Kulttuuritalo Lilla Villan Sipoon Nikkilässä on julkisilla kulkuvälineillä saavutettavissa – tunnin reissu Helsingistä  –  ja enemmän kuin matkan väärtti.

Kymmenvuotista olemassaoloaan talo juhlistaa Paula Salmisen Letti-näytelmän https://lillavillan.fi/events/letti-esitys-monista-tavoista-olla/  kantaesityksellä. Teos nähtiin aiemmin ruotsinkielisenä versiona ja nyt alkuperäiskielellään. 

Ihanaa. Astun installaatioon (lavastus ja puvustus Lotta Esko) ja toiseen maailmaan. Maaginen tila on täynnä läpikuultavia pieniä kasvihuonetaloja ja värillisiä telttoja. Mitä niissä on? Ketkä täällä asuvat? Ja tila täynnä viherkasveja. Näyttämöllä parturoi joku mieshahmo kasvia. Kuin tableau. Tähän hiljaiseen asujamistoon vaeltavat pitkätukkainen tyttö ja hänen äitinsä. Mistä he tulevat, minne he ovat matkalla? Kasveja leikkaava hahmo osoittautuu naapuriksi.  Liikekannalla olevat äiti ja tytär reput tai rinkat selässä, kuin pakolaiset, muuttokannalla turvallista ja ystävällistä tilaa etsimässä.

Ollaan ”kummajaiskylässä maailman laidalla”, jossa on ”kutkuttelevan kummallista”, niin kuin tyttö sanoo. Tämä telttakylä on kuin hylätty. Tyttö ottaa lapsikatsojiin kontaktia, pieni tyttö, jolla on ilkikurinen katse. Tyttö on Letti tai Fleda, hänellä on piiiitkäääät hiukset, ylimaallisen pitkä letti. Tytön äiti taas puolestaan on kalju. Miltei kuulen katsojien hykertelevän, kun kuulevat miten Letti itseään kuvailevan:

”Minä olen lajini viimeinen tai ensimmäinen, hyvin harvinainen eliö nimeltä karva-apina eikun
peikko eikun tukkajumala eikun kutrikeiju eikun hiushirviö eikun pitkälettikävelevälankamatto…
Palmikkopääsky, ehkä palmikkopääskynen. Sellainen, joka keinuu trapetsilla viiiuuuuh viiiuuuh
viiuuuh lentää. Hiusköysi.” (Paula Salminen, Letti)

Salmisen Letin ihmisenä olemisen ja elämisen monimuotoisuutta syleilevä filosofia kiteytyy äidin ja tyttären vuoropuhelussa:

LETTI
Me olemme aivan mahdottomia.
ÄITI
Ja niin mahdollisia.

Näytelmä on täynnä tällaisia paradokseja. Mies osoittautuu tunkeilevaksi ja samaan aikaan aranpelokkaaksi herra Saxelliksi, eläkkeellä oleva kampaajaksi, jolla on intohimoinen suhde hiuksiin.  Tämä on yhden sortin saksikäsi-Edward, kummajainen hänkin.  Lettiä kiinnostaa mysteeri: ”On asioita, joita me emme aivan ymmärrä, mutta jotka ovat silti täysin totta. Minä haluan olla mysteeritutkija.”

Kylä pitää sisällään yllätyksiä: Ei kaikuu ilmoille mystisestä Ei!-teltasta. On valokuvaamo kuin identiteetin rakennuspaikka, on kampaamo normittamisen paikka, on kaikkien kadoksissa olevien hiuslenkkien ja hiusnipsujen teltat. Nyt tiedämme siis, mistä nekin löytyvät!

Arvoituksellisuus on läsnä näyttelijöiden, Hanna Raita-ahon, Marielle Eklund-Vasaman ja Tuukka Vasaman tavassa näytellä. Tässä näytellään niin, että annetaan tilaa ihmetykselle, ei tehdä kliseitä ja ilmeistä, ei ryhdytä liioittelemaan tai alleviivaamaan. Ajattelen sordiinoa, hyvin myönteisesti. Tässä näyttelijöiden instrumentin äänenväriä ikään kuin hiljennetään. Ei ole mitään syytä reuhtoa tai puskea. Näyttelijät uskovat hahmojensa voimaan ja salaisuuteen. Letti on tavattoman kiinnostava leikitellessään tunnistettavalla ja oudolla.

Lettiin kirjoitettu ja esitykseen materiaalistettu maagisuus ja mysteerisyys vapauttavat kaikenlaisista normituksista ja sukupuolitapaisuuksista. Letti ei rakennu sukupuolibinariteeteille. Jiihaa!

Letin maailmassa on turvallista opetella rajojen vetämistä ja ein sanomista niille, jotka haluavat kaventaa olemisen moninaisuutta. Letissä rajojen vetämisen, koskemattomuuden ja ein sanomisen taistelutanner on hiuksissa. Nehän ovat identiteetin ja voiman paikka myyttisyydessään. Ne ovat myös sukupuolinormituksen paikka, niin kuin hyvää tarkoittava Saxell toteaa: ”Normaali on pojilla tällainen, tytöillä tällainen, naisilla näin, miehillä näin, nuoremmalla ihmisellä voi olla näin, vanhemmilla parempi näin…” Niinpä, ja Letin maailmassa Saxell saksineen saadaan kuriin. Rajoja vetämisestä käyvät neuvottelua vuorotellen Letti, äiti ja Saxell.  

Lettiin on kirjoitettu vuorovaikutteisuutta, jota nyt koronan olosuhteissa on jouduttu karsimaan. Mutta karsittunakin lasten osallistaminen toimi. Toivottavasti Letin löytävät muutkin teatterit. Se on mysteerihelmi.