Veikka Heinosen Kaksi sisarta  – tarina hiihdosta ja omistautumisesta (ohjaus Esa-Matti Smolander) on ihan muuta kuin leppoisa tarina hiihtäjäperheestä. Se on oudon vinksahtanut teos fundamentalismista. Perheen sisäiset vallankäyttömekanismit ovat samoja kuin missä tahansa äärimmäisyyksiin viedyssä lahkolaisuudessa. Fundamentalismi on epäilyksetöntä ja erehtymätöntä. Se ei armoa tunne.

Lahtelaisperheen hiihtolahkossa sisarukset tekevät juuri sitä, mitä vääristyneeseen kunnianhimoonsa hukkuneet valmentajavanhemmat haluavat. Sisarukset välineellistetään ja uhrataan hiihdon jumalalle ja manipuloidaan kilpailemaan toistaan vastaan. Harjoittelumetodit ovat silkkaa nöyryytystä ja sadismia. Epäuskoa ei hiihtolahko siedä. Epäilijäsisarta uhkaa karkotus perheyhteisöstä. Petturin on ansaittava pettämänsä luottamus uudelleen.

”Heikot sortuu hiihdon tiellä”

Kaikkea en kerro. En tee spoilereita. Tämä on dystopiaa. Mistä on kysymys?

Tapahtumat käynnistyvät  nykyhetkestä. Puhelimen ääniviestistä saamme kuulla, miten Pekingin olympialaisissa sisar on voittanut 4 kultamitalia hiihdossa. Sensaatiomaisella hiihtäjällä on plakkarissa huima määrä mitaleita jo ennestäänkin, vielä yli neljäkymppisenäkin supersisko kahmi mitaleita. Nyt hiihtäjäihmeestä ollaan tekemässä Netflix-dokumenttia, johon halutaan haastattelua ja kommentteja myös sisarelta. Puhelinsoittaja ei luovuta, soittaa teoksen kuluessa muutaman kerran uudelleen.

Ääniviestistä palataan Lahden dopingskandaalin MM-kisoihin vuonna 2001. Television ääressä eletään parin viikon ajan hiihtäjäsisarusten ja heidän valmentajavanhempiensa valmennusdraamaa, huuman ja kriisin hetkiä kisojen alusta hiihtoliiton tiedotustilaisuuteen 28.2. ja perheen omaan suureen päivään 1.3.  Television katselun lomassa treenataan niin, että henki meinaa lähteä. Hiihtouskovainen perhe tekee kaikkensa:

”Kurkelan perhe ei luovuta”

Konflikti on läsnä jo heti. Toinen sisarista katkaisee sauvansa ja tunnustaa sisarelleen, ette koe että hiihto olisi häntä varten. Hiihtolahkolaisessa perheessä on siis toisinajattelija, joka kysyy tällaisen elämäntavan mielekkyyttä:

”Uskotsä hiihtoon?” 

”Koko meidän elämä on iso valhe ja täysin merkityksetöntä.”

Hiihdolle omistautuminen on silkkaa henkistä ja fyysistä väkivaltaa, kaikki keinot ovat sallittuja, kun kerran hiihtohuipulle uudeksi Siiri Rantaseksi halutaan. Äiti ja isä mittaavat, kysyvät kierrosaikojen perään ja vetäytyvät kellariin palavereihinsa.  Karaistuminen käy parhaiten monen kymmenen asteen pakkasessa talon kuistilla. Kuolemanrengas-harjoitteessa juostaan auton perässä rengas ruumiin ympärillä ja rengas autoon narulla kiinnitettynä.  Valmentajavanhemmat manipuloivat lapsiaan toisiaan vastaan. Verinen sisarkateus saa julmia muotoja,  mielistellään, puukotetaan selkään, sabotoidaan. Menestyksen tavoittelussa toinen hiihtäjäsiskoksista halajaa jo pervitiiniä. Suvi Blick ja Annika Hartikka ovat pelottava sisaruspari. Näyttelemisessä on vaara läsnä ja leikki kaukana. Sisarusten keskinäistä dynamiikkaa ja peliä katsoo miltei pelon vallassa.

Kaksi sisarta on kohtaus kohtaukselta eskaloituvaa dramaturgiaa, jossa sukelletaan dysfunktionaalisen perheen pimeisiin kerrostumiin. Teos laittaa yhä suurempia kierroksia peliin. Kellari on valmentajien aluetta, jonne vanhemmat vetäytyvät ja jonne sisaruksilla ei ole asiaa. Kellarin kalmanhohtoisessa valossa hiihtokiiman sokeuttavat vanhemmat leipovat  uutta tulevaisuutta.

Teos avaa näkymän myös  hiihdon kansakuntaa rakentaviin myytteihin ja  karpaasibrändiin. Isä syö karpaasimakkaraa, perhe kuuntelee Karpaasi on raju jätkä -levyä, isä on varastanut Veikkauksen mainoksen, jossa karpaasi Jari Isometsästä  on yläruumis paljaana  jääpalasuihkussa. Olohuoneen seinälle komeilee Siiri Rantanen ikonina, pyhimyksenä. Rantasen alttarin ääressä puhdistetaan pahoja henkiä ja pyydetään hiihtojumalilta apua.

Työ on teoksen käsikirjoittajan Veikka Heinosen, ohjaaja Esa-Matti Smolanderin, valosuunnittelija Topias Toppisen ja äänisuunnittelija Antti Kainulaisen Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun taiteellinen opinnäyte. Lavastus on Tinja Salmen, pukusuunnittelu Iida Ukkolan. Smolander on Teatteri Vanha Jukon taiteellinen johtaja. Vanhan Jukon ja Teatterikorkeakoulun yhteistyö jatkuu myös seuraavassa produktiossa.

Tämän hienon porukan käsissä syntyi esitys, jonka tyylilaji minua kiehtoi. Siinä ei olla realismissa, tai ollaan  kyllä, pinnalta katsoen. On realistinen olohuone ja sohva, jolle lösähdetään ja kokoonnutaan hekumoimaan kisatunnelmissa mitalikahveja juomaan. Mutta pinnan alla viiraa. Teos liikehtii naurun ja hymyn hyytävän outouden välillä.

Kahdessa sisaressa on samaa kuin David Lynchin elokuvissa. Realistiseen maailmaan valuu häiritsevää ja levotonta trillerimäistä outoutta. Olohuoneen tutussa reaalimaailmassa katsotaan televisiota (joka luodaan hienosti äänillä). Sieltä kuuluvat kisayleisön kannustusäänet ja mitalikahvien taustaäänet. Tätä realismia häiritään sitten valoilla ja äänillä, luodaan outoa kauhua. Olohuoneen maailmaan tunkeutuu välähdyksiä jostain muusta. Sinne tunkeutuu ääniä, äänet muuttavat todellisuutta, samoin toimivat ei-realistiset valot. Ulko-ovelta puhaltaa helvetullinen kylmyys, audiovisuaalinen viima, kellari hohkaa outoa valoa, ilta tulee oranssina, miltei kuin ikkunan ulkopuolella olisi tulipalo ja pimeys nousee ikkunan takaa alhaalta ylöspäin. Tämä on kummitustalo. Maanpäällinen ja maanalainen helvetti. Jos ei nyt aivan Itävaltalaisen Fritzlin insestitapaus niin samalla tavoin siinä on pimeätä pahuutta.

”Sä olet huviksesi kiusannut ja pakottanut meidät toistemme kimppuun.”

”Huvikseni?! Se on mun valmennusmetodi. Mun piti selvittää kumpi teistä on vähemmän huono”

Kaksi sisarta on mainio teos juuri Lahteen. Se on ehdottoman paikallinen ja samalla paljon muuta. Lahtelaiset ja me muutkin tunnemme äitee Siiri Rantasen, lahtelaisen maastohiihtolegendan ja MM-dopingskandaalin. Tästä tuttuudesta teos salakavalasti sukeltaa perheyhteisön  – tai minkä tahansa yhteisön –  sairauteen.

Suo, hiihto ja kuolema

Tuskin kukaan on välttynyt siltä tiedolta, että Juha Mieto hävisi Lake Placidissa sadasosalla 15 kilometrin  hiihdon vuonna 1980. Niin epäreilua. Ei voi olla totta. Lahden MM-kisojen doping-skandaali oli kansallisen häpeän pohjakosketus, hiihtävä maailma romahti positiivisiin näytteisiin. Mika Myllylä julkaisi  testamenttinsa Suomen kansalle   Suomen kansalle osoittamassaan testamentissa Mika Myllylä pyysi anteeksi Suomen kansalta anteeksi. Myllylän riipaiseva anteeksipyyntö julkaistiin lehdissä jo maaliskuun alussa 2001.  Aiemmin oli Myllylän itseään piiskaava harjoittelu tallentunut Hannes Heikuran valokuvaksi. Myllylän suojuoksu ja suohon uppoaminen – Hannes Heikuran valokuva ”Loputon tuska”, jossa Mika Myllylä suoharjoituksissaan Haapajärvellä vajosi suohon.  Valittiin vuoden 1997 lehtikuvaksi. Tuon valokuvan toisinto on myös Kahden sisaren mainoskuvana.