Buzz ja minä tunteiden vuoristoradalla – riivaavaa kateutta ja me kaks -ystävyyttä

LUKUAIKA: 2 min

Minut on tunneperäisesti kaapattu jo kun näin niin tutut pehmolelukasat. Nyt liikutaan 90-luvun lapsuusmaastoissa. Toy Story – Leluelämää oli kova juttu. Minuun uppoaa kuin veitsi voihin Laura Mattilan Buzz ja minä Teatteri Jurkassa. Vilpittömyyden ja myötätuntoisen älykkyyden yhdistelmä. Sellaisena sen piirtää Mattilan teksti ja Tuuli Karhun ja Juho Uusitalon näyttelijäntyö.  

Mattila on sijoittanut nykynäyttelijän kamppailuja kuvaavan teoksen lastenhuoneen ja 90-luvun suosikkileffan kehyksiin. Buzz ja minä on tunteiden vuoristorata, suurella sydämellä tehty. Se osuu näyttelijän tai kenen tahansa suosiota ja menestystä halajavan kipupisteisiin. Ei tarvitse olla näyttelijä tunteakseen ja ymmärtääkseen, miltä tuntuu, kun ei riitä.  

Mattila on velho kuljettamaan musiikkivinjettien viestejä, niin kuin Rihannan Umbrellayou can stand under my umbrella. Itkettää, kun Juho tanssii Rihannana tai kun Satu Tuuli laulaa Noitalinna Huraan Järvellä-kappaletta pianomelodicallaan säestäen: minä ja hyttynen, järvellä apeina istuttiin, jotakin paljon suurempaa olla haluttiin…

Näyttelijät Satu Tuuli Karhu ja Juho Uusitalo ovat sellaisia, jotka laittaisi mielellään taskuun, jos olisi sellainen näyttelijöille varattuna… Karhu ja Uusitalo sulattavat sydämen, menevät hellävaraisesti suojausten lävitse.

Rakastin jo pelkästään näyttelijöiden entréitä. Uusitalo tulee sisään, esittelee itsensä ja alkaa ladata kassistaan ikkunalaudalle yksitellen jättipullo Cokiksia ja Kinder Buenoja, ylläri toisensa jälkeen. Hän olettaa saavansa esiintyä Woodyna. Seinällä roikkuu Woodyn seriffinhattu, näyttämölegenda Tommi Korpelan nimellä. Paikalle pelmahtaa kiireisenä, suuren tähden elkein Satu Tuuli Karhu, tuo Buzz, joka odottaa Korpelaa tulemaan. Taidatkos näyttelijän paikan ja paikattomuuden paremmin näyttää.

Kummallekin näyttelijälle teksti tarjoaa sooloja ja keskinäisen ystävyyden sulaa magmaa. Satu Tuuli Karhun näyttelijähahmo käy ylikierroksilla, multitaskaa, on poissaoleva, yrittää miellyttää… jättikassilla on tehtävänsä juonen myöhemmissä vaiheissa. En paljasta.

Toy Storyssa Woody on se itseään täynnä oleva sheriffi, joka on pitkään paistatellut suosikkileluna, ja saakin tuta, miten avaruusolio actionleluhärpäke Buzz Lightyear astuu lastenhuoneen näyttämölle varastaen huomion. Buzzin ja minän kehyksissä Uusitalolle selviää, että Woodyn rooli onkin varattu Tommi Korpelalle. Korpela ei tulekaan ja Uusitalo toimii harjoitus-Woodyna

Buzzissa ja minässä on hieno kohtaus ensimmäiseltä kuulennolta. Buzz Aldrin ja Neil Armstrong odottavat H-hetkeä. Viime hetkellä Aldrin-Uusitalo siirtyy syrjään, avaa oven Armstrong-Karhulle, joka astuu kuun pinnalle. Näyttelijät keskustelevat siitä, miksi Armstrong Aldrinin sijaan.

Näyttämöhahmojen arjet eroavat. Toinen lentää työstä toiseen, toinen tekee työtä siivoojana. Karhun hahmo joutuu valokuvattavana Uusitalon esittämän valokuvaajan törkeän käytöksen kohteeksi, Uusitalon hahmo puolestaan yrittää kartuttaa ammattitaitoaan Helen Mirrenin masterclassilla ja kuuntelee puuta heinää, jota Karhun Mirren-hahmo suoltaa. Vallankäyttöä ja alistamista eri muodoissaan.

Mattila laittaa teatterin haamut kummittelemaan ja tuo näyttämölle Karhun esittämän ohjaajan   itsereflektiivisesti ja itsekeskeisesti selittelemään ja sekoilemaan.  Siellä on Emmin omassa teatterissa Emmi äänenä Sudenmorsiamesta kertomassa siitä, miten sai harjoituksissa suden äänen ja myös Buzzin ja minän näyttämöihmeentekijänä. Juho Uusitalo esittää Salieria Shafferin Amadeuksesta. Totta ja fiktiota sekoittavassa intertekstuaalisessa metaesityskeitoksessa ovat läsnä Karhun ja Uusitalon näyttämöhahmot, omat minät, teatterikorkeakouluaikaiset opiskelumuistot – mitä tapahtuikaan kuntosalilla – ja lapsuusmuistot – Uusitalon vihreä vedenneitopyrstö. 

Mikä sen parempi paikka kuin Teatteri Jurkka, näyttelijöiden teatteri. Näyttämö saattaa lähietäisyydeltä nautittavaksi sen, mitä näyttelijä tekee, miten hän roolihahmojaan rakentaa, miten kuljettaa teoksen tarinahahmoa ja näyttämöhahmonsa kaarta, miten hän on suhteessa itseensä ja toiseen näyttelijään ja meihin katsojiin.

Buzz ja minä on huima lento, yhteinen lento ja leikki. Siinä on kyse myös ystävyydestä, oman merkityksellisyyden ja arvon ymmärtämisestä. Minä riitän. Me riitämme.

BUZZ
Woody, sinä onnistuit!

WOODY

Hetkinen Buzz, sytytin juuri raketin.

BUZZ

Ja raketit räjähtävät.

WOODY

Me räjähdämme!

BUZZ

Ei tänään ystäväni!

Ponkaistaan ilmaan.

WOODY

Buzz, sinähän lennät!

BUZZ
Ei tämä ole lentämistä, tämä on putoamista tyylillä. 

BUZZ JA WOODY

Kohti ääretöntä ja sen yli!