Tässä kirjoituksen toisessa osassa suuntaan katseen opetussuunnitelmiin ja taidepedagogiikkaan sekä lopuksi vielä yliopistoinstituutioon ja politiikkaan.

Z-sukupolvi haastaa Teatterikorkeakoulun opetussuunnitelmia ja pedagogiikkaa. Millaisia ovat transnationaalin ja kaikin tavoin monimuotoisen diginatiivisukupolven toimintatavat ja ajattelu? Miten sukupolven ajattelu on sidoksissa affekteihin ja globaalin etiikkaan? Miten uusliberalistinen koulutuspolitiikka kytkeytyy kaikkeen tähän?

” Metafyysisten voimien ruumiillisuudesta yhteisössä tässä esityksessä on ehkä kyse.” (Janne Pellinen) Keskustelu Ensimmäisen käskyn ohjaajan Janne Pellisen kanssa liikkuu perimmäisten kysymysten äärellä, mutta samalla kevyesti ja leikkisästikin – vastoin ennakkoluulojani. Miten Kymmenen käskyä on sidoksissa dionyysisiin kekkereihin ja teatterin tonttuiluun?

Niina Hosiasluoman juhlaesitys Minä olen Hossu Teatteri Takomossa innoitti sanallistamaan Hossun monikollista tekijyyttä. Lue lisää.

Finnish Contemporary theatre practitioners have enormous freedom to try out and express themselves through various theatrical professions: directors and actors write plays, playwrights direct, lighting designers conceive performance concepts. In the future, everybody has the freedom to create and find his/her own “stage”/interface where to work. There is a plurality of options outside the traditional institutional frame.