Viiksi-instituutti on ihmeellisen hyvää tekevä. Aloitan oman kehon energiavirtauksista ja rakastavasta olosta, jonka Viiksi-instituutti Teatteri Takomossa saa aikaan.  Noora Dadun, Joanna Haartin, Niina Hosiasluoman, Hanna Raiskinmäen ja Niina Sillanpään sekä elokuvavastaavan Anna Antsalon nöyrän intohimoinen olemassa olon harjoittelu tuntui solutasolla ja alitajuisissa kerrostumissa.

Viiksi-instituutti oli kokemuksellista ruumiillista oppimista yhdessä – kaikenlaisen moninaisuuden äärellä. Esitys kävi kehoterapiasta: energia virtaa, syntyy uusia yhteyksiä omaan ruumiiseen ja maailmaan. Sitä on taiteen tekeminen, sitä on olemassa oleminen, tässä oleminen nyt-hetkessä. Kaunista räpellystä rakkaudellisessa tilassa. Hetkiä, joita ruumis ei unohda.

Kaikki se, mitä näyttelijät tekevät, miten he ovat suhteessa toisiinsa ja meihin, kiehtoo.  Viiksi-instituutin  avoimissa iltamissa harjoitellaan olemassa oloa ja tutkitaan näyttämön parantavaa potentiaalia. Nämä tutkijat ääntelehtivät, liikehtivät, ovat eri tavoin kehollisissa kohtaamisissa –keskittyneesti ja läpäisevästi, ruumis sielun ihona.

Ihmeellinen on esiintyvä ihminen. Koko teos on huokoista yhteisoloa. Ollaan pyyteettömästi jonkin mieltä askarruttavan asian, teatterin tai mysteerin äärellä – myötätuntoisesti, kiihkeästi.

Viiksi-instituutissa ollaan läpäisevässä virityksessä, myötätuntoisessa kuuntelevassa asettautumisessa omaan kehoon, kuvitteluun ja toisen äärelle. Sellaista on tutkiminen, sellaista on taiteen teko ja sellaista on parhaimmillaan elämä. Syvää merkityksellisyyttä, sulautumista hetkeen, ympärillä olevaan. Niissä hetkissä toteutuu elämä sellaisena kuin Joanna Haartin Dr. Hardtin esittämä kokemuksellinen demonstraatio virvelin heitosta laguunilla – viuuu!  Jokainen hetki on täynnä, elämme ja toimimme jokaisella aistilla. Viuuuu! Viiksi-instituutin kanssatutkijat osallistuvat tähän olemassa oloon äänellis-liikkeellisesti. Sitä on Image ja Likeness!

Omalakisessa maailmassa sisäisyyden näyttämöillä

”Mykkäelokuvan, live-säestyksen, esittävän taiteen hybridi ja näyttämöllinen hoitopraktiikka” – näin tekijät kuvaavat teostaan. Viiksi-instituutissa tutustumme avoimissa iltamissa instituutin aber-praktiikkaan. Viiksekäs, eri tutkimusaloja edustava kaksisieluinen joukko jakaa kanssamme praktiikkansa löydöksiä. 

Tutkijat vievät meidät somaattisen liiketerapian, kehollisten transformaatioiden, Interacting with Inner Partner – metodin (Hanna Raiskinmäki), ripin mysteeriin (Noora Doda) ja viime kädessä oman mielen näyttämön tutkiskeluun. Kullakin tekijällä on oma praktiikkansa ja omat taustansa, joita teoksessa vapaasti jaetaan. Lisäksi meille näytetään mykkäfilmejä instituutin arkistosta.  

Olemme vortexin arvoituksen äärellä ja Image ja Likeness -prosessissa.  Mitä tämä Vortex oikeastaan on? Käsiohjelmassa sitä kuvataan vastakkaisten voimien kohtauspaikaksi. Ajattelen sen sisäisyytemme näyttämönä, tai yhtä lailla esityksen näyttämönä, jonka hyvää tekevään merkitykselliseen maailmassa ja elämässä olon tunteeseen meitä vetävät ja työntävät pois erilaiset voimat. Siellä se on myös kynnyksenvartija, jonka kanssa käydään vortex-painia. Siellä tarvitaan myös mielikehon putkimiehiä, röörien avaajia, kaikenlaisia defenssiemme tulppien puhdistajina haitallisten tunteiden päämiehistä ja kynnyksen vartijoista eroon päästäksemme (Niina Sillanpää).

Viiksi-instituutti luo omalakisen ällistyttävän kielellis-audiovisuaalis-myyttisen maailmansa mielen ja kehon yhteyksistä.  Näyttämön sivulla olevat piirrokset (Joanna Haartin) sisältävät huikean hienoja yksityiskohtaisia miniatyyrikuvia ja käsitteet imaginaatio, inspiraatio, intuitio. Toivottavasti kuvien maailman voisi kokea myös kirjan muodossa! Tähän maailman avainkäsitteitä ovat myöskin ”disembodied self” (reagointi lapsuudessa koettuun traumaan) ja ”Umstülpung/Inversio” nurinkääntämisenä, sisäisyys maisemana, itsensä kohtaaminen voimien virtana.

Tietäminen ei ole vain materiaalista vaan myös imaginatiivista, kokonaisvaltaista, aistit ylittävää havainnointia, inspiroitua ja intuitiivista. Eikö juuri esiintyjien kehojen kinesteettinen empatia edusta tällaista tietoa?

Viiksi-instituutin ”arkistofilmeissä” tehdään matkoja kauas kollektiivisen alitajunnan arkkityyppeihin.  Siellä ovat animus ja anima. Näkymättömät kumppanit tulevat näkyviin ja kuulluksi eri muodoissaan. Viiksi-instituutissa kaksisukupuolisuuteen matkataan myös teoksen päättävässä osiossa. Olemme elämämme alussa, 24 tuntia vanhoja zygootteja, niitä, jotka koostuvat vielä mies- ja naispuolisista sukusoluista.  

Nyt-hetkien virrassa emansipatorisesti

Viiksi-instituutti tarjoaa vaihtoehtoa järjen ylivallalle ja empiiriselle tietokäsitykselle liikkuessaan mielikuvittelussa, imaginaarisessa, intuitiivisessa ja inspiraatiota hyväksi käyttävässä tiedossa.

Tämä tietämisen haluan yhdistää myös Habermasin ajatteluun tiedonintresseistä.  En ajattele nyt pelkästään taiteellis-praktista tiedonintressiä, jossa siinäkin tietoa ei synny vain empiiristen havaintojen kautta vaan myös ymmärtämällä kulttuurisia merkityksiä. Viiksi-instituutin tavoitteena voi nähdä ihmisen vapauttamisen normien ohjaamasta ajattelusta ja olemassaolosta, yhtä lailla kuin pakoista tai ennallistetusta olemista. Tällainen Viiksi-instituutin emansipatorinen intressi vahvistaa kriittistä itsereflektiota, kriittisiä tieteitä ja taiteita – kaikenlaisesta pakotuksesta vapaata yhteiskunnallistakin olemassa oloa.

Viiksi-instituutti tulee lähelle esoteriaa harjoittaessaan henkistä näkökykyä. Esitystä saattelee Steinerin ajatus siitä, miten rakkaus, myötätunto, hyväntahtoisuus vahvistavat tajunnan voimia. Olemassa olon harjoittelu tarkoittaa oman sisäisyyden löytämistä, vastuullisuutta, mielikuvittelua, omaa sisäistä totuutta.

Esityksen ja olemisen virrassa ollaan nyt-hetkessä, jossa eläminen, tapahtumat ja oleminen virtaavat kuten musiikki. Viiksi-instituutin mykkäfilmeille luo äänimaailman esiintyjien live-orkesteri.

Aistivat ääniolennot eivät luo ainoastaan vuorosanoja vaan sulautuvat kokonaisvaltaisesti mykkäfilmillä olevien hahmoihin, luovat niiden hengityksen ja liikkeiden äänet, ympärillä olevan luonnon, lumen narskunnan ja muiden materiaalisuuksien äänet, tapahtumien pulssin ja rytmiin. He tekevät myös musiikin, laulavat ja soittavat. Tämä esiintyjien muodostava orkesteri on ihmeellinen, se soi herkästi, se hengittää mykkäfilmin kuvien kanssa. Se harjoittaa myötätuntoista kokonaisvaltaista aistimista, mikrofonin rahinalla, rummutuksella, erilaisilla soittopeleillä ja ihmisäänellä.

Viiksi-instituutissa liikutaan Steinerin romantiikkaa, mystiikkaa, itämaisia traditioita yhdistävässä ajattelussa, osittain etäänyttäen ja moniaalle muualle kurkottaen. Viiksi-instituutti demonstroi sitä, mikä merkitys taiteen tekemisellä voi olla ihmisen sisäisen kehityksen esittäjänä.

Sisäinen minä, äänet ja rakastavat toiset

Viiksi-instituutin mykkäfilmit valottavat psyyken prosesseja ja kutsuvat ainakin minua Jungin symboliteorian mukaiseen kollektiiviseen tiedostamattomaan. Mykkäfilmeissä on mysteerinäytelmien henkeä, jotka kuvaavat ihmisten vapaata etsintää tietoisuuden tiellä. Jokainen tekijöistä on käsikirjoittanut oman mykkäfilminsä, joiden näkökulmat ihmisestä ja sielusta vaihtelevat.

Mykkäfilmit ovat kuin sielun unia, täynnä arkkityyppistä symboliikkaa ja ihmisen individuaatioprosesseja. Siellä on vesi. Siellä vihkiydytään.  Siellä kohdataan oma sielu.  Viiksihahmoiset miehet kohtaavat feminiinisiä puoliaan tai varjojaan.  Eikä painajaisunen kaltaisuuttakaan voida välttää. Mykkäfilmeissä juostaan päättymättömiä portaita, käydään varjopainia, antaudutaan karhun hellään kosketukseen, sulaudutaan omaan viettelevään anima-hahmoon, etsitään toista, menetetään tajunta. Filmit ovat myös kuin ikuista paluuta. Niiden absurdi kieli poskessa huumori naurattaa.  Tuntemusten ja aistimusten tasolla ne ovat niin tosia ja tunnistettavia. Niissä kuvastuu myötätuntoinen suhde myös inhimilliseen kärsimykseen, kauhuun ja pelkoon, kun ihminen kohtaa sielunsa. Mystisissä kohtaamisissa jokainen viiksi-ihminen palautuu sisäiseltä matkaltaan ajassa tai missä tahansa takaisin rakastavien ihmisten ympärillä – kameran kulma näyttää tuon paluun hetken palaajan sisäisin silmin.

Viiksi-instituutissa horisontti avautuu aikamatkan myyttisistä ja arkkityyppisistä kerrostumista myös tulevaisuushorisonttiin. Sen tekee huima filosofis-taiteellinen pohdinta ripistä (Noora Dadu= ja sen tekee kehollinen kokemusmatka zygoottina (Niina Hosiasluoma). Tämän matkan katsoja voi tehdä pötköttäen näyttämön lattialla turvaisasti vilttiin käärittynä.

Yhteistä työskentelyä

Viiksi-instituutin yhdessä olemisen ja tekemisen praktiikka voi syntyä vain pitkäaikaisen yhteisen työskentelyn kautta. Siksi palaan vuosia taakse päin.

Palaan Joanna Haartin ja Noora Dadun ystävyystrilogiaan, Estella ja Sofia -teoksiin ja niiden symbioottisiin ystävyyssuhteisiin kuten teoksessa Estella ja Sofia matkalla Manalassa (2010).

Estella ja Sofia kanalassa – esitys ystävyydestä (2013) sisälsi kaksi pienoisnäytelmää, toinen kertoi Eeva-Liisa Mannerin ja Anna-Liisa Mäenpään ystävyydestä, Estella ja Sofia puolestaan Rudolf Steinerin mysteeridraamojen hengessä kahden naisen, minän ja toisen välisen rajojen katoamisesta ja yhteen sulautumisesta. Viimeisessä osassa Estella ja Sofia hypnoosissa (2014)   Dadu ja Haartti liikkuivat Steinerin mysteerinäytelmien, Bergmanin draamojen ja Hessen Narkissoksen ja Kultasuun maailmoissa mykkäfilmissään.  

Ihmisen asussa -teoksessa (2011) Joanna Haartti, Monika Hartl, Niina Hosiasluoma, Hanna Raiskinmäki) rakensivat tekemisen praktiikkaa, jossa oltiin vuorovaikutuksessa paitsi toiseen myös  sisäisen kumppanin kanssa. Hanna Raiskinmäki on pitkään harjoittanut IvIP:tä (Acting with inner partner) ja vetänyt työpajoja, joissa on tutkittu vuorovaikutusta sisäisen kumppanin kanssa.

Teoreema Rakkausnäytelmässä (2014) Niina Hosiasluoman ja Teemu Mäen yhteisohjauksessa Noora Dadu ja Teemu Mäki, Eero Enqvist, Joanna Haartti, Pinja Hahtola, Niina Hosiasluoma ja Hanna Raiskinmäki rakensivat kehollisia lähestymistapoja rakkauden erilaisiin muotoihin Pasolinin Teoreeman hengessä.

Näyttämöllistä huolenpitoa

Useat viime aikojen esitykset laajentavat käsitystä tiedosta. Kädet toimivat kokemuksellisina tiedonhankinnan välineinä ja niillä muokataan luontoa (maailmaa) työstämällä erilaisia materiaaleja. Aivan samoin myös koko keho toimii välineenä, jolla osallistutaan maailmaan, ollaan olemassa, ollaan erilaisissa suhteissa. 

Useat teokset ovat pohtineet esiintyvän ihmisen maailmassa olon suhdetta metatasolla. Esimerkiksi Katariina Nummisen leikkivää ihmistä tutkiskeleva Rakkaus ja toisto, Asu tai Käsi tai työryhmän (Hanna Ahti, Iida Kuningas, Aksinja Lommi, Tatu Nenonen, Piia rinne, Jani-Matti Salo ja Heidi Soidinsalo) Svett. Tunsin seuraavani ajattelua ja mielikuvaa. Ikään kuin esitykselliseen olemiseen liittyisi kuitenkin jonkinlainen kuva tai malli. Käsittäminen, potentiaalisuus. Arendille tällaiset mallit ja kuvat edustivat valmistamiseen liittyvää potentiaalista moninkertaistamista, joka ei kuitenkaan ole toistoa.

Niin Viiksi-instituutissa kuin Katariina Nummisen meta-teoksissa ja Svettissä näyttäytyy taide myös työnä, sellaisena, jossa huolehditaan ihmisen tai inhimillisenä olemassa olon välttämättömyyksistä. Taide on leikkiä ja työtä. Huokoisilla ja hengittävillä näyttämöolioilla on refleksiivinen suhde näyttämöllä oloon ja olemassa olemiseensa. Näiden olentojen olemassaolo on situationaalista. Näyttämöoliot hakevat merkityksiä toiminnalleen, tutkiskelevat, pohtivat, käsittelevät todellisuutta sen eri olomuodoissa.

Viiksi-instituutissa ja Onnellisinta on olla onnellinen -teoksissa näyttämöllinen ihmettely kiinnittyy esoteriaan. Esoteerinen tieto on kätkettyä ja paljastuu vain mahdollisuutena. Niistä avautuu toisenlainen näkymä tietämiseen ja maailman hahmottamiseen.

Erityisen läheisinä sukulaisina näen Minä, Askartelijan ja Viiksi-instituutin.  Niiden näyttämöestetiikka on tyystin eri, mutta niiden omintakeisten näyttämöhahmojen muodostamaa yhteisöä yhdistää elämisen ja taiteen tekemisen ja tutkiskelun sisäinen intohimo. Kummassakin pohdiskellaan ja etsitään omaa sisäisyyttä ja maailmassa oloa.  Minä Askartelijassa etsitään sisäistä askartelijaa, liikutaan henkimaailman ”diudau-jutuissa” ja shamanismissa.  

Viiksi-instituutin lähtökohta avautuu kunkin tekijän henkilökohtaisten prosessien kautta. Tekijät lähtevät näin tutkimaan näyttämön ja taiteen tekemisen olemusta.  Olemassa olon ja taiteen tekemisen äärellä toki esiintyy sitten kaikenlaista (karmaista) sotkuakin, ja senkin kanssa sitten räpistellään niin Viiksi-instituutissa kuin Minä, Askartelijassa.

Teoksia yhdistää myös kestollisuus. Viiksi-instituutissa ja Minä, Askartelijassa näyttämölle rakennettu maailma tarvitsee ja ottaa sen ajan, minkä se tarvitsee. Äärelle pääsemiseen ei ole oikotietä. Tekeminen ei ole pikaruuan hotkaisua, ei pintaliitoa, ei valmiiksi tuloa. Viiksi-instituutti jatkaa. Meille on jo luvattu lisää instituutin avoimia iltamia. Ja toivon hartaasti, että Minä, Askartelijan yhteisön elämälle tulee jatkoa.

Raadollisia räpistelijöitä olemme, mutta meitä jaksaa liikuttaa olemisen ja toinen toistemme ihmettely. Olemme vimmaisen tai hiljaisen etsimisen prosessissa.  Tällainen etsintä on elämänkäytäntöä, taiteen tekemistä, askartelua, tekoja toistemme kanssa tässä ja nyt.

Minua jaksaa sykähdyttää tietää-verbin alkuperä ja sen yhteys tiehen. Mielessäni sana kiinnittyy tien kulkemiseen, ei vain päämäärätietoisena jonnekin etenemisenä vaan myös vapaana samoiluna, pysähtymisenä, jonkin äärelle asettautumisena. Sellaista on tietäminen Minä, askartelijassa ja Viiksi-instituutissa.

Taideteoksen alkuperässään Heidegger kirjoittaa runollisuudesta ihmisen olemisen tapana. Asumisemme tässä maailmassa on ”runollista”, henkilökohtaista, merkityksellistä, kuuntelevaa.

LÄHTEITÄ

Heidegger, Martin (1995). Taideteoksen alkuperä. (Der Ursprung des Kunstwerkes, 1935–1936.) Suom. Hannu Sivenius. Kustannusosakeyhtiö Taide, Helsinki.

Henderson, Joseph L. (2003) Muinaiset myytit ja moderni ihminen. Teoksessa Carl Gustav Jung, Marie-Louise von Franz, Joseph L. Henderson, Jolande Jacobi & Aniela Jaffé (toim.) Symbolit. Piilotajunnan kieli. Suom. Mirja Rutanen. 4. painos. (Man And His Symbols, 1964).
Helsinki: Otava.

Steiner, Rudolf: Antroposofinen hengentiede (2001, alk. 1910) Suomen antroposofinen liitto, Helsinki 2001. Alkuteos Die Geheimwissenschaft im Umriss.

Steiner, Rudolf (1985). Vapauden filosofia – modernin maailmankatsomuksen luonnos. Suomen antroposofinen liitto, Helsinki. Alkuteos Die Philosophie der Freihet – Grundzuge einer modernen Weltanschauung, Seelische Beobachtungsresultate nach naturwissenschaftlicher Methode,

Wilenius, Reijo (1999). Mitä on ihminen? Filosofiaa ihmisestä ja inhimillisestä kasvusta. Atena, Jyväskylä.

Wilenius, Reijo (1987). Kasvatuksen ehdot – kasvatusfilosofian luonnos. Atena, Jyväskylä.