Päivällisille kutsutut vieraat ottaa vastaan kutsujen emäntä Diane. Hän on vaalea jo hieman kypsemmän oloinen blondi, täydellisessä meikissä, punaisissa korkokengissään, kukallisessa paitapuserossa,  ja kapeassa hameessaan.  Päivällissaliin katetuissa pöydissä nautimme ateriaa, kilistämme maljoja. Rakastava Diane on täydellinen emäntä. Hyväsydämisenä ja säteilevänä huolehtii ruuasta ja juomasta.  Hän taitaa suvereenisti small talkin, huomioi meidät, muistaa nimiämme. Ikään kuin siinä sivussa hän kertoo meille lempisatunsa H.C. Andersenin Rumasta ankanpoikasesta, sadun toiseudesta.

Eikä tässä vielä oikeastaan mitään, olemme selvästi tekemisissä identiteettipolitiikan kanssa niin kuin dragissa usein. Ja sitten vielä – kuinkas kävikään…

Tobias Klemetsin taiteellinen lopputyö on Dinner with Diane omaääninen ja yllätyksellinen. Näyttelijä kirjoittaa Dianen drag queen -hahmoon omaa lapsuutensa muistoja. Dragin ja autobiografian yhdistämisessä ei siinäkään olisi mitään erityistä. Mutta nyt järisyttävää ja koskettavaa on se, miten ja mitä Klemets dramaturgiaansa rakentaa ja kuljettaa ja millaisia sisältöjä omaelämäkerrallisen aineksen takaa aukeaa – hienovaraisesti ja varkain.

Olemme syöneet viinirypäleistä koottuja pikkueläimiä. Diane hakee tarjoilualustalla normikokoisen sianruhon. Klemets rakentaa odottamattoman käänteen, joka riisuu Dianen ”naamion”. Dianen sisältää purskahtaakin sisäisen, hallitun kontrollinsa hukkaava, lihanhimolleen antautuva ”lihansyöjä”, joka aggressiivisesti kuin transsissa iskee hampaansa viattoman possuhahmoisen vesimelonin hedelmänlihan sisuksiin. Diane palaa sitten kontrolloituun olemukseensa.

Sukupuolen performatiivisuutta häiritään Diane-hahmon takana olevan näyttelijän omaelämäkerrallisilla muistoilla, jotka Diane-hahmo kertoo kuin satuna. Nyt ei olla enää Rumassa ankanpoikasessa vaan sikatilalla, jossa Diane on lapsuutensa viettänyt, ystävystyen sikoihin, pieniin possuihin. Diane  saa meidät näkemään siat ja pienet porsaat karsinoissaan ja heitä rakastavan lapsen, joka leikkii possuystävänsä kanssa. Vesimelonipossun kärsää kosketellessaan ja possusta kertoessaan Diane saa  minut miltei tuntemaan possun herkän tuntoelimen.  Saamme tietää sikatilan koon ja sen miten tilat nykyisin ovat paljon suurempia. Saamme tietää Atrian autosta, joka tuli sikoja hakemaan ja siitä, miten lapsi toivoi eläinten kapinaa. Dianen muistot  välittävät sikapossun ystävänä, toisena olentona, jonka kohtalona on joutua Atrian autoon. Tätä muistoa vastaan Diane kertoo kissoistaan, joita lapsuuteen mahtui vuosien mittaan kymmeniä. Jokaisella heistä oli nimensä, he elivät kokonaisen vapaan olennon elämän ja kuolivat yksi kerrallaan omalla tavallaan. Dianen muistoissa piirtyy esiin tuotantoeläimen ja vapaana elävän kotieläimen ero. Eikä tässä vielä kaikki.

Englannin kieli vaihtuu Helsingbyn murteeksi, esiintyjän omaksi äidinkieleksi, jolla hän Diane-hahmoisena laulaa vielä muistoista, ajan kulumisesta, unohduksesta. Dianen englantia puhuvan esiintyjäruumiin takana toinen, se kokemuksellisen minän ruumis puhuu murteessa. Esiintyjän Diane-hahmossa Helsingbyn murteella laulaman laulun kielen merkityksiä en tavoita, mutta tavoitan jotain olennaisempaa: elämysvoimaisen kieliruumiin, hämmennyksen.  

Ajattelen kaikkea sitä, mitä Ralf Långbacka kirjoitti murteen ja teatterin suhteesta. Hän oli Närpiössä toteuttanut kansanteatteria Närpiön murteella yhdessä harrastajaesiintyjien kanssa. Juuri murre osoittautui normiruotsia ilmaisuvoimaisemmaksi. Murteessa on kaikki: maailmassa oleminen, aistiminen ja kokeminen

Teoksen kielellisen ja tarinamaailman käänteen herättämien affektien voima on käsittämättömän suuri. Mietin Diane-hahmon sisällä olevaa ”toista”, mietin tämän lapsuudenkokemuksia, katson pöydällä olevaa valokuvaa ja käsiohjelmassa olevaa epäselvää kuvaa, kolmi-nelivuotisesta lippalakkipäisestä ihmisestä ja hänen possu-ystävästään kottikärryjen ja olkien keskellä. Mietin kuvan hetkeä, pienen possun ja ihmisen keskinäistä ystävyyttä ja onnenhetkeä. Pihan vihreällä nurmella on pahnojen meri, jossa possu iloitsee vapaana.

Kun kirjoitin alussa blondista, jokin tökki jo silloinkin. Tajuan, että tämä Dianekin ehkä tuottaa häiriötä jo drag-hahmona. Hän on samaan aikaan lämminsydäminen haltijatar-olento, mietin Shrekin ilkimystä Fairygodmotheria, mutta ei Diane ole ilkimys vaan itse sydämellisyys, toisenlainen keijukummihahmo.

Dinner with Diane kehystyy ystävyydeksi, mehän olimme nyt ystävinä ja ystävyys ulottuu myös radikaalisti toiseen olentoon, tuotantoeläimeen vailla oikeuksia. Teos ei saarnaa, se viihdyttää, on tunnelmaltaan keveä ja samaan aikaan surumielinen ja pinnan alla paljas. Teos ei kulje mitään trendejä, muoteja pitkin. Se kulkee ihan omilla poluillaan.

Klemets on kirjoittanut itselleen teoksen, hän on sekä käsikirjoittaja että esittäjä ja oman itsensä ohjaaja. Minusta tämä osoittaa suunnattoman arvokasta uskallusta. Mihin kaikkeen drag homojen, lesbojen, muunsukupuolisten, rodullistettujen ruskeiden esiintyjien  vastarintaisena esitysmuotona ja poliittisena eleenä voikaan ulottua. Nyt ei etualaisteta antitransfobisia, antirasistisia tai antikapitalistisia näkökulmia vaan puolustetaan hienovaraisesti eläinoikeuksia. Grattis!

 Av och med/performance by:

Tobias Klemets (konstnärligt lärdomsprov, TeM/
Artistic Thesis Project for a Master of Arts)

Ljusdesign och scenografi/ Lighting Design and Scenography
Elli Kujansuu (Degree Programme in Lighting Design)
Ljuddesign/ Sound Design
Oscar Fagerudd
Kostymdesign/ Costume Design
Kati Autere
Planering av mask och hår/ Make-up and Hair Design
Mari Aalto (Helsinki Vocational College and Adult Institute)
Maskör/ Make-up Artist
Riitta Sinkkonen-Saarela (Helsinki Vocational College and Adult Institute)

LÄHTEET:

Horowitz, K. R. (2013). The trouble with ‘queerness’: Drag and the making of two cultures. Signs: Journal of Women in Culture and Society, 38(2), 303–326. https://doi.org/10.1086/667199

Långbacka, Ralf (1981). Dialekt och teater. Teoksessa Bengt Loman (toim.). De finlandssvenska dialekterna i forskning och funktion. Turku: Åbo Akademi, 135–144.

Långbacka, Ralf (2011) Taiteellista teatteria etsimässä. (alk. På jakt efter en konstnärlig teater, 2011). Suomentanut Hannimari Heino. Helsinki: Siltala, 2011. 

McCormack, M., & Wignall, L. (2022). Drag Performers’ Perspectives on the Mainstreaming of British Drag: Towards a Sociology of Contemporary Drag. Sociology, 56(1), 3–20. https://doi.org/10.1177/00380385211008387