Toisissa tiloissa -ryhmä jatkaa yhdessä kollektiivisten harjoitteiden kehittelyä. Valaistumiskone tulee jälleen kerran näyttäneeksi, mitä kaikkia mahdollisuuksia esiintyviin ruumiisiin sisältyy. Nautin!
Merimelojien majalla koetut demonstraatiot olivat paljon enemmän kuin pelkkää demonstraatiota. Valaistumiskoneen 12 harjoitteesta rakentui hengittävä ja huokoinen esitys, jolla oli dramaturgiansa ja muotonsa. Neljän ryhmäläisen tekemien harjoitteiden kokonaisuudessa saatoin seurata näkymätöntä, jokaisen esiintyjän sisällä tapahtuvaa materiaalista muutosta ja henkilökohtaista dramaturgiaa ja virittäytymistä tilaan, toinen toisiinsa ja meihin muihin. Aistin kaikkea sitä, mitä tapahtuu esiintyjien välissä tai meidän katsojien ja esiintyjien välissä.
Materiaaliset kanssatoimijat koostuvat hyvin yksinkertaisista asioista: kahdesta taipuisasta muoviputkesta, pikkukelloista, neljän sauvan varaan pingotetusta kankaasta, yhdestä kivestä, maalarinteipistä harjasta ja rikkalapiosta. Ja tilasta. Merimelojien majaa parempaa tilaa on vaikea kuvitella. Valaistumiskone tarvitsee ilmaa ja valoa ympärilleen.
Puolitoistatuntinen oli täynnä hiljaisen läsnäolon voimaa ja toisiinsa resonoituvia kehoja. Valaistumiskone on konkreettista monikollisen ruumiin esiintyvää materiaalisuutta– kokeilevaa leikkisyyttä ja sisäisen turhautuneen raivon purkamista unohtamatta.
Katson pakottoman keskittynyttä olemista, hiljaista energiaa ja liikkeitä, pysähtymistä, vuoron tai tapahtuman vaihdoksia – siirtymiä, joissa pysähdytään, otetaan kontakti jokaiseen, virittäydytään toiseen. Olisiko nyt se hetki… Välillä suljen silmäni ja antaudun taputusten tai pienten kellojen äänten risteilyyn, ohikiitäviin yhteisen rytmin ja soinnin muotoutumiseen ja jälleen irtautumiseen.
Entä harjoite, jossa ollaan TÄSSÄ. Jokainen esiintyjä kulkee tilassa omia reittejään, pysähtyy, sanoo TÄSSÄ ja jatkaa matkaansa. TÄSSÄ-olemisessa, näissä yhdessä ja erillisinä koetuista maadoittuneista TÄSSÄ-hetkistä muodostuu ihmeellinen ruumiin alas laskeutumisen tila. Sama tehdään myös toisin EI TÄSSÄ.
Pelko pois!
Valaistuminen käsitteenä herätti minussa pelonsekaisia epäilyksiä. Mitä tarkoittaa valaistuminen inhimillisenä kokemuksen kehittyneimpänä muotona? Miten tällaista täydellistymisen muotoa nyt edes voisi kuvitella tavoittelevansa. Ihan turhaan epäilin. Ja olisihan minun pitänyt jo arvata, kun kerran teoksen nimi liittää valaistumisen KONEESEEN. Valaistumiskoneessa mennään ruumis edellä, ei olla hurskastelevassa yläpilvessä tai ruumis solmussa. Valaistumiskoneen harjoitteiden tekijät ovat vähän kuin koneenkäyttäjiä, meillä on ruumiimme, joka sisältää mahdollisuuksia, sitä voi käyttää muuhunkin kuin suorittamiseen – mielikuvitteluun, pysähtymiseen, toisten ja itsen aistimiseen, toisiin tiloihin astumiseen.
Ajattelen nyt esimerkiksi harjoitetta, jota kutsun nyt portiksi tai mielen silmäksi. On kaksi ohutta muoviputkea, sellaista ihmisen korkuista. Esiintyjä asettaa ne vierekkäin seisomaan, pitelee putkien yläpäästä kiinni ja painaa putkia hieman alaspäin, putket taipuvat aukoksi. Tästä aukosta jokainen esiintyjä vuorollaan kulkee lävitse, jokainen vuorollaan ottaa putket, taivuttaa putket ja avaa tien seuraavalle. Sitten kaksi esiintyjää tekee yhdessä toisen portin painaen kahta putkea Putkista tehdään myös toinen portti. Kaksi esiintyjää pitelee kahta putkea toistensa välissä kumpikin työntäen putken päitä kohti toista. Putket taipuvat kuin silmäksi.
Harjoitteiden tekijät / esiintyjät arkipäiväisessä pohdiskelevassa keskustelussaan siitä, mitä valaistuminen kullekin tarkoittaa. Yksi puhui lentokoneesta, jolla on siivet ja roottori kuin kuvajaisena ihmiskokemuksesta, toinen puhui kainalosauvasta tai kepistä, kurkottamisesta uusiin mahdollisuuksiin ja egon käännöstä toiseen suuntaan. Kuulimme yhden kokemuksen valaistumisesta.
Mitä kaikkea Valaistumiskoneen harjoitteita kehittäneet ja niitä nyt kokeilevat ihmiset tekivät? Valaistumiskone alkaa tilan reunoilta, meidän osallistujien takaa, eri suunnilta. Istumme kolmella puolella. Esiintyjät liikkuvat tilassa eri suuntiin, he taputtavat käsiään eri rytmeissä, kukin omassaan, kädet eri korkeuksilla. Taputuksista ja liikkeistä muodostuu pieni liikkeellinen rytmiteos. kuuntelen silmät kiinni – virittäytyvät toisiinsa, joskus tasatahdissa, joskus kiihtyen, eri korkeuksilla, erilaisina taputuskvaliteetteina.
Esiintyjät tuottavat puhetta kontaten esiintymistilan reunoilta yhteen kohti keskustaa. He läsähtävät takaisin ja alkavat jälleen matkansa kohden keskustaa. Esiintyjät saattavat käpertyä kuin kotiloiksi ja nytkähtäen laajentua.
Erityinen suosikkini oli vitutuskone, vitutuksen purkukone. Nämä ovat antamiani nimiä harjoitteelle/kohtauksella, jossa kolme esiintyjää seisoo tiukasti yhdessä yhden ympärillä. He alkavat purkautua, liikkuvat tilassa ja samalla heistä alkaa kaikua kasvavaa jupinaa, vitutusta, raivoa, turhautumaa. Jokainen on vuorollaan pomminpurkaja, ottaa ruumillaan ja energiallaan vastaan raivon, purkaa ja hiljentää jokaisen kerrallaan. Puretut pysähtyvät, hengittävät, kuvailevat hiljaisesti tuntemuksiaan.
Maalarinteipistä syntyy lattiaan iso X, jonka sakaroita pitkin kaksi harjoitteen tekijää askeltavat toisiaan ja X:n keskustaa kohti ja jälleen takaisin, askel kerrallaan, hitaasti, keskellä he vaihtavat suuntaa. Kuvittelen, miten X:n sakaroiden ristemymään, kahden harjoitetta tekevään ruumiin välille muodostuu valtaisa näkymättömän energian tila. Myös muutama katsoja voi halutessaan astua tähän tilaan.
Mihin Valaistumiskoneen kaltaista praktiikkaa ja teoksia tarvitaan?
Harjoitteiden katsominen synnyttää oivalluksen näyttämöstä. Näyttämö on viime kädessä toisten ruumiiden ja oman ruumiin kannattelua ja kantamista. Ajatus on Kirkkopellon Logomimesiksestä, mutta vasta nyt ajatus tuli minulle lihaksi.
Merkitystä on silläkin, miten Valaistumiskone päättyy. Kolme esiintyjää kulkee ohitsemme. Jokainen näyttää meille kädessään kuin aarteena roskaa tai jotain käyttökelvotonta, en edes tunnista, mitä. Yksi on tyhjä rypistynyt levy, jossa on aiemmin ollut lääkkeitä. Mietin mielessäni, mitä kaikkea roskaa kannan mukanani. Mietin, mistä en halua tai pysty luopumaan. Esiintyjät heittävät roskansa lattialle ja asettautuu makaamaan kolmen roskansa ympärille. Neljäs esiintyjä tulee rikkalapio ja harja mukanaan lakaisemaan roskat lattialla. Eikä lakaisemisen akti jää tähän. Hän lakaisee myös kolme esiintyjää. Harjan työnnöistä esiintyjät kierivät pois näyttämöltä. Ja vielä kellot.
Ruokkimalla kokija-aistijan mielikuvitusta Valaistumiskoneen kaltaiset teokset herättävät aistimellista ja emotionaalista vastakaikua ja yllättävät. On vaikea löytää sanoja tuntemuksille, joita poislakaiseminen minussa herättää: surumielisen lempeyden ja kauneuden kokemuksen, jonka esiintyjien keskittynyt hiljainen toiminta saa aikaan. Valaistumiskoneen loppu palaa mieleeni, kun suihkutan huonekasvien lehtiä ja annan niille vettä. Kiinanruusun lehdille suihkutan mäntysuopaliuosta, jotta kirvat häviäisivät. Hengittelen, kuulostelen ja katsastelen kaikessa rauhassa. On vain hetki tässä ja nyt. Ei mitään sen kummempaa.
Yksityinen katsojan kokemukseni on vain yksi hiukkanen. Tärkeämpää on pohtia, mitä tällaisten esitystaiteen harjoitteiden ja hitaiden prosessien merkitys on nykyajassa. Mietin mielessäni en vain Toisissa tiloissa -ryhmän Valaistumiskonetta vaan myös Joanna Haarttin kokoamaa Viiksi-instituuttia, sen esiintyjäryhmän jäsenten eri tavoin hoitavia praktiikkoja sekä Maija Hirvasen kehittämiä ”vanhan anatomian” harjoitteita ja aistimisen ja ajattelemisen rajojen huokoistamista: liikkeet ja äänet ovat paitsi osa ihmisiä myös osa toislajisia ja muita elämänmuotoja. Hengittämisen ja kuvittelun kautta kytkeydymme toisiin.
Mitä tällaiset harjoitteet ja praktiikka tekevät? Ne paljastavat uusia ulottuvuuksista ruumiista ja antavat uusia tapoja käsitellä ja purkaa uusliberalistisen ja managerialistisen hallinnan synnyttämiä ahdistuksia, turhautumia ja aggressioita – yhdessä, monikollisena toisiin kytkeytyvänä ruumiina.
Suunnittelu ja toteutus:
Esa Kirkkopelto, Ilmari Kortelainen, Minja Mertanen, Paula Tella
Asiantuntijat:
Gabriele Goria, Anna-Kaisa Hirvanen, Johanna Korhonen
PS. Tämä oli jäänyt julkaisematta. Odotti luonnoksena. Huomasin vasta nyt. Kääk!
