Mitä nautintoa tarjoaa Katariina Havukaisen, Inkeri Hyvösen ja Ella Lahdenmäen Jumppatytöt Minervaskolanin jumppasalissa. Teatterilla on merkitystä katsojilleen. Kerrankin esiintyjät ja katsojat ovat yhtä. Katsomo on pullollaan, se elää, puhkeaa spontaaneihin rytmikkäisiin taputuksiin kuin kannustamaan kolmea sädehtivää joukkuevoimistelijaa. Se pyyhkii välillä silmäkulmistaan kyyneliä, tuuppaa vieruskaveria kylkeen kipeän tai riemukkaan tunnistamisen ilosta.

Jumppatytöt on ylistys joukkuevoimistelulle ja terapeuttinen välitilinpäätös kaikelle sille, mitä ruumiit kantavat mukanaan.

Mikä sen parempi paikka kuin koulun jumppasali, sellaisissahan joukkovoimistelijatytöt ovat lapsuus- ja nuoruusvuotensa viettäneet omistautuneena harrastukselleen.

Katson häikäistyneenä ryhdikkäitä ruumiita, virtaavia liikkeitä, ilmaisua, kauneutta. Katson, miten vartaloa kannatellaan, miten noustaan ja ollaan korkeasti päkiöillä, Pitkäksi ojentuneita käsiä tai jalkateriä, jaloa ryhtiä, kaulan ojennusta, auki kiertyviä jalkoja.  Katson esiintymisen hohdokkuutta, liikkeen samanaikaisuutta ja yhtenäisyyttä. Samalla katson sitä, miten kauneus ja näennäinen keveys kätkee fyysisen raskauden.

Teos kehystyy häiriöllä.  Oveen koputetaan, esitys keskeytyy, muut ovat jo tilaan malttamattomina tulossa. Sama toistuu teoksen päättyessä. Tämä sivuun työnnettynä tai välissä olo leimaavat naisvoimistelua ja joukkuevoimistelua sen osana. Tyttöjen ja naisten lajia tuupataan syrjään. Kuka muistaisi moninkertaista maailmanmestaria? Entä kuka muistaa naisliikunnan juhlavuoden Syke 100 -tapahtumaa vuonna 1996. Päivi Takalan tapahtumaan säveltämä Tie on auki tähtiin asti löytyi enää vain c-kasettina lajiliiton laatikosta.

Teoksen hieno dramaturginen kuljetus vie meidät lämmittelystä intensiiviseen harjoitteluun, naisvoimistelustamme, Jalkasen keskeisliikunnasta kehittyneeseen merkittävään kansainväliseen joukkuevoimistelun kilpailulajiin ja sen vähäiseen arvostukseen. Kuljetaan päiväkirjamerkintöjen avulla omiin kokemusmuistoihin. Mennään autenttisten päiväkirjamerkintöjen kautta omiin kipeisiin kokemusmuistoihin mutta myös täysivaltaiseen yhteiseen riemuun, sitoutumiseen: Spice Girlsien I´m giving you everything soi. Laji täyttää koko elämän noin kymmeneksi vuodeksi. Lajin epäkohdista ja häpeällisistä muistoista palataan säteilevinä toteuttamaan harjoiteltu koreografia, häikäisevä show ja vielä encore.

Arvioivat katseet ja biovalta

Esiintyjät lämmittelevät ruumiitaan lattialla, venyttelevät, käsivarret ja kädet ojentuvat, samoin jalat, saksipotkuja jalat tiukasti ojentuneina. He valmistautuvat heille luotuun koreografiaan. Sitten ylös ja muodostelmiin, toistoa, toistoa. Liikkeessä vertaileva tai arvioiva katse suuntautuu voimistelijakumppaniin. Teoksessa kuljetaan kisapukujen kautta lajin vähäiseen arvostukseen.

Tämä on teos hinkkaamisesta, ikuisesta täydellisyyden tavoittelusta, väsymättömästä omistautumisesta. Se on esitys omaan itseen ja toisiin kohdistuvasta arvioivasta katseesta, itsekurista, motivaatiosta.

Opimme lajin historiasta, legendaarisesta Kisakalliosta. Meille demonstroidaan sitä, millaista valmennus oli ennen vanhaan. Miten mikään ei jää valmentajan korpinkatseelta huomiotta, tamburiinin tai sydämenlyöntien tahdissa kuuluvat karkeat huomiot kropasta. Meille esitellään välineistöä, puvustoa ja musiikkia.  

Samaan aikaan vallitsee armoton hierarkia ja ulossulkeminen. Kilpailuihin pääsevät ne teknisesti taitavat. Kisakokoonpanojen julistukset ovat kuin mistä tahansa pudotusohjelmasta, kaikki eivät kelpaa. Milloin on ”vika” liian vähäisessä venyvyydessä, milloin liiallisessa painossa.

Laji on täynnä Foucault ‘laista biovaltaa, jossa nuorten tyttöjen ruumiita muokataan tietynlaisiksi. Epäsopivia ruumiita suljetaan ulos. Alusta syömishäiriöille, armottomalle itsekritiikille ja ylisuorittamiselle on kylvetty.

Venyvyys ja liikkuvuus, puoskarointi, pakotus

Laji on jättänyt vammoja ruumiiseen ja mieleen niin kuin sota. Näille havainnoille ja kokemuksille Havukainen, Hyvönen ja Lahdenmäki ovat vaivatta löytäneet upean esityksellisen havainnollistuksen.  

Mitä tarkoittaa se, kun on varatyttö, se, joka ei pääse kilpailuun mutta harjoittelee siinä sivussa. Tässä esityksessä valmentaja sysää varatyttöä aina kauemmas, kauemmas  pois matolta, ulkopuolelta ja lopulta takahuoneeseen näkymättömiin. Siellä sinnikäs Lahdenmäki sitten harjoittelee seiniin törmäten. Tai miten syömistä kontrolloidaan, painoa punnitaan. Hyvönen tuijottaa herkeämättä edessään olevaa maissikeksitornia kuin koira. Maissikeksi toisensa jälkeen palautuu paikalleen, Hyvönen pienentää tornia keksi keksiltä, kunnes syötävää on enää vain yhden keksin muren.

Kauneuden alla laji altistaa niin ruumiin kuin koko identiteetin vammoille. Harjoitukset eivät välttämättä tarjonneetkaan fyysisesti ja psyykkisesti turvallista tilaa ja myönteistä ruumiinkuvaa esipuberteettisille tytöille, jotka elivät keskellä oman ruumiin muutoksia. Fysiologista tietämys oli heikkoa. Ei ymmärretty, miten voimistelijan puhtaasti rakenteelliset tekijät saattoivat olla liikkuvuuden, pelkkä motivaatio ja pitkäjänteinen harjoittelu ei tuottanut tulosta  ja mitä vammoja vääränlainen harjoittelu on saanut aikaan ei vain fysiologialle vaan minäkuvalle ja itseluottamukselle. Armottomasta virheiden katsomisesta poisoppiminen on vienyt vuosia.  

Lajilla on myös laajemmat ideologiset sokeat pisteensä. Lajin ideologiaa on eletty ja eletään ruumiissa.

Käsiohjelman välissä on A4-paperi, joka sisältää 10 periaatetta urheilun hyvään painopuheeseen sekä testi, miten välität itsestäsi ja huolehdit hyvinvoinnistasi ja Ellan paljonpuhuvat merkinnät.

Voi, toivon tälle esitykselle pitkää, pitkää jatkoelämää. Havukainen, Hyvönen ja Lahdenmäki ovat ihmeellisiä jumppatyttöjä, he sädehtivät itsessään vailla kultapölyäkin. Tämä on tyttöyden ja naiseuden ylvästä juhlaa.

Esitystiedot:

Teksti, ohjaus, dramaturgia, skenografia, esiintyminen:
Katariina Havukainen, Inkeri Hyvönen, Ella Lahdenmäki

Koreografia: Antton Laine ja työryhmä

Äänisuunnittelu: Roy Boswell, Murrettumeri ja työryhmä

Lähteet

Makkonen, Anne.  Ihan sieluun asti koski. Naiset nuoruuden, kauneuden sekä henkisen ja ruumiillisen voiman vieraina Berliinissä 1936. Sähköisenä: https://journal.fi/kasvatusjaaika/article/view/68199/29117.