Kohtaan muuton jäljiltä lohduttoman kasan tavaroita sikin sokin ja apaattisen väsyneessä ilmapiirissa kaksi naista, toinen tietokoneen ääressä, toinen leikkimässä nukkekotia kahdella pikkujäniksellä. Tästä lähtee liikkeelle Minna Puolannon, Irina Pulkan ja Nelly Juulia Kärkkäisen Kaksi luisevaa rusakkoa Teatteri Takomossa ja komediallinen sukellus itsensätyöllistävien lastenteatteria tekevien syvään päähän.

Ihan perseestä. Ei paina 25-vuotinen olemassaolo uudistavan kokeellisen lastenteatterin tekijöinä. Koko olemassaolo on vaakalaudalla. Toiminta-avustushakemukseen tuli hylsy. Rahaa ei ole, ei edes lemmikin ruokaan, puhumattakaan verkko- ja puhelinlaskuista tai vuokrasta. Myydäkö oma piano, jotta lemmille voisi ostaa ruokaa. On muutettu pieneen loukkuun trendikkään luovan työn start upien väliin turbiinihalliin, jossa Money, Money, Money, raha puhuu.  Tietokone ei meinaa pelittää, mutta sekin johtuu käyttäjänsä puutteellisista digitaidoista. Niin perseestä, viemäriputket pitävät omaa elämäänsä.  Koneen säätiön ja muiden rahastojen ja säätiöiden hakemukset on saatava sisään. Alkaa viime minuuteille kestävä kilpajuoksu aikaa vastaa.

Mutta ei hätää. Puolannon ja Pulkan esittämä duo on täydellinen kombo, jossa kaksi erilaista energiaa ja toimijuutta täydentävät toisiaan. Puolannon manageri-tuottaja-jokamies on väsymätön idealinko, jolta löytyy yllättäviä ratkaisua kerta toisensa jälkeen. Todellisuutta voi hieman vääntää, uskoa ei horjuta vuokrarästitkään. Mikään hätä ei ole sellainen, etteikö siihen ratkaisua löytyisi. Pulkan hahmo on taiteensa sisäistä ääntä kuunteleva ikuinen epäilijä.

Mutta raha! Huimaa on ideointi siitä, mistä on puute, rahasta! Siitä saisi esityksen!

Kaksikko alkaa suunnitella esitystään, fleiereita tehdään, pitäähän teosta markkinoida ja siihen tarjoaa oivan tilaisuuden Turbiinihallin pöhinä. Surkeastihan siinä käy. Ei löydy ymmärtäjiä Turbiinihallin hipstereiltä kahdelle rusakolle.

Me näemme videolta, joissa rusakot hyppivät kaupunkiluonnossa.

Ohjaaja Nelly Juulia Kärkkäinen kirjoittaa käsiohjelmassa kaupunkirusakosta, selviytyjästä, joka jatkaa elämäänsä loikkien kohti vapautta. Esityksessä kuullaan M.A. Nummisen Jänikset maailmankartalle. Näiden kahden esiintyjärusakon visioima maailmanvalloitus ei suju niin kuin Strömsössä. Skumppanosteessa vapautuneet esiintyjärusakot intoutuvat juoksentelemaan yöllä alasti luonnossa, jossa sattuu majailemaan myös partiolaisia. Yölliset nudejuoksut tallentuvat kameroihin ja leviävät saman tien someen. Lastenteatterintekijöiden maine on mennyttä. Vapautuneet yöjuoksijat palaavat rusakkoina, mutta ovella kolkuttelee virkavalta eivätkä rahat riitä rusakoiden kaukolentojen lippuihin. Nämä kaksi pakenevat.

En voi olla ajattelematta elokuvan Thelma ja Louise ystävysten pakoa vapauteen. Mietin jälkikäteen, miten loppua tulkitsen. Miten ajattelen fantasian, sen pelastavasta voimasta, ja toden rusentavuudesta.

Tämä on pieni, kevyt ja samalla painava esitys myös sukupuolittuneesta esittävän taiteen todellisuudesta.

Esitys toi muistuman pikku-uutisesta, joka kertoi Pelastuslaitoksen pelastamasta aidanrakoon jumiin jääneestä rusakosta. Ei taida olla Pelastuslaitosta uhanalaisille esittävän taiteen freelancereille.