Pidän siitä, että lastenteatterissa on särmää ja että aikuiset (nyt Päivi Rissanen ja Jan-Christian Söderholm) voivat fiktion sisässä esittää aikuisia, jotka mielikuvittelevat. Mennään esityksellä seikkailemaan ja unelmoimaan. Pidän köyhästä teatterissa, tee se itse -meiningistä, jossa näyttämöllä kyhäytyy simppeleistä materiaaleista kaikenlaista. Louna-Tuuli Luukan käsikirjoittama ja ohjaama ja Mirva Mietalan lavastamana ja pukusuunnittelema Oikopolku Peittometsään Totem-teatterissa on salaisuuksien valtakunta aikuisellekin.
Kännykkäni korjasi sitkeästi peittometsän peikkometsäksi. Sekin kertoo jotain. Kansanperinteen peittometsää, oudon ja vieraan kokemusta, jossa tutut paikannukset menettävät voimaansa, ei kännykkäni tunnista. Edessä aukeaa jotain muuta, tuntematonta, Oikopolku Peittometsään. Katsoin esityksen yhdessä Kilonpuiston 1–3-luokkalaisten kanssa (kakkoset taisivat olla retkellä), juuri sopivan intiimissä tilassa, jossa esiintyjät ja teoksen maailma ovat sopivan lähellä.
Peittometsäläisiä me olemme, eivät vain lapset, jotka kaikkina eri vuosikertoina rakastavat tehdä piilopaikkansa pöytien ja tuolien alle tai lähteä mielikuvitellen seikkailemaan. Luukan teoksessa tyhjässä asuu tuntematon. Kaikki alkaa ylläristä, jonka mielikuvittelunsa säilyttänyt Varpu ystävälleen Joalle järjestää. Entiset lapsuudenystävät ja seikkailukaverit on maailma kuljettanut eri poluille, Joan pankinjohtajaksi.
Varpu kutsuu ystävänsä katsomaan ei-mitään paikkaan, jonka metsä on hakattu joskus valmistuvan kiinteistön tieltä ja tilalla on pelkkää tyhjää. Joa tulee maailmaan silmät sidottuina lapsikatsojien luota. Alkaa Varpun ja Joan matka lattialle levitettävän jättikartan polkuja kipittäen. Jotta matka onnistuu, puetaan päälle eksymishaalarit, vapaushaalarit – haalareilla on päättymättömiin nimiä – ja muurahaislasit, ihanat vihreät lasit väärinpäin – vaikkei kehtaisikaan – tehdään irtiotto teknotanssimalla muurahaisten kokouksessa puhutaan muurahaisten kieltä. Muistellaan kadonnutta, eletään uudelleen sitä, mitä yhdessä on lapsuudessa koettu. Löytyy epätietotoimiston hinnasto, jossa asiat maksetaan käpyinä, hinnoittelee riemukkaasti ei-tiedetyn kategorioita: tiedetyn ei-tiedetyn asian, ei-tiedetyn ei-tiedetyn asian, ei-tiedetyn tiedetyn asian. Varpu ja Joa olivat aikoinaan perustaneet käpykahvilan – mahtikävyn hintainen on ei-tiedetty tiedetty.
Käpyfinanssit vievät myös pahan vaellukselle käpytalismiin ja Frankenförtiin eksymään ja käpytalistisia visioitaan toteuttamaan ja käpyimperiumia rakentamaan. Ja on siellä analyytikotkin arvioimassa , joka sitten romahtaa. Arvoa arvioimassa hurlumhei, kaikki rikkoutuu myrskyssä ja myllerryksessä, jonka ”mokomat ahneet pellet” saavat ihan itse aikaiseksi. Isot käpymöykyt ja käpytalistiset visiot käpyimperiumeineen saivat kyytiä. Tällaista rakentamista ja tuusan nuuskaksi panemista leikkikin on.
Oikopolku Peittometsään on sarja ihania eksymiskertomuksia. Se on eriävien polkujen tarina, ystävysten erotarina, itsestä eksymisen tarina. Silmänvaihtoleikkiä leikitään silmät vaihtamalla ja virvelöimällä: toinen leijuu punaisena kankaana, toinen valkoisena suoraviivaisena paperina ja tässä paperissakin toinen näkee leijan.
Kilonpuiston koulu on kansainvälinen koulu ja siellä kielileikittely riemastuttaa. Riemua riittää pienistä asioista, niin kuin muurahaislasien päähän laitosta. Esityksessä on nonsenssia ja tilannekomiikkaa, mahtikäpyjahtia, jättimäiseksi kohoavaa käpyimperiumia, on kyltymättömän ruokahalua, jolla peitto saa kyytiä, kurkistetaan ihan hirveeseen. On kävyistä tehtyjä syömärimöykkyjä, silmienvaihtamistaikaa. Lapsia pieni naurattaa. Suosikkini on silmienvaihtamistaika, jossa voi nähdä asiat toisen silmin. Sen aion ottaa käyttööni ilman virveliä.
Oikopolku Peittometsään on kutsu unelmoimaan ja eksymään. Peittometsän salaisten salaisuuksien ja säännöttömien sääntöjen valtakuntaan jokaisella on vapaa pääsy, kun keinot taitaa.
Oikopolku Peittometsään on aivan liian hyvä haudattavaksi Totem-teatterin jälkeen. Josko joku nappaisi.
Teostiedot:
Käsikirjoitus ja ohjaus: Louna-Tuuli Luukka |
Esitysdramaturgi: Tuomas Timonen |
Lavastus- ja pukusuunnittelu: Mirva Mietala |
Valo- ja äänisuunnittelu: Jari Luukka
Esiintyjät: Päivi Rissanen ja Jan-Christian Söderholm |
Yleisötyö: Irene Tuominen|