Tilaa ihmisille, jotka ovat rakenteiden väleissä puristuksissa!

Miten saada viesti välitetyksi suoraan ilman portinvartijoita ja enemmistön ylimielistä määrittelyoikeutta?  Miten pitää huolta representaatiosta?

Esitystaiteilija ja äänisuunnittelija Tari Dorisin Tennis on aktivismia ja esitysrunoutta.

Taivallahden tennishallin varjossa tapahtuva teos on sukupuoleen liittyviä sortavia rakenteita, binaariajattelua ja siihen liittyviä kategorisointeja horjuttava puheenvuoro. Tarkkaa representaatiota ei synny ilman vaateita. Transihmisten on tehtävä se itse, turhautumisesta ja väsymyksestä ja suuttumuksesta huolimatta, jaksettava taistelua.  

”Miten voidaan pitää huolta representaatioista. Miten voidaan pitää huolta. Miten voidaan. Miten ei uuvuta. Mitä sitten kun uupuu kuitenkin ja kärsivällisyys loppuu? Pelataanko tennistä?” (Tari Doris)

Taivallahden tennishalli on valtaisa pimeä möhkäle, jonka päädyt ovat yhtä lasia. Ulkopuolelta näkee sisälle, sisältä ei ulos. Siinä vähemmistön situaatio ja paikka.

Tennishallin sisäisen valon ja pimeän mäntypuiston ero ei voisi olla suurempi. Tennishallin ja kuun kelmeä valo kajastaa männynrunkoihin. Etäällä miltei näkymättömissä on yksinäinen tenniksenpelaaja. Pelaaja harjoittelee taukoamatta, syöttää pallojaan, kerää pallot jälleen ja aloittaa syöttämisen uudelleen, kerta toisensa jälkeen. Seuraamme liikkeitä ja kuuntelemme teoksen ääniraitaa.

Tari Doris ottaa etäännyttäväksi metaforaksi Paul Douglasin Suuren tenniskirjan, jossa tämä tenniksenpelaajia valmentanut ja kouluttanut entinen ammattipelaaja opastaa tenniksen pelaamiseen. Ääni siteeraa tai referoi Douglasia ja kertoo, mitä Tari samanaikaisesti tekee. Oikean syötön ja syöttöradan hallinnasta, syötön lujuudesta ja tarkkuudesta on kysymys tenniksessä, kyse on myös siitä, että pelaajien on kehitettävä omaa peliään. Douglas antaa ohjeita kestävyydestä ja korostaa reilua peliä, tarkkoja tuomarointikäytäntöjä. Ei Tarin tarvitse erikseen mainita, että yhdenvertaisuustaistelussa on kyse samasta kuin tenniksessä.

Tästä dramaturgia tekee käännöksen tenniksen performatiivisuuteen, katsojiin ja kysymykseen sukupuolista. Ääni kertoo peppua kannattelevista tennisasuista ja kysyy: Ketä kannatellaan? Mitä kannatellaan? Mitkä ovat kannattelun rakenteet? Ketä patriarkaatti kannattelee? Ja samalla ääni kysyy, mitä tapahtuu, kun patriarkaatti puhuu representaatioista. Ja sitten tärkeä kysymys vaatimuksista, joita esitetään ihmisille, jotka pyrkivät saamaan äänensä kuuluville. Teos nostaa esiin Billie Jean Kingin, tuon legendaarisen tennisikonin, ehkä kaikkien aikojen parhaan pelaajan, joka vuosikymmenet eli piilossa.

Tenniksen kautta ääni voi pohtia, mitä tarkoittaa se, kun ihmisten olemassaoloa ei nähdä ja mitä tilan antaminen tarkoittaisi ja miten vähemmistöpositiosta käsin joutuu nyt vastaamaan ahtaassa tilassa etuoikeutettujen sorron rakenteita vasten. Transsukupuoliset tai muunsukupuoliset joutuvat jatkuvasti kokemaan oikeuksiensa ja vapauksiensa loukkauksia. Tässä vaiheessa pelaajan on pysähdyttävä ja miltei vedettävä henkeä ja sitten jatkettava edelleen. Reiluus tarkoittaisi representaatioiden tarkkuutta ja ymmärrystä representaatioista huolenpidon rakenteina.

”Työnantajien vastuulla on mahdollistaa työntekijöille taiteellinen periksiantamattomuus ja tinkimättömyys työssä, joka tähtää vastuullisiin, tarkkoihin ja vähemmistöille tilaa tekeviin representaatioihin, narratiiveihin, ihmis- ja maailmankuviin.” (ote Tari Dorisin prosessin ehdotuksesta)

Tari Dorisin teos puhuu sukupuolen vahvistamisesta (gender affirming) ja sellaisesta tulevaisuudesta, joka olisi kaikessa mielessä trans. Se tarkoittaa tunnistamista ja tunnustamista, vähemmistöposition ahtaan tilan kasvattamista. Se tarkoittaa sitä, että transihmiset voi kertoa totuuden siitä, keitä he ovat. Se on paljon muutakin kuin lääketieteellisiä väliintuloja, lääketieteellistä ja oikeudellista vahvistamisen rinnalla.

Esitykset ja kaikenlaiset ulostulot tärkeitä, ne ovat osa sosiaalista vahvistusta, mahdollisuutta tehdä esityksiä sinä ihmisenä, joka tuntee olevansa. Kysymys on oikeuksista, hyvin yksinkertaisesti yhdenvertaisuudesta Ja kaiken takana representaatiosta. Reiluudesta, näkyväksi tulemisesta, hyväksytyksi, nähdyksi ja validoiduksi tulemisesta omana itsenä, arvostuksesta, turvallisuudesta – nyt ihan aluksi.

Teoksen päätös on hieno. Tulevaisuus on trans. Jatkuvaa liikettä, pysähtymätöntä liikettä. Tari Dorisin tekstissä trans asettuu universumin mittakaavaan

”juuri tällaisena

juuri näiden planeettojen ja tähtien ollessa näissä asemissaan

juuri nämä atomit ovat järjestäytyneet näin

täksi universumiksi

tällä lailla

nyt”

—

Kelmeässä valossa Tarin syöttämät tennispallot jäävät satunnaisessa järjestyksessä kuin planeetat maahan. Tari Doris häviää Tennishallin taakse.

Tari Dorisin Tennis kirjeliitteineen, samoin kuin Arni Rajamäen Alku, keskikohta, loppu (josta kirjoitan) ovat tärkeitä askeleita kohti sukupuolen vahvistamista. Ralf Långbacka aikoinaan kirjoitti taiteellisen teatterin teesinsä. Nyt olisi aika transaffirmatiivisen esittävän taiteen teeseille sortavien rakenteiden murtamiseksi. Ehkä sellaiset jo onkin, minä vain en tiedä. 

Lisätietoa: tari.doris.tennis@gmail.com osoitteeseen viestin  lähettämällä voi pyytää esityksen kirjeitä ja äänitettä/esitysteksti.pdf -tiedostoja. Ja tes-esitykseen voi ilmoittautua millä tavalla tahansa ja osallistua prosessiin.

”Sukupuolten välisellä tasa-arvolla viitataan tässä kaikkiin sukupuoliin ja sukupuolettomuuksiin, mukaan lukien transsukupuoliset, muunsukupuoliset, intersukupuoliset, sukupuolettomat ja cissukupuoliset.” (ote Tari Dorisin kirjeestä)