Matti Pajulahden huima TRÖLLI -YKSINÄISYYDEN EKSTREME Vanhassa Jukossa

LUKUAIKA: 4 min

Vanhassa Jukossa Trölli vie yksinäisyyden autioon persreikään.  Kuuluu veden tippumista, räjähtänyt  roskainen tila kuin trombin jäljiltä, epämääräinen vajantapainen. Likainen hännällinen olento, kulkee  kyykkykäyntiä kuin eläin, hyppelehtii, ei puhu, ääntelehtii, keksii itselleen tekemistä roskien täyttämässä autiudessa, tappaa aikaa nylkytykseen ja esiintymiseen. Kumppanina kommandopipoinen ruumis.  Ei syrjäytynyttä marginalisoitua olemista ja toisen ihmisen ja hellyyden kaipuuta voi enää paremmin fyysistää.  Tunti ja reilu vartti. Underground-Trölli  tai Hardcore-Trölli  Beckettiin lohduttomuudessa. Huhhuh! Respektiä!  On syntynyt kulttihahmo. Halleluja.

Voisin kirjoittaa sivutolkulla siitä, mitä kaikkea tämä Matti Pajulahden käsikirjoittamatta ja esittämä Trölli-olento tekee. Tämä esiiintyjän ruumis on äärimmäisen fyysisen suorituskyvyn ruumis.  Se on kuin eläin, se pystyy mihin tahansa, en ihmettelisi jos se kiipeisi pitkin seiniä tai lentäisi.  Kojunsa katolle se hyppää tuosta vain ja takaisin alas. Jo pelkästään fyysisenä suorituksena Trölli häikäisee. Mutta vielä enemmän huimaa se, miten Trölli ei tunne mitään tabuja, ei väistellä, ei kaunistella, ei kuorruteta. Mitään. Luonto-ohjelman mursujen parittelusta lähtevät liikkeelle halun kelat  Olenkohan näyttämöllä koskaan näin estotonta, ällöttävää ja samalla leikkisää, mielikuvituksellista ja niin surumielistä halun tyydytystä. Mitä saadaankaan konfettitykistä ja broilerinlihasta… litinää…  Vailla sisältövaroituksia.

Groteskia olan takaa. Tämä hahmo kyökkii, oksentaa, ripulipaskantaa, runkkaa itseään väsymykseen saakka, pyyhkii spermoja pois. Tröllissä  oudosti näyttämön fiktiiviseen todellisuuteen tuupattava toinen on kuollut mätänevä ruumis, jonka Trölli raahaa omaan maailmaansa. Tätä potentiaalisesti uhkaavaa olentoa Trölli lähestyi pihvisakset kädessä, varuillaan aistit valppaina ja alkaa kuoria muovia.  Muoviin käärityllä kommandopipoisella olennolla on vaatteessa No war -teksti ja toisessa kädessään nyrkkeilyhanska.

Trölli aloittaa shamanistisen rituaalin, asettelee rituaalivälineet taidokkaasti maahan, siistiytyy,  laittaa lukulasit nenälleen ja mumisee jotain mustasta kirjasta, jossa on oranssi risti. Ja tämä olento nostaa ruumiin tuolille, kattaa pöydälle kaksi shampanjalasia ja täyttä ne ämpärin nesteellä, rasvaa kätensä ja hieroo ruumiin jalkoja kuin esileikkinä, hyväilee.

Pajulahden Tröllissä ovat kuin pikakelauksena kaikki ne sankarit ja klovnit. Charlie Chaplinit, Jeesukset, rokkistarat ja ne naisten suosiosta unelmoivat, parittelemaan pääsevät nuoret ujot miehet. mitä jäljellä ihmisyydestä ja sitten samaan aikaan asettaakin kasvoilleen lukulasit, ottaa esiin kirjan, jossa tarramuovilla risti, lukee tai on lukevinaan, äännähtelyä.

Tröllin hahmo ja teos asettaa kysymyksen koko esittävän taiteen luonteesta, esittämisestä, jäljittelystä, representaatiosta. Se tekee tämän groteskin ja vastenmielisen abjektin avulla. Tröllissä groteski ei ole mitään karnevalismin nurinkääntämisen iloa, ei satiiria tai parodiaa  vaan puhdasta pimeää taistoa hengissä säilymisestä, vaaraa ja kauhua. Tämä ruumis on se, mistä Bahtin puhui absoluuttisena alapuolena, nielevänä ja synnyttävänä, ruumiillisena hautana ja kohtuna.

Tämä Trölli on sensitiivinen olento, siitä kuoriutuu lukulasit päähänsä laittava valloitusrituaaliin valmistautuva, itsensä kuosiin laittava uros – dödöä kainaloon, tukan harjaus ja menoksi ihan koko pituudessaan. Sitten yhtä lailla sormeaan ja häntäänsä kynttilässä polttava säälipisteitä vonkaileva hahmo, joka ulisee sydäntä särkevästi.

Olento kantaa päänsä päällä isoa kannellista ämpärintapaista, täynnä nestettä,  kielellä ja sormilla ollaan suhteessa maailmaan, avaa kanneen, juo, kurlaa, pesee itseään, löytää konfettitykin, konfetit lentävät, yksinäisen olennon juhlat . Teos on täynnä pitkällisiä keskittyneitä operaatioita niin kuin nesteämpärin avaus tai lautasantennin saattaminen oikeaan asentoon, yrittää itsemurhaa pussi päähän, hengittää, tai  kravatillaan naulaa kravattia tolppaan, kravatti irtoaa.  shamaanirituaalin valmistelu, itsen siistiminen ,ja sitten uskomaton pikakelaus, fyysisten esiintyjähahmojen kavalkadi. Tämä olento hyppää kojunsa katolle soittamaan sähkökitaraa,  itkettää kitaraa,  Hahmosta kuoriutuu jonkin Chaplinin hahmo, silmät ymmyrkäisinä ihmettelemässä maailmaa tai se ravoisa kaikkien fantasioiden kitaristi tai kansanhuvien haitaristi, yhtä lailla kuin Jeesus ristinpuullaan – kaikki ne maskuliiniset, romanttiset yksinäiset sankarit, jotka mielen kuvastossa tai rintaliivit päälleen pukenut hahmo

Musiikkiin on kudottu järkyttävästi Tröllin maailmaa, koko elämä ja tuntemusten skaala.  Siellä soi Kaija Koon Kaija Koo, Kylmä ilman sua,  shamanistiseen rituaaliin mennään Drumsexin Dinner at the sugarbush -rummutuksella. Scooterin  Logical song muistuttaa menneestä maagisuudesta, ja entä HIMin In Joy and Sorrow ollaan jo Tröllin pohjattomassa surussa  ontossa maailmassa, jossa koti toisen sylissä. Ja onhan tämä Trölli myös varsinainen klovni ja suvereeni viihdyttäjä Scatman (ski-ba-bop-da-dop-pop) , humpan tahdissa  naisten huomiosta unelmoiva mies (Yölintu tv:n kokoinen haitari) ja sitten  George Harrison My sweet lord, miten se koskettaa sielua. Tämän musiikin tahdissa Trölli kuin lapsi, niin hellästi asettautuu kuolleen syliin, ottaa nyrkkeilyhanskakäden, jolla silittää itseään. Toiminnassa ja musiikissa kaikki. Musiikki ja esiintyvä ruumis puhuu. Ja kyllä sieltä kuultaa myös lempeä (itse?) ironia erilaisia romanttisia maskuliinisankareita ja melankolisia taiteilijamyyttejä kohtaan.

Ekstremen ja undergroundin politiikka – tämä undergroundhumanismi – haastaa raivokkaasti suhdetta maskuliinisuuteen, syrjäytymiseen,  tulkitsee uudelleen ja tuo näkyville sen, mistä luonto-ohjelma mursujen parittelusta kertoo:  keskeistä on se, kuka pääsee parittelemaan.  

Metsänpeikon Röllin ja yhteiskuntatrollin yhdistelmä iskee poliittisella nyrkillä katsojan sieluun. Tröllin ekstremen poliittisuus on siinä, miten se saa pohtimaan esittävän taiteen perimmäistä luonnetta, sen representaatio-luonnetta, koko kelaa siitä, millaisia ihmisiä, mistä yhteiskuntaluokasta me näemme ja millaisina ja missä tiloissa. Tröllistä puuttuu kokonaan kaikkinainen ylevä ja alleviivaavaa taiteellisuus. Se ei selitä mitään, se vain esittää, toimii. Trölli tekee asioita näyttämöllä. Teoksen dramaturgia on esiintyjän toiminnan ja musiikin dramaturgiaa.

Onttoa ja banaalia on minun kirjoittaa sitä, mitä nyt kirjoitan, miten Tröllissä on ihminen ja ihmisyytensä ja kielensä kadottanut olento, se joka on marginalisoitu.  Kielen kadottaa, jos ei ole ketään jolle puhua. Tröllin asuttamassa ympäristössä on vielä merkkejä toisesta maailmasta, joskus ovat jotkut juhlineet, on resuinen juhlaliputus, juhlijat, on puutarhatuoli, löytyy konfettitykki. Turhanaikaista kielen lätinää yhtä kaikki.

Ja silti on pakko jatkaa. Teos panee miettimään kirjoittamisen ja esiintymisen eroa:  näyttämöllä toimimisen paljasta ankaruutta, julmaa ja kauhistuttavaa  –  kaunista. Sen Trölli näyttää. En tiedä, millaisessa prosessissa teos on syntynyt. Joka tapauksessa käsikirjoittaja ja esiintyjä Matti Pajulahden ja ohjaaja Lauri Mattilan yhteistyö on synnyttänyt jotain ainutkertaista, arvokasta, häiritsevää, jotain jonka kokemusjälki katsojanruumiista ei häviä.

Mikä kaikki synnyttää sen epämukavuuden, kauhun ja surun tunteen? Mihin tunteeni kohdistuivat, mihin niitä ohjataan. Teos liikuttaa kauhun, pelon,  yököttävän vastenmielisyyden, naurun ja syvää surun affekteja. Vertauskohtani saattaa olla outo, mutta olkoon. Ajatelen Susirajan valokuvia. Trölli herättää monimutkaisia ajatuksia ja tuntemuksia samalla tavoin kuin Susirajan valokuvat.

Tröllin maailmaan virittäytyminen tapahtui  jo liki pimeässä välitilassa. Luin kollaasin tekstejä  Peace No racism No war  Peace Love me They shoot homos and wolves, don´t they? God is for Wolf and Homo, too? Peace Love me  Anna anteeksi Ruumis Olen tehnyt pahaa  Penis is holy  Anna anteeksi 5. käsky Älä tapa Olen hävennyt sinua, pilkannut, halveksinut. En ole sallinut sinulle armoa, hellyyttä enkä ole hyväksynyt sinua sellaisena kuin  olet En ole kuunnellut sinua en antanut lepoa ja rauhaa. Anna anteeksi. Yhdessä kirjoituksessa elämäkertaa kuin palimpsestina – omaisten kuolemaa, rakastumista, eroa…vapaa taidekoulu

Teostiedot

Käsikirjoitus ja lavalla Matti Pajulahti

Ohjaus Lauri Mattila

Äänisuunnittelu Janne Louhelainen

Valosuunnittelu Antti Haiko

Lavastus Reima Hirvonen