Rakastajat Teatterin Musta, mustempi, romani vieraili Tampereen Teatterikesässä ja äskettäin Viirus Teatterissa. Kestotärkeä esitys laittaa tutkiskelemaan omia sokeita lähipisteitä. Samalla se valaisee sitä, miten eurooppalainen ja suomalainen vähemmistö- ja ihmisoikeuspolitiikka on pahiten epäonnistunut juuri romanien kohdalla.

Romanitaustaisen Kai Tannerin, teatterin toisen johtajan ja näyttelijän, aloitteesta syntynyt, Elina Izarran käsikirjoittama ja ohjaama esitys tekee tehtäväänsä. Onneksi se on mahdollista nähdä vielä keväällä uudelleen Tampereen Teatterin Frenckellissä, toivottavasti muuallakin.

Rakastajat-Teatteri ja Elina Izarra jatkavat esityksellistä pohdintaa siitä, mitä ei haluta nähdä ja mistä ei haluta tietää. Aivan kuten Paperittomissa (2011 &2013) Karkotetuissa (2017–18)tässäkin teos perustuu vankkaan taustatyöhön, kokemus- ja dokumenttiaineistoihin, on haastateltu romaneita, tutkijoita, aktivisteja ja poliitikkoja.

Esityksessä kuuluu ihmisten äänet ja kokemukset, mutta myös politiikka. Yasmin Ahsanullah, Henrik Hammarberg, Kai Tanner, Outi Vuoriranta kuljettavat meitä isossa historia- ja politiikkakuvassa, mutta katse kohdennetaan lähietäisyydelle eri sukupolvien miesten ja naisten kokemuksiin siitä, mitä on olla romani. Esitys auttaa näkemään yksilöt ja moniäänistää ja monimuotoistaa syrjitystä vähemmistöryhmästä välittynyttä kuvaa. Fiktio ja fakta kietoutuvat toisiinsa leikillisessä teatterikehyksessä.

Esityksen aloittaa keveästi ”sisältä valkoisen” romani-isän ja valkolaisen poikana syntyneen, teatterin toisen johtajan näyttelijä Kai Tannerin omaa identiteettiään koskevat pohdiskelut ja tilanteet, joita hän kohtaa tila- ja tapahtumapalvelussa. Omaa identiteettiä ja juuria on oppinut salailemaan.

Suomen romanit kyllä kelpasivat talvi- ja jatkosotaan yhteiselle rintamalle Suomea puolustamaan mutta eivät sitten jälkikäteen. Säkkijärveltä Merikarvialle Satakuntaan tulleen romanievakon arki oli karua. Perhe muutti Ruotsiin. Jaamme Hiljan tarinan, kuulemme sukuyhteydessä, yhteenkuuluvaisuudesta, kuulemme myös perheväkivallasta. Kuulemme, mitä on olla koululainen, eivätkä valkolaisvanhemmat salli oman lapsen ystävyyttä romanin kanssa. Meille näytetään Romaniasta Suomeen tulleen nuoren romaniäidin kokemuksia, kun elannon joutuu hankkimaan kerjäämällä ja joutuu Alepan edessä loskaisessa kylmyydessä kädet ja jalat turtina paikallaan olemisesta saamaan osakseen mustalaisvihaa, halveksuntaa ja ylenkatsomista.

Esitys ei pelkää tarttua romanien lähisuhdeväkivaltaan tai yhteisön sisällä harjoitettuun yhteisöväkivaltaan, siis niihin kysymyksiin, jotka saattavat vahvistaa kielteisiä ennakkoluuloja ja vallitsevia stereotypioita.  Mutta kuulemme myös lähihoitajasta vanhusten palvelutalossa hoivaamassa muistisairasta, kuulemme, miten oma identiteetti voi olla läsnä ja mitä merkitsee pukeutuminen oman kulttuurin vaatteisiin ja tuntea ylpeyttä.  Kuulemme yhteisöllisyydestä, jossa ketään ei jätetä yksin. Esitykseen sisältyy pysähdyttävää tietoa. En tiennyt sitä, että Kloogan keskitysleirillä Tallinnan ulkopuolella tuhottiin myös romaneja. Esitys vie meidät joukkohaudalle. Pysähdyttäviä ovat myös Diakonissalaitoksen toimialajohtaja Marja Pentikäisen ja europarlamentaarikko Sirpa Pietikäisen haastattelut.  Esitys tarjoaa oivalluksia ja näkökulman laajennuksia, niin kuin esimerkiksi sen, miten romaniyhteisö on kansainvälistä, ylirajaista.

Olla romani Suomessa tarkoittaa sitä, ettei ole yhdenvertaisia mahdollisuuksia työllistyä, jo pelkkä romani-alkuperään viittaava nimi laittaa hakemuksen pinossa alemmas. Romanilapsia kiusataan kouluissa muita lapsia enemmän, vuokra-asuntoja ei tahdo saada tai ehdot ovat kohtuuttomia. Kaupassa ovat vartijat perässä, ja myymälävarkausepäilty on ensimmäisenä romaniasiakas tai romanityöntekijä. Ravintoloihin tai ruotsinlaivalle ei päästetä. Olemme lukeneet Pysäytetyt-tutkimuksesta (2018) poliisien etnisestä profiloinnista, jota kokevat ulkomaalaisiksi ulkonäkönsä vuoksi profiloidut ja romanit. Etninen profilointi on rakenteellista syrjintää ja rasismia.

“Näytän latinolta, espanjalaiselta, turkkilaiselta jne. Se on tavallaan ‘pelastanut’ minut, koska en kohtaa kaikkea sitä rasismia, jota monet muut romanit saavat kokea. En myöskään käytä perinteisiä̈ romanivaatteita, joten käyn helpommin valtaväestön naisesta. Minusta tuntuu, että̈ Suomessa on helpompaa olla ulkomaalainen kuin romani.” (Intersect Voices -projektin haastateltava, Suomi)

Yllä oleva lainaus on viime viikolla julkaistusta tutkimuksesta, joka koski romaninaisten moniperusteista syrjintää. Se voisi olla yhtä hyvin tästä esityksestä. Musta, mustempi, romani -esityksen ihmiset kertovat siitä, miten omaa identiteettiä kätketään, jotta käytäisiin muusta kuin romanista. Tutkimuksessa muistutetaan, miten vähemmistöt ovat aina alttiimpia syrjinnälle. Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen asema syrjityn vähemmistön joukossa on erityisen haavoittuvainen.  Mehän tiedämme, miten niin monia vähemmistöjen oikeuksia poljetaan Unkarissa ja Puolassa. Käydään taistelua oikeusvaltioperiaatteista.

Black Lives Matter – Roma Lives Matter? – meillä on huono lähinäkö.

Kauemmas on helpompaa nähdä ja romaneihin kohdistuva rasistinen syrjintä jää näkymättömiin. Meidän normiarki ei tunnista romaniyhteisöä.  Meillä on Euroopassa 10–12 miljoonan romanin syrjitty vähemmistö, meillä Suomessa 10 000–12 000 romania.

Iso kuva näyttää karulta, juuri mikään ei ole muuttunut tai muuttunut pahempaan. Kun asuin Unkarissa vuosina 2005–2007, näin millaisissa olosuhteissa Unkarin romanivähemmistö asui, segregoituneissa ghetoissa. Tämä on Eurooppaa. Hökkelikyliä, asunnoiksi kelpaamattomia oloja, lämmityksen lähteenä sisään savuttava kamiina, ei puhdasta vettä. Ihmiset kuolevat keuhkosairauksiin nelikymppisinä hengitettyään savuista sisäilmaa koko ikänsä. Sittemmin olot vain pahentuivat väkivaltaisen vainon asteelle, mihin viimein puuttui Euroopan ihmisoikeustuomioistuin.

Musta, mustempi, romani esityksen lopussa Kaj Tanner kääritään lippunauhaan, jossa komeilee myös EU:n lippu.  Lippunauha puretaan Tannerin ympäriltä, ja hän ikään kuin vapautuu oikeudettomasta vankeudestaan. Tanner muistuttaa, että 8.4. on romanien kansallispäivä, liputuspäivä, joka kunnioittaa romanien kieltä ja kulttuuria. Katsotaan, kuinka monta romanilippua liehuu ylpeinä salossa. Mutta symbolinen ele ei vielä riitä.

Suomessa valmistellaan uutta romanipoliittista ohjelmaa vuosille 2023–2030.  Jospa romanien koulutukseen, työllisyyteen, hyvinvointiin ja asumiseen saataisiin parannusta.

EU:n strategisella puiteohjelmalla romanien yhdenvertaisuudesta, osallisuudesta ja osallistumisesta 2030  yritetään Eurooppa-tasolla saada kuntoon perusoikeudet, joista romanit ovat valovuosien päässä. Kunnianhimoisena tavoitteena on puolittaa romanien kokema syrjintä, puolittaa romanien ja muun väestön välinen köyhyysero ja lapsiköyhyyden ero. Liki sata kansalaisjärjestöä pääsee kansalaisjärjestömonitorointiin. Halutaan kaksinkertaistaa myös romanien syrjinnästä rikosilmoituksen tekevien osuus, jotta rikokset tulevat näkyviin. Tavoitteena on yhdenvertaistaa pääsyä inklusiiviseen koulutukseen, varhaiskasvatukseen ja poistaa segregaatiota sekä puolittaa romanilasten määrä segregoidussa perusopetuksessa. Niin ikään tavoitteena on yhdenvertaistaa romanien työllistymistä ja puolittaa työttömyyserot ja sukupuolten väliset työttömyyserot romanien ja muun väestön välillä.  Ohjelmalla parannetaan terveyttää ja hyvinvointia, yhdenvertaistetaan romanien pääsyä sosiaali- ja terveydenhuoltoon ja segregoimattomaan asumiseen sekä leikata eroja ylitiiviissä asumisessa romanien ja muun väestön välillä sekä varmistaa, että vähintään 95 %:lla romaneista on pääsy vesijohtoveteen – siis kyse on ihmisoikeuksista, joista romanit ovat vielä valovuosien päässä.

Esitys lisäsi havaintokykyäni. Nyrkkeilyn raskaan sarjan tuore maailmanmestari irlantilais-englantilainen Tyson Fury on romanitaustainen. Ei hänkään ole välttynyt syrjinnältä.