Jane! Jane! Jane! Perusturvallista menoa ja fantastista liekinkasvatusta –Am I worth it?

LUKUAIKA: 3 min

Kahden näyttelijän irrottelu kutsuu uskaltamaan enemmän

Jane! Jane! Jane! Teatteri Jurkassa. Kolme kertaa ja huutomerkillä kuvaa elämää suurempaa esikuvallista naissankaruutta. Ihanaa! Ihanaa! Ihanaa! Jane Fonda materiaalina on löytö, josta tekijöiden käsissä rakentuu kutsu huimaan esitykselliseen irrotteluun ja rohkeaan elämään. Itseohjautunut onnellisten tähtien kombo koko työryhmä –  Salla Viikka (teksti), Sini Pesonen (ohjaaja) ja näyttelijät Aija Pahkala ja Heli Hyttinen. Heillä on älyä, teatterin ja esittävyyden tajua, huumoria, kriittistä etäisyyttä ja lämpöä, joilla sukeltaa iki-ikoni Fondan ja kroonista itse-epäilyä potevan nuoren naisen matkaan.  Komboon on lisättävä vielä  koko skenografia ja videot (Tinja Salmi), äänet ja valot sekä koreografia.

Vanhempi sukupolvi muistaa  Barbarella-leffan (1968) ja Fondan  tämän scifileffan sankarina, 60-luvun seksisymbolina. Viattoman (mutta toki niin seksikkään) Maan tyttären on itse Maan presidentti valinnut  pelastamaan maailman. Barbarellan riisuutuminen painottomassa tilassa on pehmopornoklassikko. Keski-ikäiset Jane Fondan aerobicit, jotka VHS-kasetteina 80-luvulla liikuttivat äitejä ja tyttäriä. Myös Fondan poliittisen aktivismin. Ikääntyvä  Fonda antoi kasvonsa L´Oréalin Revitalift-voiteelle. You are worth it…

Janessa ollaan käsittelemässä identiteettiä, elämänvalintoja ja uskallusta. Joku on anonyymi nuori nainen, kuka tahansa ja voisi olla vähän vanhempikin. Takana biletystä ystävien kanssa, poikaystävästä ei kuulu, krapulainen aamu. Ja sitten Jane Fondan aerobic-videosta astuu tilaan itse Jane Fonda, trimmattuna trikoissaan, ripset räpsyen, elinvoimaa uhkuen. Perusmenijälle ikonisesta oman elämänsä luoneesta, identiteettiään, toimintaansa, suhteitaan muuttaneesta  notkeasta Janesta muodostuu reflektiopinta ja dialogikumppani. Krooninen itsensä epäilijä, ristiriitoja kaihtava Joku alkaa matkata itseensä.

”Minne mä menisin. Kaikki suunnat on vääriä. Kaikissa mä töppään.”

Mun autofiktio-elämäkerta olisi varmaan nimeltään ”Perusmeno”. Ja joka sivuilla kuvailtas, ei mitään erikoista, ja siitä kaikki tietää jo ihan tarpeeksi. Sitä kirjaa ei koskaan –  – ”

(Jane! Jane! Jane!)

Viikan vinon huumorin teksti antaa mahdollisuuden irrotella, tehdä karrikatyyrejä, näyttää naissukupolvien taakkasiirtymää, häpeää ja itsensä vähättelyä, epävarmuutta, vaivaantuneisuutta ja sitten tyrmäävää vahvuutta, voimantuntoista energiaa ja hehkua vastavoimana.  Teos on huimaa viritystä, pienin keinoin rakennettua tuntemusten vuoristorataa.

Ohjaaja ja näyttelijät osaavat käyttää tekstin ja esikuvahahmojen, lähinäyttelemisen, tilan ja arjen todellisuuden potentiaalin täysimääräisesti. Aija Pahkalan ja Heli Hyttisen näyttelijäntyöt ovat yhtä juhlaa, täydellä liekillä. Teos iskee silmää katsojalle. Kyllä me tiedetään, mistä tässä on kyse. Annetaan painaa! Meitä ei nujerreta. Pahkala on tämä jumalainen Fonda, samoin Fondan Barbarella, Äiti ja Kimberly Wells. Hyttinen piirtää pienin nyanssein  tunnistettavan ja samaistuttavan Joku-hahmon. Hän piirtää nopeita tutkielmia Fondan aviomiesgalleriasta Roger Vadimista, tästä mister Coolista, poliittisesta aktivistista Tom Haydenista tai  miljonäärimiehestä. Mikä patriarkaatin kirjo omahyväisestä seksiä tai rahaa tai älyä tai kaikkia näitä tihkuvaa vaikutusvaltaa ja toksisen maskuliinisuuden variaatioita.

Hyttinen ja Pahkala tekevät aistimellista näyttelijäntyötä, jota on ylellistä seurata lähietäisyydeltä! Lyhyissä kohtauksissa on päästävä kohtauksen tunneytimeen – ei tuota näille näyttelijöille vaikeuksia. Pieni tärkeä kohtaus on Jokun lapsuudesta. Äiti jumppaa Janen videon tahdissa, mitätöi ja uhriuttaa itseään, täytyy jaksaa, ei vain jumpata vaan koko elämää lapsen kanssa.

Rakastin teoksen vinoa huumoria. Jane-pikkurouva tekee ankkaa, kaikki liha on Vadimin mielestä hyvää, sängyssä odottavat sitten muut nuoret lihat ja kaulapanta kaulaan ja menoksi. Koiran kaulapannasta, joka muistuttaa myös hippien nahkaisia otsapantoja, tulee miellyttämisentarvetta ja itsealistusta markkeeraava esine. Joku leimautuu Janeen, joka leimautuu miehiin.

Perus-Marianne-karkeista puolestaan tulee huumetta, jolla sankarit voivat liikkua eri aika- ja tila-avaruuksissa kuten esimerkiksi Fondan lehdistötilaisuudessa Vietnamin sodasta 1972 ja josta tuleekin Jokun tiedotustilaisuus , mihin yhteiskunnalliseen ongelmaan siis tarttua… Huumoria on sekin, miten nukkuvan Fondan (onhan hän jo yli kahdeksankymppinen) jalasta kuuluu rutinaa ja jalka irtoaa, kun Joku yrittää sitä siirtää parempaan asentoon. Ei muuta kuin takaisin paikalleen. Entä fantastinen kuljetus isosti eletyn elämän varjosta tai nuoren naisen matkasta koiraksi koiran paikalle Janen koiran kuollessa.

Jurkan tilaa peittää teddykarvainen beigenvärinen matto, katsojakin askeltaa sillä. Keskellä sänkyä markkeeraava koroke ja sen vieressä Jane Fondan muistelmateos. Näyttämötilan lähes seiniä verhoavat 60- ja 70-lukujen hapsuverhot toimivat projektiopintana ja takatilana. Pariisi, yliopistokampus tai monimiljonäärin Montana ja yhteinen automatka tai avaruus rakentuvat silmänräpäyksessä. Sankareilla on jumalaiset vaatteet: Fonda stretch-asussaan, säärystimissään, räpsyripsissään ja tukassaan. Ja taviksemme sekä pienin tunnistettavin elementein luotu henkilögalleria, vaihtuvat aikakaudet ja miljööt. Laajakuvaa mininäyttämöllä!

Jane! Jane! Janessa! myös liike on olennaista (koreografia Maija Nurmio) ei vain aerobic-Janen kohdalla vaan koko teoksessa. Liikekielen erot välittävät kuvaa eri aikakausista, markkeeraavat maskuliinisuuksia tai erilaisia feminiinisyyksiä, estyneisyytttä, revittelyä tai tilanottoa.

Jane! Jane! Jane! kääntää asetelman ympäri. Yhteiskunnallis-poliittisen aktivistin, ikinuoren, hyväkroppaisen taistelijan rinnalla nuori nainen kysyy, mitä voi saada aikaan, mitä mikään teko on verrattuna siihen, mitä Jane on tehnyt. Teoksen kulussa perusasetelma alkaa mureta. Jane osoittautuukin koirapantaansa auliisti tarjoavaksi puudeliksi, joka kerta toisensa jälkeen löytää itsensä suhteesta, jossa hänen tehtävänsä on miellyttää, toteuttaa jonkun toisen toiveita tai vastata unelmakuvaa itsestään. Joku, perusmenijä sen sijaan voimistuu. Se, joka pelkää pahoittaa toisen mieltä, alkaa uskaltaa.

Jane! Jane! Jane! on ihana scifi-utopia vailla synkistelyä ja kieriskelyä naisten asemasta sisäistetyn miellyttämishalun ikeessä.  Tässä maailmassa Janen ja itsensä epäilijän identiteetit vaihtuvat. Avaruusmatkalla Joku on se, joka liidaa ja uskaltaa! Vähät olleista!