomin  maailmaantulolle kuin toukokuun ohimenevässä neitseellisessä vihreydessä ja kasvavassa valossa.

Minulle tämä on poeettinen esitysessee siitä, miten elävät, nuupahtavat, kuolevat ja kuolleet ruumiit tässä maailmassa ovat ja pakottomasti kehkeytyvät. Niin kuin kukat vaaseissaan teoksen käytävällä. En väsy aistimasta sitä, miten nämä ruumiit ovat ja miten ne värähtelevät suhteessa toisiinsa ja kuuntelevat toisiaan.  Keskittynyttä toisiin uppoutuvaa oleilua ja levollista tekemistä. Teoksen alkaessa esiintyjät muovailevat reisiluuta ja solisluuta kaikessa rauhassa. Niitä sovitellaan kuin mittoja ottaen. Teos on täynnä heijaamista, rullautumista,  hamuamista. Mutta myös orgaanisesti kiihtyvät liikehdintää äärettömän merkin muodossa. Kuin rituaalissa Hosiasluoma makaa maassa kuin kuolleena ja hänen päätään ympäröivät valonsäteet.   ”I like to be tendered”  ”she licked my face”   

Näitä ruumiita  ei maailman melu ja paine paina. Ne oleilevat sallimuksen maailmassa. Ne tulevat itsekseen, kehittymät, kukoistavat. Teos on täynnä kannattelua ja suurta hellyyttä. Esiintyjät kietoutuvat toisiinsa tai pylväikköön. Esiintyjät ovat toisinaan yhtä yhteistä kasaa, josta jokainen irtautuu.

Teoksen äänimaisema on täynnä hyrinää, suhinaa, vihellyksiä, puhallusta, etäisiä kaikuja ja sitten bassonjylyä, kellon kaikuja, moottorin ääniä, raivoisaa sähkökitaran ääntä,  jotka kuin purkautuvat, kitinää, epämääräistä melua. Myös esiintyjien ruumis toimii instrumenttina. Ja Weyes Bloodin God Make me into a Flower. Kuulas ääni laulaa toiveestaan olla pehmeä ja taipuisa maailman tuulissa, ikuisessa muutoksessa.

Teoksen loppu on ihmeellinen, puhdasta runoutta elämän hetkellisyydestä, raa´astakin. Tilan täyttää Hanna Ahdin ääni. Tilaan johtavat ulko-ovet ovat nyt auki tuntemattomaan.  Valo ulkoa tunkeutuu pimeään tilaan. Näyttämövalo nostaa esiin lakastuneet kukat maljakoissa. Kuollut luonto. Memento mori. Ahdin teksti ruumiillistaa kuoleman tapahtumaa. Miten ”riitasointuisesta lihasta” pakenee mieli ja ”tunkeutuu kelmeästä ihosta ulos” Ruumis jatkaa tulemistaan vielä kuoleman jälkeenkin. Ja ääni kertoo, miten viipyy talossa. ”Hankasin ja hengitin  sekä omia että sukuni sisuksia.  Astuu sitten talosta ulos huhtikuun koleuteen, hieman lämmittävään valoon ja paljaiden lehtipuiden orastavaan vihreään. Runoilijan ja tanssitaiteilijan voimallista ruumiin sisätilojen tekstiä.

Tämä teos on Liikkeen ja tyhjyyden sisarteos, se tekee samalla tavalla hoitavaa hyvää kuin sisarensa. Se hoitaa myös katsojaansa.

Ohjaus: Hanna Ahti, Anna Maria Häkkinen, Maija Mustonen
Näyttämöllä: Hanna Ahti, Anna Maria Häkkinen, Niina Hosiasluoma, Maija Mustonen
Valosuunnittelu: Jenni Pystynen
Musiikki: An Tul (Saana Pohjonen ja Helena Pulkkinen)