”Luova nollapiste on tilanne, jolloin vanha on jätetty taakse, mutta mitään uutta ei vielä ole. On vain tämä, tässä ja nyt. Se on meidän vapautemme.”  (The Re-Invention of the Self – Antifascistic Body Building, käsiohjelma)

“Väitämme, että kaikki jännitteistä vapautumiseen pyrkivät liikkeet ovat antifasistisia.” (käsiohjelma)

Teatteri Venuksen kollektiivi Max Bremer, Paul Holländer, Sam Huber, Markus Luukkonen ja Åsa Nybo jatkavat ruumislähtöistä ideologiakriittistä taidetyötään ja työskentelyään naamioiden kanssa.

The Re-invention of Selfin antifasistisen purkutyön lähtökohdat ovat Wilhelm Reichin ajattelussa. Fasismin massapsykologia (1934) on vähintään yhtä ajankohtainen kuin omana aikanaan. Aiemmassa teoksessa Wonderland (2016) ryhmä esityksellisti kaikkea muuta kuin ihmemaata. Venuslaiset muuttuivat takapihan jättinaamiopäiseksi terrorisoivaksi lapsijengiksi, joka terrorisoi toisia, piirsi  ”meidän pihalle” mielivaltaisia toisia ulossulkevia rajoja”. Osuvammin ei olisi voinut esityksellistää kansalliskonservatiivista nationalismin rajanvetopolitiikkaa ja maahanmuuttokielteisyyttä.  

The Re-Invention of Self -teoksessa rakennetaan antifasistista kehoa, vapaudutaan kehopanssareista, synnytetään uudenlaista ihmistä psykoanalyytikko Wilhelm Reichin hengessä.  Kun ihmisen kehon energiavirtaukset ovat auki, ihminen avautuu myös universumin energiavirtauksille, Reich uskoi. Reichille viettienergia  tarkoitti kosmista mittakaavaa, syvällistä kehollista suhdetta myös luontoon.

Venuksen teoksessa esiintyjät haarniskoituvat ja panssaroituvat ja sitten vapautuvat. Leveä muovimetallinauhaa kierretään kahden esiintyjäruumiin ympärille, varmistetaan teipillä, että haarniska pysyy torsossa paikallaan, kädet ja jalat saavat omat haarniskansa. Eri tavoin haarniskoituneita hahmoja – pahvihahmo, telttahahmo, rautapanssarihahmo astuu tilaan.  Soputeltan sisällä olevaa hahmoa tunnistaa ihmiseksi enää sääristä ja jalkateristä. Robottimaisten olentojen liikerajat ovat rajalliset, niillä ei ole kontaktia toisiinsa tai itseensä. Emme näe silmiä, emme korvia, emme kunnolla edes päätä. Näemme myös huppuhaalarihahmojen paraatimarssin, joukot isokokoisina lapsina rummun tahdissa marssimassa kuin missä tahansa sotilasparaatissa. Rivit suorina, yhteisessä tahdissa kasvot naamion peitossa. Toisessa tulemisessa hahmot ovatkin yhdenmukaisissa sinisissä huppuhaalareissa, kasvot naamion peitossa, huppu päässä, mutta ilmapallot käsissä. Tässä on jo vapauden henkeä, edes ilmapalloissa, joita nämä hahmot rummuttavan pallojen solmukohdasta. Yleisölle on esityksen kuluessa tarjoillut keksiä robotti.

The Re-invention of  Self on luonnepanssaroituneiden vapautusprosessi:  panssaroituneen laumaruumiin omaksi vapaaksi itseksi tulon catwalk, joka laajenee rajallisista kulkusuunnista ja liikkeistä koko tilan haltuunottavaksi energeettiseksi yksilöllisiksi eri tavoin varioiviksi liikkeiksi. Jokaisen esiintyjäruumiin omaa liikkeellistä kehittelyä on hyvää tekevää aistia.

Teos on omanlaisensa esityksellinen jatko sille, mitä Tuija Kokkosen työryhmä teki teoksessa Isämme Kremlin muurissa (1995) : ”Aikamme mahtavin muuri on kovettunut lihaamme, ja vaarallisin poliittinen liike on ruumiin liike.” (Tuija Kokkonen). Teoksen käsiohjelmatekstissä Kokkonen kiteytti reichilaisen ajatuksen: ”Autoritaarisuudella ja edustuksellisuudella on siis ruumiillinen pohja. Tarkemmin sanoen: ne ovat ruumiillisia toimintatapoja. Jäykistyneimmät ruumiit kantavat totalitaarisimpia ideologioita — kansallissosialismin ja sosialistisen realismin ihmiskuvaukset eivät juuri poikkea toisistaan.”

The Reinvention of Self on kokonaisteos. Sen hieno musiikillinen kuljetus (Samu Huber ja työryhmä) on osa ruumiista ja teoksen ruumiin pakkovaltaan kohdistuvaa ideologiakritiikkiä. Biosphere (Geir Jenssen)  biosfäärin äänimaisemia Steven Reichin minimalismin syklinen syke (Music for 18 Musicians) ja sen psykedeelinen liikehdintä saa oman ruumiin liikehtimään.  Kate Bushin Cloudbusting viittaa suoraan Wilhelm Reichiin. Reich yritti ohjata orgonia pilviin sateen aikaansaamiseksi. Bushin inspiraationa oli Wilhelm Reichin pojan muistelmateos A Book of Dreams. Peter Reich kertoi läheisestä suhteesta isäänsä, jonka hän 12-vuotiaana menetti, ja epätoivostaan, kun Wilhelm Reich pidätettiin ja vangittiin eikä poika pystynyt suojelemaan isäänsä.  The Re-invention Self keinui Antti Tuiskun ja villegallen Keinutaan tahdissa. Stockhausenin Stimmungin  mantramainen äänteellisyys vei toisiin sfääreihin, ja joukko marssi Vänster Högerin tahdissa. Orgonenergiaa  tarjosi Freud, Marx, Engels, Jung & Reich -yhtyeen (!)  Orgon Box

”Fasisti ne pelkää ja huutaa johtaja

Nyt ei auta hirmuvalta

Orgon pelastaa

anna plasman sykähdellä

Avaa kaikki vetskarit

Anna kropan täristellä

Orgon vapauttaa

—

Revi paskaks panssarit

Orgasmi

Orgon, orgon orgon box”

(Musiikki ja sanat: Freud, Marx, Engels, Jung & Reich -yhtye)

Uusiin energeettisiin avaruuksiin ja alueille

Tekoäly on tehnyt teoksen visuaalisen maiseman (video- ja valosuunnittelu Rasmus Vuori). En tiedä mitä teoksia Dall-E 2:lle on syötetty. Ehkä siellä on visuaalisen energian lähteinä Hilma af Klintin mystisiä näkemyksiä todellisuudesta ja niiden biomorfisia ja geometrisiä muotoja. Siellä on takuulla 60-luvun hippipsykedeliaa, siellä liikkuvat valtameren aallot, erilaiset kudokset, siellä on koko universumin liike-energia ja elämänvoima.

Katseeni vaeltaa Betanian tilassa. Sen jyhkeät korkeat kirkkosali-ikkunat ovat auki ja tuovat syksyn pimenevää valonkajoa tilaan. Betanian kattoon projisoituu tähtitaivas, katto sädehtii. Katson tätä kaikkea haikeuden ja liikutuksen vallassa. Mietin mihin kaikkeen tila onkaan  universumilaisissa käsissä taittunut, millaisia erilaista visuaalista ilmaisua ja tilaratkaisuja tilaan on rakennettu, miten tilan kanssa on myös taisteltu. Betania-sali on voimakas materiaalinen olosuhde, sen kanssa on tultava toimeen. Universumissa se on ollut materiaalinen yhteistyökumppani. Mutta Universumissa ei jäädä menneisyyteen makoilemaan ja itkemään. Universumilaiset tähyävät uusiin universumeihin, uusin tulevaisuuksiin.

Ihanaa, että aikuiset keski-ikäiset ihmiset ovat valmiita leikkimään! Tällaisesta tematiikasta voisi saada kuolettavan tylsän ja opettamalla sulkevan esityksen. Ei ole vaaraa tässä. Hatunnosto venuslaisten liikkeessä olevalle asenteelle ja teatterin tekemisen tavalle. Venus nostaa esiin toisenkin tärkeän asian. Tarvitaan teatterikollektiivien ikädiversiteettiä. Tutkiva prosessikeskeinen työtapa ja oman praksiksen kehittäminen ei ole vain nuorten sukupolvien etuoikeus.

Rebelmäisen omilla teillä kulkemiseen ja maailmantilojen erilaisten asentojen esitykselliseen tutkimiseen tarvitaan myös vanhempia teatterisukupolvia. Venus on sukupolvikollektiivi vähän samalla tavoin kuin Forced Entertainment. Virtaavaa elämää on myös 45+, 50+…esiintyvillä ruumiilla.

Kiitos sivistävästä ja taustoittavasta käsiohjelmasta!

Venuksen diversiteettiä luonnehtivat myös muut prosessit ja projektit. Venuslaisten Tuuja Jänicken ja Marja Silden pohdinnoista lähti liikkeelle hyvinvointivaltion tulevaisuutta hahmottava Esitys hyväksi elämäksi -hanke. Sen toinen osa toteutuu  24 videoteoksen muodostamana joulukalenterina tämän vuoden joulukuussa.