Kiitos freelance-esiintyjä Corinne Mustoselle ja äänisuunnittelija Vili Pääkölle häkellyttävästä käsittämättömyydestä ja konkretian voimasta Galleria Loistissa.

”Emme halunneet luoda läpipureskeltua, yleisölle yksinkertaistettua kokemusta, jossa sanotaan: ’näin teidän tulisi ajatella ja kokea tämä esitys’. Halusimme luoda maailman, atmosfäärin, jossa yleisölle jää tilaa omille ajatuksille, tuntemuksille, ruumiille ja tulkinnoille.”
– Corinne Mustonen

Kiitos sukelluksesta syvään päähän – ruumiiseen ja ääniin. Kiitos siitä, että annoitte olla äärellä:  jännitteisyydessä ja äänimaiseman hiljaisessa intensiteetissä. Veni – Vidi – Vici. Tulin – näin – voitin. Nyt tulemista, ruumiin ja äänen työtä.

Kiitos, Corinne Mustonen, että veit minut alueelle, jota ei voi ennakoida eikä hallita – jossa esiintyjän ruumis on jatkuvassa tulemisen tilassa, ulkopuolisen, ylimaallisen vallassa tai sitä kohti kurottamassa, loitsimassa.

Kiitos, Vili Pääkkö, että rakensit näyttelytilan kattoon ihmeellisen, koivuvaneripalasista kootun Himmelin – katosta tuli taivas tai avaruus taivaankappaleineen. Kiitos äänitaivaasta ja sen soinnista.

Kiitos ruumiin ja äänen tuntojen kokonaisvaltaisesta maailmasta.

Kiitos leikittelystä kestollisuudella, toistolla ja variaatioilla. Kiitos oudosta loitsimisesta ja jännitteestä – kuin ruumiin ja äänen kuminauhaa olisi venytetty sitkeästi ja hitaasti.

Kiitos ruumiin käsityöläisyydestä, taidosta, eleistä: tärisevästä jalasta, taivaaseen suuntautuvasta katseesta, kuin odotuksesta; yhdestätoista lavendelisaippuasta ja niiden kuljetuksesta rituaalipiiriin; käden ja tassujen leikistä saippuoiden kanssa, oudosta äännähtelystä, loitsimisesta, vaaran tunteesta.

”Keelen veelen, sky-split omen / Draakki faakki, torn and swollen / Three turns left, one eye closed…”

Kiitos kokonaisvaltaisesta esiintyjän- ja äänidramaturgiasta – kokonaiskompositiosta.

”Teoksen äänimateriaalia tehdessä olemme myös ’säveltäneet’ Corinnen ruumiin ääntä – missä kohtaa ääntä tulee ja millaista. Himmelistä soitettu materiaali nojaa enemmän harmoniaan ja sointiväriin. Corinne toimii ikään kuin ’rytmisoittimena’, jos teoksen äänikuvaa katsoo tällä tavoin.”
”Ajatuksena oli rakentaa eräänlainen äänitaivas (Himmeli – anglosaksinen sana ’himmel’, taivas). Olen viime vuosina pohtinut ylöspäin katsomisen ja kuuntelemisen puutetta elämässä – yläsuunta puuttuu niin yhteiskunnallisesti (utooppinen), taiteellisesti (postmoderni ironia ja apatia), kuin fyysisesti (kaupunkitila rajaa horisontin, digitaalinen katse ei nouse). Pilvet jäävät katsomatta, tuuli ja linnut kuulematta.”
– Vili Pääkkö