Miten tehdä työtä ja leikkiä sähköjohtojen kanssa. Mitä tapahtuu, kun käsi tai sormet painavat pintaa, miten kosketus resonoi, mitä erilaisista ääntä painollisuuksista syntyy. Millainen voi soitin olla?
Teatterikorkeakoulussa kokemani True pass laittoi miettimään kokeellista äänitaidetta, lajien risteytymissä syntyvää kokeellisuutta ylipäätään. Mitä tapahtuu, kun inhimilliset esiintyjäruumiit kohtaavat valkoiset kuutiot ja vielä omanlaisena soittimen. Tapio ja työryhmä leikkivät ja kokeilevat rajapinnoilla. Millaisia ovat kokeelliset ruumis-instrumentit, millaista vuorovaikutus näiden toimijoiden kanssa syntyy? Mitä ovat sähkön ääniulottuvuudet, kun se samaan toimii synnyttäjänä ja välittäjänä?
Sisältövaroitus. Minulla ei ole minkäänlaista tietoa sähköstä, ei elektroniikasta, ei äänenvahvistimista eikä äänestä. En edes kunnolla tiennyt, mikä ero on maadoitetulla tai maadoittamattomalla sähköllä. Minä olen se, joka työnnän tepselin seinään. Mutta utelias olen. True Pass johdatti 1960-luvun kokeileviin esiintyvän ruumiin ja teknologian kytköksiin.
Minua kiinnostaa tällainen vapaa kokeilevuus ja leikkisyys. Mikä tämä ääneen, esineen ja ruumiin rajapinnoilla oleva esityksellisyys oikein pitää sisällään? Maassa olevat kuutiot tai viulu ovat enemmän kuin Kantorin bioesineitä. Ne elävät ja reagoivat inhimillisiin esiintyjäruumiisiin, jotka koskettelevat kuutioita. Kuutioista Niistä lähtee erilaista ääntä – ne ovat omanlaisiaan instrumentteja. Ei, instrumentti on väärä sana, koska nämä ovat esiintyjiä, teoksen protagonisteja, jonka osan muodostaa ruumis.
True Pass on vapaa kaikesta itsensä ulkopuolelle viittaamisesta. Sen toimijat – äänikuutiot / ääni ja kuutiot äänisoitin ja esiintyvät ruumiit sekä elektroniikka, johdot ovat sellaisia kuin ne omilta ominaisuuksiltaan ovat. Teoksessa leikitellään hankauksella, syntyy odottamattomia ääniä, live-tapahtumallisuutta. Ääni on myös kuriton. Millainen on äänen todentuma ihmiskäden kosketuksen alla ja kojeesta lähdettyään. Ei voi ihan tietää. True Pass saa kuuluviin ja näkyviin lakkaamattoman yhteenkietoutumisen ja tulemisen, uudelleen muodostumisen.
Teoksen alkuna ovat valkoiset kuutiot maassa ja kädet, jotka kuutiota tavoittelevat ja sen kanssa toimivat. Mietin kättä. ” Käsi tarttumiseen soveltuvine peukaloineen ylittää itsensä apuvälineessä, joka moninkertaistaa sen voimaa”, kirjoitti Simone de Beauvoir Toisessa sukupuolessa. True Passissa käsi ei välineellistä. True Passissa inhimilliset esiintyjäruumiit ovat miltei kuin hybridiruumiita. Ääni on vapaata tilaa ja olemusta. Sormet tunnustelevat ääntä kädellä, äänestä tulee oman tuntoaistin laajentuma. Tietoisuus on ruumiillista asioita kohti olemista, niin kuin Merleau-Ponty asian näkee. Valkoisen laatikon toiminnallinen merkitys, sen mieli, ohjaa käden liikettä. Tämä tuottaa minulle suurta salaista iloa.
Mietin myös kokeilevan taiteen historiaa, varhaisia taiteenlajin rajat ylittäviä kokeellisia esityksiä ja ruumiin ja tekniikan kytköksiä 1950- ja 60-luvun tekno-orientoituneesta ja -optimismin kyllästämässä ajassa. Jännittävä tuo aikakausi, jossa insinöörit ja muut tekniikkaentusiastit halusivat kokeilla nimenomaan taiteella. Sellainenhan oli myös valosuunnittelun yksi pioneeri Joseph Svoboda.
Tutustuin insinööri ja kuvanveistäjäveljeksiin François (1920–2014) ja Bernard Baschet (1917–2015) ja heidän ääniveistoksiinsa. He kehittivät vaikka minkälaisia uusia musiikki-instrumentteja, vaikkapa puhallettavan kitaran. François and Bernard Baschet´n luomia soittimia voi kuunnella äänilevyltä vuodelta 1963 Myöhemmin tehdyltä dokumentilta
The Transfiguration of Daily Life voi kuunnella näitä instrumentteja kuvanveistäjä-veljeksen ajattelua tehdä ei-elektronista nykymusiikkia. Noo, sitten tämä karkasi käsistä, kun oli pakko vielä katsoa William Kleinin muotia satirisoiva elokuva Qui Êtes-Vous, Polly Maggoo? (1966). Elokuvassa nähdyt François ja Bernard Baschet´n metalli- ja alumiinivaateveistospuvut olivat soitettavia.
Vuonna 1965 esiintyivät akustiset ääniveistokset Lilla Teaternin ja Nykytaide ry:n toteuttamassa Jag, du, han teatterikokeilussa osana varhaisten kokeilevien äänitaiteilijoiden François ja Bernard Baschet’n soivien veistosten näyttelyä. Veistokset sai soimaan jousilla, lasisilla sauvoilla tai märin sormin koskettamalla ja koputtelemalla Otto Donnerin orkesteri soitti ääniveistoksia, joiden kanssa yhdessä esiintyivät Kaisa Korhonen, Bo Samuelsson ja tanssija Annelise Frankfurt. Ilman Vivica Bandleria tätäkään tuskin olisi tapahtunut. Erkki Kurenniemi ja Riitta Vainio tekivät yhdessä Dimi-baletin , jossa tanssi ja elektroniset laitteet ovat vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Vainion liikkeet muuntuivat DIMI O -soittimella ääniksi.
Entä nyt? Tällaisissa töissä ryhmä ja prosessit ovat ehkä vielä tärkeämpiä kuin muutoin. Jouni Ilari Tapio on äänellä kokeilija, ajattelija ja esiintyjä. Hän jatkaa yhteistyötä Nicolina Stylianoun ja Suvi Tuomisen sekä Louna-Tuuli Luukan kanssa. Aiemmin ryhmä on työskennellyt yhdessä teoksissa Mind Split = Siamese Twins (2020, Universum) ja Conjoined Fugues (2022 Tiivistämö). Tapio on toiminut teoksissa äänisuunnittelijana ja esiintyjänä. He tietävät, mitä kaikkea äänellä ajattelu on, heillä on halu kokeilla, mitä kaikkea ääni voi olla. Toivon, että kokeilut, esityksellinen ja myös kirjoittava tutkiminen jatkuvat. Suuntaan korvani tähän elektroniikan ja äänen Pelle Pelottomaan.
True Pass näyttäytyi myös materialistis-auditiivis-kehollista tutkimuksena eri elementtien keskinäisistä suhteista ja -riippuvuuksista. True Passin kaltainen jaettu tai hybridinen toimijuus ja elektronisesti tuotetun äänen asettaminen ihmisen rinnalle tasavertaisena toimijana avaa uusia mahdollisuuksia esittämiselle.
Työryhmä:
Concept and live electronics: Jouni Ilari Tapio (MA program in Sound Design, Artistic thesis for Master of Arts)
Artistic collaboration and performance: Nicolina Stylianou (guest), Suvi Tuominen (guest), Jouni Ilari Tapio
Dramaturg: Louna-Tuuli Luukka (guest)
Lähteitä:
Beachet, Bernard ja François (2017). Sound Sculptures
Niemelä, Riikka (2019), Performatiiviset jäljet. Teos ja tallenne esityslähtöisessä mediataiteessa. Turun yliopisto
