OVUM käsittelee lisääntymistä luentoa ja tupperware-kutsuja yhdistävällä intiimillä esitysmuodolla. Teoksesta aukeavat kysymykset biovallasta ja naisen kehoon kajoavasta ruumiin esineellistämisestä. OVUM sivuaa myös lisääntymisteknologioiden etiikkaa ja sukusolumarkkinoita.
Sompasaarelaiskodissa OVUMissa meidät osallistujat viritetään pillullisiksi ja kohdullisiksi, kuvittelemaan ruumiiseemme nuo osat. Viritys on tärkeä muistuttamaan siitä, että naisen ruumista ei ainakaan toistaiseksi päästä pakoon, kun kyse on lisääntymisestä.
OVUM koostuu kohtauksista, joissa fyysistetään munasolun ja siittiösolujen matkaa havaintoesineinä hulahulavanne, muovipallo, narupallo. Meille näytetään esineteatterina, miten perinteinen lisääntyminen tapahtuu ja mitä naisen keholle tehdään hedelmöityshoidoissa. Kuuntelemme keinoääneksi muunneltua tekstiä keinohedelmöityksen historiasta samaan aikaan kun videolla nainen valkoisessa kylpytakissa makaa sairaalasängylle käpertyneenä selkä katsojiin päin. Kylpytakilla pieni olio. Saamme tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten naisten elimistö valikoi, luonto suosii geeniyhdistelmiä, jotka tuovat jälkeläiselle mahdollisimman hyvän immuunipuolustuksen. Päiväkirjamerkinnät valottavat subjektiivisia tuntemuksia mykistävästä surusta ja pelosta sekä murentuvasta itsearvostuksesta, jota ajattelu lapsesta naisen ihmisyyden mittarina tuottaa. Lapsettomuuden syitä esiintyjät valottavat ortodoksista kirkkolaulua muistuttavalla lausunnalla.
Ruumiinkokemusten rinnalle nousevat epikriisien kylmän kliinisesti mittaavat hoitoyhteenvedot, jotka kuvailevat mitä, naisen ruumiille on missäkin hoitotoimenpiteessä tehty. Esiintyjien ruumiit kietoutuvat lattialla toisiinsa kuin lohduttajina. Ja kaikki vippaskonstit ovat käytössä, kun halutaan parantaa hedelmöitymisen mahdollisuutta. Video näyttää naisen syömässä MacDonaldsilla ranskalaisia, ei nälkäänsä vaan avittaakseen ranejen suolalla munasolun hedelmöitystä.
Hätkähdyttävin on tiedeviestijä Hashem Al-Ghailin tulevaisuusvisio EctoLife -konseptista , joka keksii evoluution uudelleen. Videossa näytetään, miten laitoksessa laboratorio-olosuhteissa haudotaan vuosittain jopa 30 000 vauvaa.. EctoLife on luotaantyöntävä läpikapitalisoituna sikiöiden tuotantolaitoksena. Mutta se laittoi ainakin minut miettimään, miten ihmisruumin (naisenruumiin) ulkopuolella tapahtuva lisääntyminen voisi tehdä mahdolliseksi nykyistä oikeudenmukaisemman reproduktion.
OVUMin Tupperware-kutsuilla ei kaupitella muoviastioita. SpermaTinder on spermaa luovuttaneiden miesten katalogi, josta meitä osallistujia pyydetään valitsemaan mahdollisen tulevan lapsen siittiöt. esiintyvistä spermapankkitallettajista saan tietää kaikenlaista, pituutta, ammattia, älykkyysosamäärää ja luovutuskertoja – ja tienkin myös sperman hintaa. Ja kyllä tätäkin toimintaa eri maissa erilaisella lainsäädännöllä säädellään.
OVUM ei osoita sormella; se ei kyseenalaista vallitsevia totuuksia tai ideologioita; toimenpiteiden oikeutusta. Sen sijaan se tuuppaa meidät hienovaraisesti ja etäännyttäen näiden kysymysten äärellä – se mitä se tekee, on muistuttaa, että se mitä tehdään, koskee aina naisen ruumista. Ja juuri tässä on se kysymys.
Lisääntyminen, hedelmällisyys ja hedelmättömyys kytkeytyvät teknologioihin. Väkisinkin nousevat pinnalle transhumanistiset näkemykset ihmisestä itseään muokkaavana olentona. Transhumanistisella parantelulla erilaisia kehon toimintoja voidaan parantaa. Me olemme jo nyt bioteknologisia olentoja ja tosielämän kyborgeja. Meihin voidaan asettaa tekoniveliä, tahdistimia, istuttaa mikrosiruja, meillä voi olla pitkälle kehittyneitä proteesijäseniä ja aisteja Mitä ja miten ihminen haluaa ja kykenee kontrolloimaan ja hallitsemaan ruumiin todellisuutta – ja mistä syystä ja millaisin seurauksin.
OVUM käsittelee näennäiskevyellä ja konkreettisen havainnollistavalla otteella lisääntymistä. Teknologia pyrkii ylittämään sen, mihin lisääntyvä ruumis kykenee. Se on transhumanistinen ja kyberfeministinen teos. Se ottaa nyt lisääntymisteknologiaa feministisesti haltuunsa esityksellistäessään sukupuolen, ruumiin ja teknologian suhteita ja pohtiessaan tilannetta, jossa lapsettomuus ei enää olisikaan biologiaan sidottu kohtalo, Taustalla myös maailmankuvalliset ja eettiset kysymykset; kenellä on oikeuksia ja mihin, kenellä ei ole, miten paljon heteronormatiivisesta binaariajattelusta, miten paljon esimerkiksi rahasta.
Odotan jo seuraavia Chimera-trilogian esityksellisiä ulostuloja!
Kiinnostavaa, miten esitykset juuri nyt käsittelevät ei-toivottua lapsettomuutta, lisääntymisteknologioita sekä muuttuvia perhekäsityksiä. Miten ihmiset lisääntyvät tulevaisuudessa? Millaisia ovat perheet? Kuka saa ja voi lisääntyä? Millaisia (bio)eettisiä, (sukupuoli)poliittisia, sosiaalisia ja taloudellisia kysymyksiä lisääntymiseen liittyy?
Sukupuolentutkimuksen synnytysnumerossa analysoitiin koko synnytyskulttuuria, synnytysnarratiiveja, synnytysväkivaltakokemuksia ja ajatellaan uudelleen sijaissynnytystä. Queer-feministisen bioetiikan näkökulmasta kirjoitetussa artikkelissaan Tiia Sudenkaarne haastoi cis- ja heteronormatiivista ajattelua, joka sijaissynnyttämiseen lapsettomuushoitona sisältyy. Naisparit ja itselliset naiset sentään saavat edes lahjasoluilla tehtäviä hedelmöityshoitoja. Elina Helosvuori on väitöskirjassaan (2021) nostanut esiin sitä, miten rankat potilaan ruumiiseen kajoavat lapsettomuushoidot elävät ja jättävät jälkensä potilaiden kokemuksiin.