Lin Da ja työryhmä suuolioitumassa: Jäljellä olevaa

LUKUAIKA: 3 min

Mitä tapahtuu, kun suusta tulee teoksen materiaalinen lähtökohta?  Koreografi Lin Dan (Lin Martikainen) ja työryhmän Jäljellä olevaa  on aistimellinen ja evolutiivinen tutkimusmatka kaikkeen siihen, mistä suu koostuu.  Suu avautuu sisätilaksi ja sisäiseksi maisemaksi, jota esiintyjät ja me katsojat tunnustelemme.

Kuvittelen mielessäni, että  työryhmälle koreografille ja neljälle esiintyjälle (Taru Aho, Geoffrey Erista, Amita Kilumanga ja Jyri Pirinen) tämä on ollut matka suulla aistimiseen  – suu-nnistamiseen – kuten Lin Da sisätilatunnustelua kutsuu.

Katsojana minut viritetään suulle. Esitys tapahtuu Stoan aulassa ja galleriatilassa, jossa on Lin Dan näyttely Jälkiä ja kaikuja. Katson reaalikokoisia kipsivaluja suun sisästä aukeavista maisemista. Siellä on nielua, kaksoisleukaa. Videoteoksissa katson ja  kuuntelen haukotusta, katson huulten mikroilmeitä.

Istun Stoan aulaan ja aistin ambienssia, joka kiertelee tilassa. Kuuntelen ympärilläni avautuvaa äänimaisemaa: hyminää, surinaa, muminaa, sihinää – mmmmm, sssssss, puhalluksia – viereisestä huoneesta kuulen aika ajoin huokauksia.

Suulle lupa toteuttaa itseään

Esitys antaa suulle luvan ja vallan toteuttaa itseään. Mitä tällainen materiaalinen toimija tekee? Millaista olemisen tapaa suu ja sen monenlaiset pinnanmuodot, maisemat, ja tuntumat ehdottavat?

Neljä esiintyjää  seisovat ja alkavat päästää irti itsestään, käsi alkaa tapailla kasvoja ja suuta. Käsi asettuu miltei kuin peitoksi jollekin hyvin intiimille ja toisaalta tunnustellakseen. Leukaperiä ja kieltä rentoutetaan. Vähitellen esiintyvät antautuvat suuolion valtaan, eivät vain kasvot ja suu valahda, myös koko olemus valahtaa, pystyasennosta painutaan maahan.

Koko ruumis putoa suun syliin ja sisuksiin.  Suu on kuin jättimäinen tuntoisa elin, jolla on oma elämänsä tai monia elämiä. Siitä lähtee ääniä, äännähdyksiä, hengitystä, huohotusta, puhallusta. Tilana se aukeaa erilaisiin muotoihin, se voi paljastaa hampaat, kielen, työntää huulia eteen, suppuun, vinksalleen, tiukasti yhteen. Suulla hamutaan, ollaan yhteydessä toiseen, aistitaan, suulla puolustaudutaan, osoitetaan aggressiota.

Esiintyjät harjoittavat suututkimusta, miten huulet toimivat, mitä hampailla tehdään. Suu on osa hengityselintä. Suu on äänielin, se päästää puhahduksia, haukahduksia, ulvahduksia. Ja suulla haukataan, imetään.

Esiintyjät suunnistautuvat toisiinsa ja myös meihin katsojiin. Meille jaetaan suuret tikkunekut imeskeltäviksi, esiintyjät asettautuvat myös meihin, yksi esiintyjä tapailee Pikku Kakkosen Nukkumatti-laulua, me hyrisemme mukana, toisiamme kädestä pitäen. Meistä pidetään huolta tai me pidämme huolta toinen toisistamme tämän hetken ajan.

Näyttelytilassa kolme esiintyjää kohtaavat toisenlaisen ääniolennon, Jyri Pirisen saksofonin. Ajattelen ansatsia, huulten, leuan purennan yhteispeliä suhteessa saksofonin suukappaleeseen ja lehdykkään. Ajattelen sitä, miten paine tuottaa äänen, mitä saksofonin ääni edellyttää huulilta ja hampailta. Mietin ihmisen äänen tuotantoa ja miten ilma virtaa meissä. Esiintyjien suusta pääse kova alkukantainen huuto.

Teoksen puvut (Amita Kilumanga) ovat kuin osa ruumista. Niiden maalauksellinen kuvio, vapaasti virtaavat väriaiheet ja orgaaniset värikuviot muistuttavat sisätilasta. Minulle ne assosioituvat sisäiseen rööriin tai ääniväylään. Tai puvut voisivat olla kuin värisevää äänen aaltoliikettä.

Evoluutio ja ihmisen elinkaari

Teos sai miettimään intiimiyttä, vanhenemista ja isossa mittakaavassa evoluutiota. Meissä on jotain jäänteenomaista  – jäljellä olevaa. Suu. Olemme kurinalaistaneet ja kesyttäneet suuolennon, sisäistäneet suuta koskevat normit.

Etäännyn oman suuni tuttuudesta ja läpinäkymättömyydestä. Tikkarin imeminen tekee tietoiseksi imemisrefleksistä. Havahdun aistimaan eri aisteilla suuta. Olen hämmästyttävän vähän tekemisissä katsomisen kanssa. Aistielimiksi tulevan korvan lisäksi, tuntoaisti, kieli imee tikkaria, huulet koskettavat tikkaria, kieli tunnustelee suun sisätilaa

Teoksen vieraannuttava koreografinen ele herkistää minut katsojana, aistivana ruumiina menemään mukaan tuohon suu-nnistukseen. Teos näyttää yhtäkkiä objektivoidun arkipäiväistyneen, normitetun elimen irrallaan, vain ja ainoastaan omana itsenään. Suusta tulee aistimellisen ihmettelevän tutkiskelun kohde. Teos antaa minulle mahdollisuuden tehdä havaintoja eri aistien välityksellä ja solmia uudenlaisia yhteyksiä omaan suuhuni ja samaan aikaan evoluutioon.

Teoksessa kuljetaan evoluutiossa taaksepäin, olemiseen ennen puhuttua kieltä:  äännellään, viestitään äänillä: miten suulla aistitaan ympäristöä, otetaan ravintoa, puolustaudutaan aggressiolla. Esiintyjät käyttävät äänielimiään tavoilla, joka poikkeaa tavanomaisesta äänenmuodostuksesta. Teoksen lopussa Geoffrey Erista muuntautuu jonkinlaiseksi suueläimeksi. Ajattelen tätä Stooan ulkopuolella liikehtivää alkuolentoa suueläimenä, jolla ruumiinaukkoja on vain yksi ja joka hajuaistinsa varassa suunnistaa.  Olio on kuin yhtä ainoaa rööriä tai putkea, joka imuroi ympäristöstään ravintoja.

Pienestä, näennäisen vähäpätöisestä avautuu suurta.

Palaan valahtamiseen, miten neljä esiintyjää vähitellen alkavat roikkua ja valahtaa, energia muuttuu, maan painovoima alkaa vetää puoleensa. Tikkunekku ja Nukkumatin tuutulaulu vie hamuavaan imeväiseen. Samaan aikaan mietin vanhenemista, roikkumista  – hampaiden putoamista, tekohampaita, ajattelen kaksoisleukaa. Miten iän myötä ihmisen iho alkaa roikkua, suupielet laskeutuvat, tulee kaksoisleukaa.  

Niin me valahdamme, kasvomme valahtavat, leukaperät löystyvät, kasvojen lihakset antavat periksi, laskeudumme maata kohden. Jossain vaiheessa suu avautuu viimeiseen hengenvetoon ja ammottaa auki. Leukaperien  ei enää tarvitse estää suuta avautumasta. Lihasten ei tarvitse enää jännittyä. Ihminen päästää irti.

Lin Da on jo aiemmin tutkinut suuta yhdessä Elias Girodin ja Lauri Supposen kanssa. Teoksessa Mouthpiece – esitys kuudelle suulle  (Mad House, Uusinta Ensemble, Esitystaiteen seura) kolme puhallinsoittajaa, kaksi tanssijaa ja yksi säveltäjä tutkivat suuta, kommunikaatiota, sosiaalisia rakenteita. Kuuntelin audioesityksen  Rinnakkaisuus_Amongness, joka kutsui ihmettelemään, aistimaan eri mittakaavan olemisen muotoja.

Lin Da ja työryhmä jatkavat tätä aistimellista matkaa. Mihin kaikkeen aistimellis-käsitteellinen lähestymistapa viekään! Lin Dalla on käynnissä monivuotinen Ruumiin aukeamat -hanke. Odotan jo.

Työryhmä:

Koreografi ja ohjaaja Lin Da
Esiintyjät Taru Aho, Geoffrey Erista, Amita Kilumanga ja Jyri Pirinen
Pukusuunnittelija Amita Kilumanga
Äänisuunnittelija Jyri Pirinen
Tuotanto Lin Da
Yhteistuottajat Esitystaiteen seura ja Stoa