Hyvät kolmastilalaiset – Seppo Parkkinen, Tuomas Rinta-Panttila, Maria Sirén, Eero Erkamo ja Ville Aalto sekä esiintyjät Katja Küttner, Eetu Känkänen ja Kristina Vahvaselkä sekä Tuomas Rinta-Panttila (ääninäyttelijänä)
Tunnen tarvetta välittää kiitokset kirjeen muodossa. Mistä kiitän? Kiitän jakamisesta ja osallisuudesta. Nyt tajuan (ruumiinikin käsittää) vähän enemmän astrobiologiasta, astronomiasta, unien tutkimuksesta ja kasvitutkimuksestakin. Saatte minut ymmärtämään jotain myös tutkijan ja tutkimuksen etiikasta ja vastuusta ja siitä, miten tutkijasta saattaa tulla aktivisti.
Te olette tehneet suunnattoman pitkän matkan – ensin Seppo kirjailijana ja Sepon ja tutkijoiden johdattelemina – tieteellistä tutkimusta ja maailmassa oloa, yhteiseloa koskeviin perustavaa laatua oleviin kysymyksiin. Kiitän ja onnittelen teitä pitkäjänteisyydestänne. Tällaista ei synnytetä hetkessä. Ihailen paneutumistanne ja luottamustanne yhdessä kehittämäänne näyttämöestetiikkaan ja ilmaisuun. Less is more. Te uskotte ajatteluun ja sen välittämiseen.
Kiitän siitä, että pääsin osalliseksi. Meidät 40 katsojaa, jotka Manillan Viinatehtaalla Valkoisen tähden esitystilaan mahdumme, olemme osallisia. Teen matkan Etelämantereelle veneellä. Olen Concordian tutkimusasemalla, ääriolosuhteissa, valkoisen planeetan pimeyden ja ankaran kylmyyden ympäröimänä. Olen äärellä, kun te näyttelijät, tutkimusretkikunnan jäseninä vietätte 9 kuukautta eristyksissä ja samaan aikaan yhdessä toistenne kanssa.
”Lavastus on ajattelua näyttämöllä” – tästä viimeksi muistutti lavastaja Janne Siltavuori miltei kuin Måns Hedströmin sanoilla. Månshan jos joku oli näyttämön ajattelija ja käsitteellistäjä. Tällaista ajattelua koin nyt tilassa, valossa, äänten ja musiikin ympäröimänä. Mikä äänimaailma! Siellä soi ympäröivä pimeys ja kylmyys, täällä soi John Cagen Etudes Australes, pitkäkestoinen teos eteläisen tähtitaivaan kartassa , täällä soi Bach. Täällä soi avaruus, avaruudelliset tapahtumat, purkaukset, jotain joka kiertyy, kohoaa, hidastuu. Ja täällä kiihdytetään, syntyy toivon ja utopian ääntä ja musiikkia.
Minusta oli hämmästyttävää, miten tieteellinen ajattelu, roolihahmojenne tutkimusalat, heitä askarruttavat tutkimusongelmat ja -prosessit elivät ja virtasivat teissä, miten te intomielisesti jaoitte tuota ajattelua, sitä, mitä päänne sisässä tapahtuu tai mistä kotoisasti nuudelin ääressä juttelitte. Käsittämätön yhdistelmä kevyesti virtaavaa painavaa ajattelua. Valkoisessa tähdessä saatoin kuulla teidän kunkin tutkimusalasta glasiologiasta, astronomiasta ja unitutkimuksesta. Aistin ajatteluanne, joka on ruumiissa. Te jaatte tutkijan intohimonne, pelot, epäilyn, kuvittelun. Te olette ilmiöiden koettelijoita. Nautin niistä tutkijayhteisönne yhteisistä arkisista hetkistä kahvinkeittimen äärellä tai syömässä nuudeleita tai kokoontumassa yhteen huopinenne nukkumaan meidän katsojien jalkojen juureen.
Teoksenne kasvattaa huimia mittasuhteita, se vie niin kauas historiaan, inkojen astronomiaan ja pyhiin paikkoihin, eoseenikauden metsiin, yhtä hyvin kuin eksoplaneetta Gliese 667:lle tai jään sisältämään muistiin, ja yhtä lailla viette minut uniin. Tilassa on salaperäinen aktivoituva varasto, jossa on historiaamme, tallenteita. En ollut koskaan aikaisemmin kuullut matemaatikko Alexander Grothendieckistä, josta tuli antimilitaristi ja aktivisti, en liioin pimeän aineen tutkijasta Vera Rubinista.
”Maapalloa ei voi vaihtaa”, ”ihmisen sidos maahan on pysyvää”.
”Kaikki mitä teen on unohdettunakin vaivan arvoista”. Jotenkin näin totesi astronomi Vera Rubin, jonka nimeä kantaa Rubin Observatory. Etsin tietoa Rubinista, sattumoisin luin, että Rubinin elämäkerrasta on poistettu kohta, jossa hänen todettiin taistelleen naistieteentekijöiden aseman parantamiseksi. Yhdysvalloissa diversiteettiä häivytetään myös näin https://www.scimag.news/news-en/117162/the-silent-erasure-how-changes-to-vera-rubins-legacy-highlight-a-battle-over-diversity-in-science/
Teoksenne antoi toivoa. Ehkä me kykenemme selviytymään, ehkä meillä on resilienssiä, ehkä meillä on kykyä sopeutua. Ihmisen sidos maailmaan on pysyvä, maapalloa ei voi vaihtaa – niin teistä yksi toteaa. Ja resilienssiin liittyy vielä sekin, miten pärjää porukassa.
Teoksenne antoi toivoa myös esittävälle taitelle, taitelijoiden merkitykseen ja kykyyn löytää uusia muotoja ja ilmaisua käsitellä ja auttaa käsittämään ilmiöiden monimutkaisuutta maapallolla ja universumissa.
Kaikkea hyvää! Toivon, että ihmiset löytävät teidät,
Hanna
