Monologit Teatterikorkeakoulussa – kieli on lihaa, ajatus on lihaa

LUKUAIKA: 2 min

Kolmannen vuosikurssin näyttelijäopiskelijat ovat valinneet itselleen kotimaisen kirjailijan teoksen ja  dramatisoineet esitettäväkseen oman monologinsa. Monologit  olivat hieno kunnianteko kirjallisuudelle. Kunnianteko siksi, että kieli tuli nyt lihaksi, se ruumiillistui.  

Näin voimallisesti opiskelijoiden monologit ovat minua harvoin puhutelleet. Tämä vuosikurssi tuntuu olevan erityinen. Tanssiteatteriteos Raados näytti ensemblen, joka venyi vapautuneesti ilmaisemaan itseään liikkeellä ja äänellä niin yhdessä kuin jokainen omissa sooloissaan. Mikä ilmaisun rajuus ja raaka rujous syntyikään Raadoksen näyttämöllisestä elämästä!  

Ja he yllättävät jälleen. Jokaisella on ollut harvinainen kyky valita itselleen juuri sellainen teos, joka resonoi ja virittää ponnistelematta tekemään omaa dramatisointia ja sitten näyttelijändramaturgiaa. Näyttelijä osaa lukea kirjallisuutta, aistia kieltä ja kielentakaista. Kunkin teoksen henkilön ajatuksellinen yksinpuhelu, ajatuksen merkitysvivahteiden kuljetus olivat läsnä preesensissä. Ei tehty imperfektiivistä kuollutta jollekin toiselle kuuluvaa puhetta. Opiskelijat rakensivat äänellään ja ruumiillaan – tekisi mieli sanoa runollisesti  –  sielun liikehdintää, ajattelua ruumiissa. Kuuntelen, miten ääni annostelee ajatusta, rytmittää, pulssittaa, vaihtaa tempoa, kääntyy uusiin suuntiin, muuntaa äänensävyä. Se, mitä näyttämön ihmiselle tapahtuu ja ihmisessä tapahtuu, tapahtuu juuri nyt. Kymmenessä minuutissa on kokonainen maailma.

Jokainen tekee oman henkilönsä tai henkilöidensä matkassa huiman matkan erilaisiin mielentiloihin, asenteisiin, yllättäviin käänteisiin.  Monologien maailmoissa ilmaistaan haurasta surumielestä, elämän kannattelua, muistoa pyyhkimään paha pois. Siellä halutaan,  siellä ollaan kiimaisia, siellä ollaan rivoja, siellä rakastetaan ja vihataan,  siellä antaudutaan aistimaan toista katseella, eletään kosto- ja väkivaltafantasioissa, siellä ollaan hauraita, tunnetaan häpeää, syyllisyyttä siellä kapinoidaan ja uhmataan, siellä vedätetään näytetään piilevät aggressiot. Siellä ollaan yksinäisiä,  siellä ollaan epätoivoisia rakkauksissa, siellä kaivataan, siellä

Ehkä eniten hämmästelen sitä, miten kirkkaasti opiskelijat pystyvät välittämään useisiin teksteihin sisältyvää kriittistä itsereflektiota, julmaa selvänäköisyyttä, tietoisuutta omasta tilasta. Ja itse asiassa sellaisesta tilasta, joka kuuluu opiskelijoiden biologista ikää vanhemmille.

Nautin suunnattomasti myös siitä, miten vaivattomasti näyttelijät uskaltavat olla kontaktissa meihin yleisöön.

Ensi keväänä heidät näkee Maratontansseissa Helsingin Kaupunginteatterin näyttämöllä. Sinne!

Teostiedot

Aino Sihvonen – Elina Hirvonen: Että hän muistaisi saman

Youssef Asad Alkhatib – Kari Hotakainen: Buster Keaton elämä ja teot

Tellervo Jalas – Helena Sinervo: Runoilijan talossa

Aapo Salonen – Anneli Kanto: Naapuriapua teoksesta Pala palalta pois – kertomuksia Alzheimerin taudista

Veeti Vekola – Niko Hallikainen: Kanjoni

Ronja Orasta – Anja Kauranen Snellman: Sonja O. kävi täällä

Helena Puukka – Elina Viinamäki: Baari novellikokoelmasta Vaimoni ja muita henkilökohtaisia asioita (näyttelijäntaiteen maisteriopiskelija)

Nomi Enckell – Helvi Hämäläinen: Kaunis sielu

Lauri Qvick – Peter Franzen: Tumman veden päällä (tätä en nähnyt sairastapauksen vuoksi)

Toni Nikka – Christer Kihlman: Puhtaita elämän unelmat: kirja voimattomuudesta (suom. Pentti Saaritsa)

Meri Luukkanen – Matias Riikonen: Suuri Fuuga

Jessica Penttilä – Miki Liukkonen: Hiljaisuuden mestari

Patrik Hvitsjö – Eeva-Liisa Manner: Hippopotamus, kokoelmasta Kävelymusiikkia pienille virtahevoille ja muita harjoituksia