REF2020 on hyvää tekevä teos. Se virittää aistimaan tanssijoiden – Meeri Lempiäinen, Corinne Mustonen, Pinja Poropudas, Satu Rekola, Kardo Shiwan ja Katri Soini – erilaisia materiaalisuuksia ja heidän erilaisten liikekieliensä olemusta, muovautumista ja muuntumista tilassa ja ajassa, erikseen ja yhdessä. Teos saa pohtimaan ennalta arvaamatonta sattumallisuutta ja tapahtumallisuutta. Teos ei pyri muokkaamaan tanssijoiden olemisen tapaa. Kuvittelen tanssijoiden olevan hyvin tietoisia liikkeen tuntemuksista. Tuota kehon tuntoisuutta on kiehtovaa seurata. Katsojana minusta tulee meditatiivinen kanssaliikkuja tai hiljainen kehollinen kuuntelija.
Brian Enon musiikkiteos Reflection tuo mieleen tajunnallisen kokemusesitys Solariksen, joka toteutui kelluntatankissa. Enon musiikki synnyttää samankaltaisen leijailevan kellumisen aistimuksen. Musiikki värähtelee, jää ilmaan, kehkeytyy joksikin. Tunnusteleva välitilassa oleva, pohdiskeleva ja mietteliäs ote leimaa Liisa Pentin REF2020 -teosta. REF2020:ssa tanssijoiden liikkeellisyys on liikkeellisten ajatusten, assosiaatioiden ja ideoiden ketjuttamista kuin vastineena Enon musiikille.
Mitä kaikkea reflection merkitsee? Reflection tarkoittaa valon tai lämmön heijastumista takaisin, se on peilaus, se on pohdintaa ja harkintaa, se on meditaation synnyttämä ajatus. Matematiikassa ja anatomiassa sillä on omat merkityksensä. Ajattelen reflektion myös vuorovaikutuksellisena intuitiivisena tai tietoisena ajattelemisen prosessina, ei pelkästään ongelman ratkomisena. REF2020:ssa liikkeellä ajatellaan, liikkeellistä kokemusta ja tietoa tapaillaan ja ”käsitetään”, liikkeellä vuorovaikututaan toisesta. Kysymys on myös ruumiiseen piirtyneiden liikkeiden, mallien muistamista ja muistijälkien poisoppimisesta– niin ja vapaudesta!
REF2020:n innoittamana ryhdyin miettimään affekteja ja vaikuttumista. Mietin myös katsomista, katsottavana olemista ja nähdyksi tulemista. Tanssijat seurasivat toistensa liikettä: se joka tanssii on sekä kollegoidensa että meidän katsojien katseen kannattelemana. Ajattelen nimenomaan kannattelemana. Katsojana katson välillä reunalla olevien katsoja-tanssijoiden reaktioita. Kuvittelin näkeväni yllätystä, myötäilyä, myötätuntoista kehollista ja liikkeellistä vastausta. Tätä tarkoitan ketjuuntumisella. Näen yhden tai kahden tanssijan liikkeen saattavan tilaan väreilevän impulssin, johon toinen tai toiset sitten vastaavat.
Affekteissa on kyse siitä, mitä keho saa aikaan ja aiheuttaa. Affektit läpäisevät ja valtaavat meidät hetkellisesti, niin kuin Brian Massumi asian näkee. Tässä teoksessa tanssijat ovat avoimia juuri erilaisille yhteenliittymille ja potentiaaliselle liikkeestä vaikuttumiselle – ei shokkina vaan itsen tutkiskeluna, juuri reflektiona Brian Enon hengessä.
Tästä affektiivisesta vaikuttumisesta seuraa se, että kuvittelen toden totta nähneeni jokaisen tanssijan. Jokainen heistä on ikään kuin piirtynyt minuun omanlaisenaan kehollisena olentona.
Tanssijat asettautuvat tilan kahdessa ryhmässä seinämille. Tanssijoiden ennalta arvaamattoman kehollisen kehkeytymisen prosessia on kiehtovaa seurata. Yksi tanssijoista asettuu lattialle. Me seuraamme, miten koriseva ääni valtaa ruumista, liike on kurkunpäässä. Samanlainen liikkeen kasvu tai virtaaminen tapahtuu, kun tanssija käynnistää värisevän liikkeen, joka valtaa sitten osa osalta koko kehon ja ikään kuin tartuttaa värinän toisiin kehoihin. Katson lumoutuneena myös tanssijoiden käsien hauraan tapailevia liikkeitä. Kehon liike keskittyy käteen ja jokaisella on ikään kuin oma käsisuhteensa.
Juuri täällä tämän REF2020-teoksen pitää tapahtua – valoisassa klassisessa salissa, kun valoa tulee vielä hetkisen myös iltapäivän laskeutuvasta auringosta. Liisa Pentin studiossa entisissä Teknillisen korkeakoulun tiloissa, entisessä kemian laboratoriossa. Tässä tilassa tapahtuu aavistuksellista ja hienovaraista muutosta ei vain kehon liikkeinä vaan myös luonnollisen valon ja Ina Niemelän valosuunnittelun kautta.