Kulttuurikomppania Eloan Epäajankohtaisen taiteen festivaali vapauttaa ei vain tekijöitä vaan myös katsojia. Mainio ajatus! Tähän viikonloppuun osuu nyt roppakaupalla kaikenlaista, joten osallistuminen jäi Niina Hosiasluoman sooloteoksen Beating McEnroe by Hossu katsomiseen Hietsussa.
Eläköön you tube! Hossun teos on versio brittiläisen esiintyjän, ohjaajan taideklovnin Jamie Woodin palkintoja keränneestä teoksesta Beating McEnroe. En tiedä tunsiko Hossu Jamie Woodin aiemmin vai osuiko Hossun silmiin vain sattumoisin Woodin teoksen taltiointi Koreassa. Niin tai näin. En yhtään ihmettele, että Woodin outo komiikka on vedonnut sellaiseen kansallisaarteeseemme kuin Hossu ja hänen suvereenin mahtavaan esiintyjähahmoonsa.
Hossun seurassa tästä sukelluksesta kilpailuhenkisyyteen tulee minusta vielä arvaamattomampi ja omaperäisempi vaaran ja leikin yhdistelmä. Hossussa tulee kuusivuotias Jamie, joka kertoo, miten koko perhe kohtasi tv:n kautta Wimbledonin legendaarisen tennistaiston, jossa Björn Borg ja John McEnroe kohtasivat toisensa vuonna 1981. Pieni poika palvoo muiden lailla Björn Borgia, katse Borgiin kiinnittyneenä. Siinä missä Jamie Wood tanssi taiturillisesti, Hossu katsahtaa muistilistaltaan, mitä pitääkään tehdä, steppailee muutamaan askeleen. Koko Hossun olemus tuntuu tekevän pilaa kaikenlaisesta kohotetusta esiintyjyydestä. Hossu on Hossu!
Hossu tekee oman yllätyksellisen ja hurmaavan teoksensa. Nyt ei ole mitään leijonaa vaan lötköpötköpäähineen avulla korkeampia voimia aistiva hahmo yhteydessä universumiin, hyräilee meditatiivista mantraansa, solmii meihin kontaktia, laittelee pyyhkeistä kenttää valmiiksi. Kyselee niitä näitä tenniksestä, Borgista ja McEnroesta, kehuu tietojamme, olemme edistynyt ryhmä.
Koko homma on luuserin ja voittajan välistä taistoa. Hossu halusi olla kuin Jamie. Näyttämölle muodostetaan tenniskenttä, mustasta verhosta tulee verkko, jota me katsojat kutsutaan pitelemään. Tarvitaan myös äänitehosteet. mailan kosketuksen palloon tekee yksi katsojista viemärinavauspumpulla. PLOP kuuluu aina, kun maila osuus palloon. Ja Hossu on ankara ohjaaja, pitää keskittyä ja omistautua tähän hommaansa.
Hossu kertoo muistoja oman kilpailuviettinsä ilmentymistä. Mene ja tiedä, mikä on totta, mikä fabulointia, ihan sama, koska Hossun esityksellinen tarinankerronta piirtää tapahtumat katsojan verkkokalvolle. Jyväskylän uimahallilla uimaseura Saukot etsii uusia lahjakkuuksia, tällä tytöllä olisi ne oopperalaulajan keuhkot, tästä se lähtee. Ensin opetellaan sukeltamaan uimakorokkeella, ihan lempeästi, pikkuhiljaa. Hossu esittää, miten seisoo uimakorokkeella – ympärillä äitikin jossain takana – hyppää, hyppää ihan rauhassa – minuutteja kuluu, kuluu. Anna mennä vaan… Miltei valmiina, hyppää, mutta ei, ei hyppää tämä tyttö. The winner takes it all, voitonriemuinen Hossu. Ja toinen kilpailuhenkisen Hossun muisto Lihasulasta (! sellainen paikka on Kangasalla) siellä monipäinen sisaruslauma, kaikki K-kirjaimella alkavia – me saamme antaa nimiä, siellä ovat siis Kallet, Keijot, Kimmot, Kyöstit…Siellä ovat kuivassa kangasmetsässä koko K-lauma ja Hossu juomassa viinaa, ja porukka heiluu, köpsähtää yksi toisensa jälkeen viinan kaatamana, mutta ei meidän Hossu, urhea voittajuus päättyy suihkuoksennukseen.
Ja sitten seuraa jännittävä huipennus, eeppisen kamppailun todellinen katharsis: Borgin ja McEnroen kohtaaminen Wimbledonilla vuonna 1981. Näyttämön kentälle kaksi vapaaehtoista pelaajiksi, McEnroelle musta peruukki ja hikinauha, ja yksi tuomariksi, kaksi verkonpitäjiksi ja tietenkin vielä lötköpötköllä pallon plopsausääntä tekemään joku vapaaehtoinen. Hossu antaa tuomarille vuorosanat, meidän tehtävämme on huutaa, tuomarilla on vuorosanansa myös meidän hiljentämiseemme. Ja entä Hossu, Hossu ei vain orkesteroi koko hommaa vaan nyt hänestä tulee pallo, joka pelaajien lyönneistä pompahtaa puolelta toisella, käy maassa ja saa taas osumaan. Kunnes sitten McEnroe häviää Hossun pallolle. The Winner takes it All.
Mistä siis kysymys? Balettitanssijan tutussa kevyesti tanssahtelevaksi hahmoksi muuntautuva Jamie Wood pohdiskeli maskuliinisuutta, tennistähtien maskuliinisia representaatioita ja niiden merkitystä katsojiinsa. Hossun käsissä teoksen esiintyjähahmo kommentoi omaa habitustaan lempeän itseironisesti ja sitä kautta antaa tilaa äkkiväärälle ja ennakoimattomalle. Luen tätä ruumiillista itseilmaisua anarkistisen kurittomana vastaposeerauksena, onhan ruumis paikka vastustaa valtasuhteita. Tälläkin pienimuotoisella teoksellaan Hossu jatkaa ideologista ja poliittista asettautumistaan vastustamaan kaikenlaista paikalleen asettavaa hallintaa ja (itse)kontrollia.
Hossulla on päällä paita, jossa lukee KITA JOUTSA. Oli pakko selvittää. Joutsassa Haihatuksessa ja Kitagalleriassa Kineettisen taiteen talossa Kitassa juhlittiin kesäkauden päättymistä poikkitaiteellisella ohjelmistossa. Siellä yleisö saattoi turkulaisen Kehto Experimancen jättivauvanvaunuissa eläytyä varhaislapsuuteen. Niina Hossu Hosiasluoma oli siellä tekemässä performatiivisen hoivasession Nenästä asiaa.
