Sanat ovat uskottomia, ne huoraavat ja parittelevat kenen tahansa kanssa,  ja ne varastavat merkityksiä. Ne ovat kuin loisia, jotka imevät ravintonsa toisten sanoista. Ruumiilla ja lihalla on ehkä vahvempi kyky panna hanttiin ja vastustaa.

Milka Luhtaniemen käsikirjoittama ja Maria Oivan ohjaama  Nopeemmin, helpommin tuo mieleen   olympialaisten moton nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin  – Citius, Altius, Fortius.  Tässä teoksessa solmitaan siteitä, irrottaudutaan ja unohdetaan nopeammin ja helpommin. Queer-hahmot Echo ja Narkissa hapuilevat keskeneräisyydessään kohti toista.  Teos on sarja toistoja ja variaatioita, pakoja, vetäytymisiä toistojen ja variaatioiden sarja, pakoja ja vetäytymisiä.

Kiitos muistumista. Ovidiuksen Metamorfooseja on myös queer-teksti, jossa ihmiset muuttuvat eläimiksi, kasveiksi ja luonnonilmiöiksi  –  rakkaus ja halu ovat liikkeessä. Nopeemmin, helpommin toimii kuin luuppi, Beckettin näytelmien tapaan, joissa toistuvat samat tilanteet ja vuorosanat julmana toistona.  Teos heijastaa Beckettin ei-binaarista ja normirikkomuksellista sukupuoli- ja seksuaalisen moninaisuuden harjoitusta. Teoksessa on muistumia Eeva-Liisa Mannerin Eros ja Psykhen rakkauden haavoittamista ihmisistä.

Kiitos myyttien valheista ja AI:n toistamista kliseistä – olemme täynnä ennalta opeteltuja vuorosanoja, joiden hanttiin paneminen on liki mahdotonta.  Meitä ohjaa myyttikone ja AI-kone meissä tuuppaa ja luuppaa ilmoille kliseisiä lausumia, joiden kyllästämiä olemme. Ihminen on pahimmillaan kliseekone.

Nopeemmin, helpommin näyttää queer-esiintyjien ruumiin yritykset irrottautua toistosta antaa lihalle tilaa ilmaista itseään. Kielessä ja ruumiissa on ristiriitaa – kuka meissä lopulta puhuu? Esitys paljastaa glitchin, näyttäen kuinka ruumis harjoittaa performatiivisuutta, mutta myös epäonnistuu siinä. Kiitos Fanni Noroilalle ja Peppi Hokynarille ruumiin lihasta ja puheesta! Algoritmit ohjaavat elämäämme, mutta halukone Deleuzen ja Guattarin mukaan on elämän virtaa, joka etsii uusia yhdistelmiä ja vapautta. Teos muistuttaa elimettömän ruumiin mahdollisuuksista toimia algoritmeja vastaan.

Kiitos kielen ja ruumiin glitchistä. Venkoilemme myyttien ja AI:n kuplassa, josko ruumis ei sitten valehtelisi…En ole varma. Nopeemmin helpommin näyttää queerien esiintyjien ruumiin yritykset päästä pois toistosta ja antaa tilaa ruumiille/lihalle ilmaista itseään. Esitys näyttää, miten kieli puhuu yhtä, ruumis toista. Kuka meissä puhuu?  Äkkiä kieli hengittääkin ruumiin intiimiyttä, kyhnytystieltä. Mutta esitys näyttää yhtä lailla, miten ruumiskin  harjoittaa performatiivisuutta ja toisaalta, miten ruumiin esitykset menevät pieleen. Esitys näyttää glitchin. Näyttelijöiden puhetta aistiessani, en aina pysty erottamaan AI:ta ja Luhtaniemeä!  Kiitos Fanni Noroila ja Peppi Hokynar ruumiin lihasta näyttämöllä ja ruumiiden puheesta!

Kiitos hakukoneesta ja halukoneesta! Elän hakukoneiden algoritmien orjuuttamaa elämää. Algoritmi  Ennalta määriteltyinä ohjeina ja sääntöinä suorittaa minulle tehtäviä. AI:n entistä intuitiivisemmat hakukoneet tunnistavat ja tyydyttävät tarpeitani. Deleuzen ja Guattarin halukone puolestaan on elämän ja halujen virtaa, joka jatkuvasti ihmisen ruumiissa virtaa tai tulee torjutuksi tai tukahdetuksi. Halukoneiden sommitelmissa halu on jatkuvaa tuotantoa, uusia yhdistelmiä. Nopeemmin, helpommin näyttää, miten vaikea tai jopa mahdotonta halun virtojen on liikkua vapaasti vailla ennalta määrättyjä rakenteita. Se tulee muistuttaneeksi elimettömän ruumiin kyvyistä ja glitchistä – ihmisen mahdollisuuksista toimia algoritmeja vastaan erilaisia identiteettejä etsien.  

Kiitos lavastuksen ja pukujen valkoisuudesta ja puun oksiin tarttuneesta pusakasta. Valkoinen akromaattisena värinä ei sisällä sävyjä. Valkoinen maailma huokuu kuollutta puhtautta ja tyhjyyttä. Teoksen maailma on kuin unen lunta, jossa valkoisiin untuvapeittopukuihin kääriytyvät hahmot liikehtivät kohti toista tai tekevät väistöliikkeitä. Iho voi joskus olla levällään peiton tavoin. Oksille unohtunut pusakka muistuttaa ruumiista, jostain menneestä.

Kiitos Luhtaniemelle ja Oivalle tekoälyn maallistamisesta ja muistutuksesta kriittisten yhteyksien tärkeydestä. Narkissan ja Echon kohtaamisissa toistuvat kasvi ja pilvi – ihmisen mahdollinen oppiminen kasvina tai pilvenä, uskottavuus luonnon osana. Tästä keveästä toistosta avautui minulle läpäisevän kanssaolemisen kauneus. Ehkä ihminen olisi uskottavampi ja parempi versio itsestään kasvina tai pilvenä taivaalla.

Teostiedot

Käsikirjoitus Milka Luhtaniemi
Ohjaus Maria Oiva
Näyttämöllä Fanni Noroila ja Peppi Hokynar
Lavastussuunnittelu Jyrki Pylväs
Lavastuksen toteutus Jyri Lahelma ja Pasi Pakula/Aalto studios
Musiikki Alsa Ojala
Valosuunnittelu Elina Nopanen
Pukusuunnittelu Jyrki Pylväs, Sini Parviainen
Esituotanto Aku Meriläinen