Miika Suonperän ja työryhmän Copy Pasta Cut Vapaan taiteen tilassa meni suoraan jäljittelevän ihmisen syvään päätyyn. Esitys läväyttää koreografis-miimisellä tarkkuudella, älykkäästi ja järjettömän yököttävästi aistittavaksi sitä, mitä some on pullollaan. Materiaali on somekanava Redditin keskustelulangasta r/KopioSpagetti. Järkyttävää jöötiä.
Teoksen alussa esiintyjät istuvat toisiaan vastapäätä pöydän ääressä. Yläruumiit taipuvat eteen ja taakse, hitaasti, samaan suuntaan, päät kääntyvät sivulle yhtä aikaa. Ollaan kuin peilissä. Kohtaus operoi kestolla ja liikkeen minimalistisella variaatiolla. Vasta jossain vaiheessa valo osuu (vai enkö vain huomannut aiemmin) henkilöiden suusta tulevaan lankaan. He nytkyvät ikään kuin langan varassa. Eteen, taakse, hitaasti ja pitkään. Kohtaus tuo assosiaation hämähäkinverkon uhreista, jotka eivät vielä tajua uhriuttaan.
Copy Pasta Cut on sarja taitavasti toisiinsa kiedottuja fragmentteja Redditistä. Se on yhdistelmä plastisuutta, poetiikkaa ja groteskia. Plastisuus syntyy tarkasti koreografioidusta tai tyylitellystä liikkeestä ja liikeradoista, ollaan sitten pöydän ääressä tai prätkäkingeinä käynnistämässä peliä matkaan, kaasuttamassa, kiitämässä ja mukkelis makkelis päin seinää.
Ravintolakohtaus on kuin pieni pantomiiminen teos. Miika Suonperä johdattaa Corinne Mustosen pöytään, tuo hänelle lautasella kokonainen sipulin ja siirtyy sitten palvelemaan muuta asiakaskuntaa. Koko tila, tilanne, näkymättömät asiakkaat tulevat näkyväksi. Minua innoittaa tällainen ilmaisu, jota meillä nähdään ani harvoin. Suonperä synnyttää tarjoilijan pienin liikeradoin, ajoituksella ja rytmillä. Tämä tarjoilija ohjailee asiakkaitaan, taipuu kuuntelevaan asentoon, vaihtaa suuntaa, nyökäyttää päätään, neuvottelee, tarjoilee, esittelee ruokalistaa, viiniä. Samaan aikaan Mustosen hahmo on suhdekuvioissaan ”näytät todella ihanalta”, ”en rakasta sinua enää”, kuorii sipulia, ryhtyy hieromaan sipulia naamaansa ja tunkemaan sipulinpalasia sieraimiinsa. Tässä ollaan jo groteskin korkeammalla asteella. Haistan sipulin tuoksun. Täytyy puristaa nenää, olla vähän aikaa katsomatta – ja silti katsoa.
Ei tämä ole splatter-esitystä sellaisessa mielessä, että veri tai joku muu neste roiskuisi pitkin näyttämöä. Nyt tungetaan tavaraa ruumiin aukosta sisään ja ulos. Copy Pasta Cutissa ollaan parodis-syvällisessä ihmisen osan tarkastelussa.
Äänimaailma kuljettaa koko ajan omanlaistaan kakofoniaa ja häiriötä, yhtä hyvin kuin uutisia, prätkän ääntä, jyrinää. Hieno äänimaailma. Hienot valot. Vapaan taiteen tilaan on trusseilla rajattu valkoinen näyttämö, jolla pöytä, kaksi tuolia, moottoripyöräkypärät, vedenkeitin. Tuolit ja pöytä on kieritetty kuin taikinapötkyleillä, sellaisen mielikuvan tila synnyttää. Redditin ja vastaavienkaltaiset somekanavat ovat kuin valkoinen kanvaasi jokaisen ite-esiintyjyydelle. TikTokeissa ja you tubella jokainen voi vapaasti toteuttaa omia mielihalujaan.
Teoksen kompositio on kehämäinen, se palaa pöydän ääreen, varioi alkua. Nyt kaksi ihmistä hakevat vedenkeittimen, odotellaan, odotellaan, aikaa kuluu. vesi alkaa kiehua, vesihöyry ja kahden ihmisen vartalot muodostavat näyttämövalossa jumalaisen kauniin miltei pyhän asetelman. Sgapettitangot työnnetään keittimeen, odotellaan, kaikki kestää, kestää, kaksi ihmistä yrittää pitää yllä keskustelua. Tämä voisi olla yksi versio Kaurismäen leffan ujojen rakastavaisten yhteisestä ateriasta, pieniä epäonnistuneita keskenjääneitä puheakteja ”onko minulla enemmän vetovoimaa hyönteisiin”. Ja mitä spagetille tapahtuu. Tämähän voisi olla kohtaus Disneyn Kaunottaresta ja kulkurista ravintolassa syömässä spagettia, mutta ei ei. Tässä Mustonen ja Suonperä työntävän saman spagetin päät omiin neniinsä ja sieltä edelleen suun kautta ulos.
Taas pakko sulkea silmät, kääntää katse muualle ja sitten taas menoksi. Pakko katsoa!
Teos todentuu uskomattomassa lähikontaktissa, liki koko ajan ei vain tuon fyysisen säikeen varassa vaan koko teoksen ajan. Kaksi esiintyjää ovat aistimassa toista, ajoittamassa ja rytmittämässä omaa liikettä toisen liikkeeseen.
Näyttelijä/esiintyjä voi luoda oman esiintymisensä median, oman näyttämönsä, toteuttaa omaa taiteilijuuttaan itse ja/tai yhdessä työryhmän kanssa, sen täysivaltaisena jäsenenä suunnittelemallaan ja toteuttamallaan teoksella. Näyttelijä voi toimia itse luomallaan näyttämöllä tekijänä. Copy Pasta Cut on todiste tästä.
Mikä odottamaton yhdistelmä groteskia, ällötystä, miltei kauhua ja naurua. On ihan pakko katsoa ja nauttia, vaikka yököttää. Yökötys ja nautinto poeettisuuden äärellä. Ihmeellistä. Ilmaisun paradoksi: miten hitossa on mahdollista, että esiintyjyys teknisesti vaativana plastisena suorituksena voi samaan aikaan tuottaa niin suurta läsnäolon ja lähikontaktin tunnetta katsojassa.
Copy Pasta Cut oli minulle aistivan, tuntevan ja ajattelevan esiintyvän ruumiin juhla. Olin kanssa-aistijana katsomassa, millaisina esiintyvät ruumiit tässä esityksen tilassa toimivat ja millaista maailmaa he hahmottavat. Aistin vapautta ja iloa, en vain suvereenia hermeettistä hallintaa. Miten peilisolut toimivat näyttelijäntyön käytännössä ja miten ollaan kontaktissa toiseen ja meihin katsojiin? Juuri näin.
Kiinnostavaa tuo Reddit, se nousee esiin myös Okko Leon Ape Armyssä.
Teostiedot
Esiintyjät: Corinne Mustonen & Miika Suonperä (taiteellinen opinnäytetyö)
Lava- ja pukusuunnittelu: Raisa Raudas
Äänisuunnittelu: Vili Pääkkö
Valosuunnittelu: Elli Kujansuu