Välittämisestä Teatteri Takomossa on ruopattu esiin monien vuosien aikana kertyneestä materiaalista. Teos on pieni helmi, joka liikkuu  ihmiselämän peruskokemusten äärellä. Teoksen äärelle asettautuu samoin kuin runon. Kuulostelemaan ja aistimaan. Tämä esitysruno on äärimmäisen koettua, se on elämän konkretiassa kiinni niin kuin Mirkka Rekolan runoissa, joita teoksessa kuullaan.

Sävyltään intiimin teoksen Välittämisestä materiaalina ovat Henri Tuulasjärven pitkään työstämä henkilökohtainen aineisto, Tuulasjärven äidin ja papan puhelinkeskustelut papan viimeisenä elinvuonna 2018–2019, videoteos, ja asetelma. Teksteistä, kuvista, äänistä, valoista ja materiaalin äärellä oleilevista esiintyjistä Katja Küttneristä ja Samuli Niittymäestä muodostuu pienien eleiden maailma, olemassaolon metafysiikkaa.

Miten paljon esitysrunon väleistä ja hiljaisuuksista onkaan aistittavissa! Kiirehtimättömyys luo huokoisuutta ja antaa tilaa.

Puhelinkeskustelut lempeää ja hellää arkista puheenpartta, tyylittelevää murretta,  täynnä toisen kuulostelua ja aavistelua. Küttnerin ääni äitinä tuntuu kuin silittävän papan ihoa. Puheen keskelle tulevat Samuli Niittymäen – pojan Henkan –   muistot lammen mutaliejupohjasta, ruutanasta ja Rekolan runoja.  Jo tämä ääni  ja kahden näyttelijän yhteisoleminen liikuttaa minua syvästi. Küttnerissä ja Niittymäessä on keveää liikkuvuutta, pakotonta ajassa ja kanssa ja äärellä olemista – samaa kuin Bouvard ja Pécuchet´ssa Teatteri Takomossa vuosia sitten.

Äiti puhuu papalle arkisista asioista, kyselee syömisestä, siellä vilahtavat mämmi, tiikerikakku ja limskat. Siellä hahmotetaan ajan kulkua, viikonpäiviä,  papan tekemisiä, Suomi-filmien tai urheilukisojen katsomista tv:stä. Siellä kuuluu huoli. Puhe on aukkoista, täynnä odottelua. Puhe huolehtii, rauhoittelee. Se on yritystä pitää yllä katkeilevaa yhteyttä. Pappa aluksi on kotisairaanhoidossa, sitten palveluasunnossa. Hoitajien reissuvihkoon kirjautuu raportointi. Ja samaan aikaan kuulemme eläinten ja lajien arvostuksesta. Mitä sisältyykään viimeisiin sanoihin heipparalla / heippa sitten / heippaheii, heii heii / hei hei.

Välittämisestä-esitysrunossa konkreettisuus yhdistyy hiljaiseen pyhään.  Välittäminen on sellaista, mistä ei melua pidetä.  Huolenpidossa tehdään matkaa, joka ei näy toisille. Teoksessa ei elämöidä emootioilla.

Tyhjyys ja ulkopuolisuus on läsnä Menni Renvallin työstämässä videoteoksessa, jonka materiaali koostuu Tuulasjärven eri vuorokaudenaikana ja vuodenaikoina kuvaamasta lammesta. Vuoden aikojen kierrossa syksy on voimallisimmin läsnä. Sama maisema, lampi järkähtämättömänä paikallaan ja lammen rannassa puut, märät syksyiset lehdet. Märkien syksyisten puiden materiaalisuus toistuu hienolla tavalla teoksen puvuissa (Jenni Räsänen). Elämä on metamorfoosia, osa meistä muuntuu ja kuolee. Elämää on pinnan alla. Me kuulemme ruutanasta, erityisen sitkeästä kalasta, joka elää hengittämättä. Se ei liiku kuin tarvittaessa. Se ei tarvitse happea, koska se tuottaa energiansa itse alkoholikäymisellä. Lammen pohjaa kuvataan mutaiseksi ja sameaksi, se ei päästä lähelleen. Sen rannalle kääriytyy hahmo kuin suojaavassa kalvossa ruutanana, joka odottaa tulevaa kevättä. Videolla näen sadetta, vaatteen riekaleita puussa, mutta videolla näkyy myös valon kajo. Videokuva luo välähdyksenä myös kuin viimeisen joulun, ambulanssin, joka lähtee pihasta, välähtävät tomaatti-juustovoileivät kuin katossa roikkuvan pienen talon.

Teoksen äänimaailmassa (Ville Kabrell) yksittäisiä konkreettisia ääniä, on hädän ja uhan ääniä, koiran haukuntaa, harakan säksätystä mutta ennen kaikkea huminaa, kumua, johon vuotaa niin viulun kuin urkujenkin ääni, tai huminaa, joka kohoaa jyrinäksi. Äänestä tunkee esiin jotain, jouset kuin nestevirtauksia, elämä on sitkeää.  Äänimaailmasta avautuu koko olemassaolon sfääri. Minulle tämä äänten maailma on myös muistojen ääntä: millaisena mennyt, ihminen ja menneet hetket viipyvät ihmisen muistossa.

Tätä Mirkka Rekolan runoa ei teoksessa ollut, mutta lisään sen tähän.

”Jos tämä
aika on suo ja imee
miten monen metsän
varissut siitepöly
metsät tuulta ja tuulta
jos tämä aika
näin luo haavoja umpeen
              minä en pidä päästäni
en kuin Descartes, en nouse
hiuksista kannolle
keskelle asiaa
jos tämä on aika
ja näin luo itsensä umpeen.”

Küttner ja Niittymäki luovat verhon eteen asetelman kuin papan muistoalttarin.  Siinä on kanisterillinen lammen sakeaa vettä, sytytetään kynttilä. Küttner ja Niittymäki asettautuvat asetelman ympärille, syövät kakkua, laskeutuvat makoilemaan. Olemme yksin muistojemme kanssa. Kynttilä palaa, ympäröivä valo pimenee, vain kynttilä jää valaisemaan, kunnes sekin sammuu. Jäljelle jää hiljaisuus.

Esitysrunon näyttämö rajautuu läpikuultavaan verhoon, joka toimii videoteoksen projisointipintana. Minulle verho on raja, joka erottaa menneen ja nykyisyyden.

Milka Lehtoniemi (2020) on kirjoittanut poeettisesta näyttämöstä: ”Poetiikka, kuten oleminen, on tärkeintä ensisijaisesti itselleen. Poetiikka on intiimiä ja yksityistä, ja niinpä siitä jää näyttämöllekin aina ainakin yksityisyyden kajo tai tuntu. Se saattaa tehdä poeettisesta esityksestä hankalasti jakaantuvan ja samaistuttavan. Se myös hyväksyy tämän ja elää tämän vuoksi.”

Teatteri Takomossa useat teokset ovat harjoittaneet hidasta sallivuutta. Useissa esityksissä tekijät ja myös me katsojat olemme saattaneet oleilla ihmisten ja elämän haurauden ja kiireettömän kestollisuuden äärellä. Kirjoitin hetki sitten Välittämisestä-teoksen sameapohjaisen lammen ruutanasta ja sitkeästä elämästä. Suru tulee valmiiksi. Teoksen vuodenkierrosta avautuu kevät, ensimmäiset skillat, elämä.

Välittämisestä-teoksestahuokuu surumielisyyttä ja lohtua. Ihminen on sitkeä.

”Sitten en päässytkään ylös

                                  pihan penkiltä,

en vain päässyt.

Siinä istuin aikani, kevättuuli

                                 viilensi mieltä,

ja kun vihdoin onnistuin nousemaan

                                   keppini varassa,

silmieni alle levittäytyi

kirkkaansininen skillojen niitty.”

(Mirkka Rekola)

Teostiedot

Ohjaus ja konsepti: Henri Tuulasjärvi
Tekstit: Henri Tuulasjärvi ja Marie Kajava
Esiintyjät: Katja Küttner ja Samuli Niittymäki
Valosuunnittelu: Riikka Karjalainen
Äänisuunnittelu: Ville Kabrell
Tilasuunnittelu: Jenni Nylander
Pukusuunnittelu: Jenni Räsänen
Videosuunnittelu: Menni Renvall
Videon toteutus: Menni Renvall, Ville Kabrell ja Henri Tuulasjärvi