Soolon historiaa ja nykypraktista S-projektilaiset ovat tutkineet oman esittäjän työnsä ohella. Soolon tapahtuma oli osa tätä kokonaisuutta. Tanssitaiteessa sooloteosten tekijät ovat raskaana paineista. Tekoprosessissaan he kamppailevat epävarmuudessa mahdollisuuksia aukaisevan ennakoimattomuuden ja sattumanvaraisuuden ja valmiiksi saattamisen äärellä.

Miten paljon tehdä sooloa yksin, mitä jakaa toisen kanssa ja saattaa näkyviin toisten katseiden alle jo keskeneräisyydessä prosessissa? Mitä näyttää ja jakaa ja milloin? Miten jakaminen voi toteutua niin, ettei kehkeytyvää avoimuutta suljeta ja elävää rihmastollisuutta katkota liian aikaisin?  Samojen kysymysten kanssa kamppailevat myös näytelmäkirjailijat yksinäisen kirjoittamisensa äärellä. Tätä yksinäisen prosessin jaettavuutta onkin eri tavoin yritetty kasvattaa esimerkiksi Uuden näytelmän ohjelmassa UNOssa.

Soolon tapahtumassa leikillä oli säännöt ja kehykset. Kolmen ihmisen soolo-osuuksien järjestys jaettiin sattumanvaraisesti kivi-sakset-paperi menetelmällä. Kaksi kierrosta oli tarkkaan kellotettu, ja jokaiselle oli näin tasavertaisesti aikaa, sen jälkeen tanssijoiden yhteinen meditaatio ja sitä seuraava yhteinen keskustelu.

Käytin sanaa leikki. Minut kutsuttiin mukaan leikkeihin tai liikejameihin.  Soolon tapahtumassa torjutaan merkityksen ja tulkinnan pakkovaltaa, jota ulkopuolinen katse tulee harjoittaneeksi.  Tapahtuman vieraanvaraisen kohtaamisen yhteisajattelussa kehkeytyy ehkä alkuituja ja vaihtoehtoisia mahdollisuuksia lähestyä sooloa.  

Soolon tapahtumassa anonymiteetti, jota nykytilanteessa lisäsivät esiintyjien maskit, tuli terveellä tavalla purkaneeksi soolon ego- ja ihmiskeskeisyyttä ja taideobjektiksi asettuvaa valmiin teoksen sulkeutuneisuutta. Tällainen jakamisen tapa voi ehkä vapauttaa identiteetin ja egon – ylipäätään ihmiskeskeisyyden – painolastista. Juuri sooloteoksethan egokeskeisyydessään ovat (olleet?) täynnä yksilökeskeisyyden taakkasiirtymää. 

Liikkeellisissä hahmotuksissa korostuu vapauttava materiaalisuus, joka sai minut ikään kuin oleilemaan anonyymien neliraajaisten olioiden liikkeellisyyksissä, joista tuntui kasvavan tuntosarvia maailmaan. Jaoimme yhdessä olemisen hetkeä ja tilan ja kehon eri materiaalisuuksien tarjoumia.  Tapahtumassa ja kehkeytymässä oleva keho-olio on ihmeellinen olento!

Soolon tapahtuma sai ajattelemaan vitaalia halua. Tällaisissa välitilan kohtaamisissa liikkuva keho voi tavoitella potentiaalisuuksia ja laadullisia moninaisuuksia – maailmassa olon ihmeellistä virtaavuutta ja materiaalien moninaista värettä.