Anima Rectum (sielun perseenreikä) Teatterikorkeakoulussa kääntyy virityksiin ja käänteisiin, joita ei odota. Episodimaiset kohtaukset ovat sellaisia, joista ei tiedä, mitä tuleman pitää. Prosessimuotoisessa työskentelyssä on syntynyt enemmän odottamattomuutta, arvaamattomuutta ja absurdiutta toisen ja tuntemattoman äärellä kuin mitä yhden ihmisen käsikirjoitus ehkä mahdollistaisi.
Prosessimuotoisuus tarkoitti tässä myös äänidramaturgian, näyttelijändramaturgian huokoista yhteen kietoutuneisuutta tavalla, jonka vain kiinteä prosessityöskentely voi saada aikaan. Anima Rectumissa minua vuorotellen kylmäsivät ja kevensivät juuri tarkat äänet.
Minuun tällainen härski sukellus syvään päätyyn vetoaa. Anima Rectumin vinksahtaneisuus on sukua Jani Volasen ja Q-teatterilaisten Häiriötekijän (2013) Jälkeenjäävien (2015) absurdille komiikalle sillä erotuksella, että tässä ollaan läheissuhteissa pääasiassa neljän seinän sisällä. Tällaisena sukulaisuutta voi löytää myös Saara Turusen Tavallisuuden aaveeseen (2016).
Läheissuhteista löytyy viirautunut hirviömäisyys ja vallantahtoinen kyykytys – eikä yhteiskuntakaan kaukana ole. Anima Rectumin vinksahtanut absurdi vallankäyttö peilautuu takaisin laajempiin yhteiskunnallisiin kytkentöihin. Mikä ylläpitää pelkoa ja kauhua toista ja tuntematonta kohtaan? Mikä meistä tekee neuroottisia kilpailueläimiä? Mitä kompensoidaan, kun ehdollistutaan konsumeristisesti paras härpäke -tunteeseen? Mikä saa harjoittamaan syömiseen ja ruumiiseen kohdistuvaa pakkovaltaa? Mistä nämä erilaiset korrektiudet, riippuvuussuhteet ja pätemisentarpeet sikiävät? Parasta Anima Rectumissa on, että se ei selitä. Se vain näyttää. Kysymyksiä mietin sitten minä katsottuani esityksen. Eikä mikään kiellä ottamasta Anima Rectumia ihan sillään, pervokauhussa nautiskellen.
Kun kääntelen ja kelailen episodeja jälkeen päin tajuan, miten tulkintani riippuu siitä, mihin osapuoliin tässä identifioidun, kenen vinkkelistä asiaa katson. Anima Rectum huojuttaa näkökulmia, ei fiksoi katsomista yhteen kulmaan. Näin se säilyttää avoimuutensa. Ehkä tämäkin on juuri prosessinomaisuuden tulosta.
Ensimmäisessä episodissa mies tapaa sattumalta tuttavatytön, tunkeutuu vastahakoisen tytön seuraan, yksikään tytön tekosyynomainen karkotusyritys ei onnistu. Lopulta ollaan vaivautuneessa tunnelmassa tytön kotona. Selviää, että ovat kuorotuttavuuksia, tyttö on frozen, kauhu silmissä, ei auta mikään. Äänimaailma tykittää kauhuefektiä. Onko tässä joku hullu stalkkarifriikki, se viattomalta naapurinpojalta näyttävä Gianni Versacen ampunut sarjamurhaaja? Vai mikä tätä tyttöä riivaa? Mikä riivaa tätä miestä, eikö hän osaa lukea tytön viestejä. Kääk!
Perkeleellinen lapsi kyykyttää isäänsä. Tämä eronnut mies on paitsi lapsensa myös ex-vaimonsa nalkissa. Kaikkensa mies yrittää, ostaa kalleimman mahdollisen lelun lapselle synttäriksi, minkä jälkeen tili on miltei nollilla. Katastrofi seuraa, lapsen synttärikaverilla onkin joku vielä parempi lelu. Lapsi liiskaa sanoillaan isän lopullisesti ja käskee iskää menemään pois. Siinä sitten luuseri-isä sitten tottelee ja laahustaa ulos. Tai entä outo persoonien vaihto, jossa miestä tulee yllättävästi tapaamaan vanha tuttavuus. Näiden kahden keskustelu päättyy siihen, että identiteetit vaihtuvat. Tyttö kaappaa miehen identiteetin ja mieheen siirtyy tyttö. Tai entä pariskunta, jonka elämä menee raiteiltaan, kun mies ostaa vahingossa kaupasta ei-vegaanista juustoa. Seuraa matelevaa hyvittelevää anteeksipyyntörituaalia ja sitten yöllä naisen kertakaikkinen antautuminen himoilleen – mieletön masturbointikohtaus juuston kanssa. Ulkopuolelta kuiskiva eläin viettelee pervorotan moiseen. Kreivin toksista maskuliinisuutta ajamaan pois tämän ruumiista tarvitaan manaaja ja tämän vielä kokematon oppipoika. No, ei onnistu. Manaajan oppipoikaan se sitten menee. Yhdenlainen kaunotar ja hirviö -versio on hoitokodissa asustavan Alzheimer-isän jättikokoisessa eläinnaamiossa ja hänen tyttärensä suhde. Isällä on jättikokoinen eläinnaamio päässä. Hän on rekvisiittamunasillaan sängyssä häiriköimässä hoitajaa, tyttö taluttamassa isää kaulapannassa.
Virkistävää! Pelätä, kauhistella ja nauraa yhtä aikaa.
