Kiitos Tatu Nenonen, Emil Santtu Uuttu, Ilmari Paananen teoksesta!  Nenonen & Uuttu Et Alian The Remarkable Sunsest – Remarks on the Unusual Sunrises and Sunsets Which Characterized the Close of the Year 1883 Kiasma-teatterissa saattaa luonnonkatastrofin äärelle,  Krakataun tulivuorenpurkaukseen. Samalla teos saattaa katsojansa aistimaan ja havainnoimaan, mitä ääni on ja miten se voi ilmetä ja esiintyä.  

Teos on kuin luonnontieteellinen demonstraatio, esitys siitä, millaisia ääni- ja valoilmiöitä  tuolloin havaittiin. Ei, sittenkään, se on enemmän kuin demonstraatio, se on ääni- ja valokonsertti. The Remarkable sunsets -teoksen dramaturgia koostuu Tatu Nenosen säveltämistä lauluista ja äänisuunnittelusta. Teoksen näyttämö- ja valosuunnittelu on Ilmari Paanasen, ja dramaturgia Emil Santtu Uutun.

Krakataun tulivuorenpurkauksessa kuultiin ihmiskunnan historian kovin ääni.  Krakataun pamaus oli liki 285 desibeliä,  sen 200 megatonnin räjähdysvoima vastasi 10 000 Hiroshiman atomipommin voimaa. Tykistönjylinältä  kuulostanut jyrinä kantautui 5000 kilometrin päähän. Laivan miehistön tärykalvot rikkoutuivat  kuudenkymmenen kilometrin etäisyydellä purkauksesta. Sen synnyttämä ääniaalto kiersi neljä kertaa maapallon ympäri. Tulivuorenpurkauksissa purkautuu infraääniä, sellaisia ääniä, joita ihmiskorva ei pysty kuulemaan.

Tulivuorenpurkauksen rikkidioksidi ja hienojakoinen tuhka pimensivät ympäristön, suodattivat auringonvaloa useita vuosia purkauksen jälkeenkin tuottaen ympäri maapalloa outoja luonnonilmiöitä, jotka inspiroivat myös taiteilijoita.  Auringonlaskut ja- nousut hehkuivat verenpunaisina, maisemat värjäytyivät surrealistisiksi, kuu paistoi sinisenä.

Kiasmassa me olemme The Royal Societyn kuvitteellista yleisöä kuuntelemassa meteorologi George James Symonsin luentoa (Kira O´Reilly). Symons saapuu kynttelikön valaisemana saliin.  Saamme tieteellisen taustoituksen: havaintoja tulivuorenpurkauksen tuottamista häiriöistä ja poikkeamista. Iso-Britanniassa vuonna 1660 perustetussa tiedeakatemiassa The Royal Societyssa meteorologi George James Symons (1838 –1900)  oli Krakataun tulivuorenpurkausta tutkineen komission puheenjohtaja, joka toimitti vuonna 1888 raportin The Eruption of Krakatoa and subsequent phenomena purkauksesta  ja sen aiheuttamista meteorologisista ilmiöistä. Saamme kokemukseen virittävän taustainformaation.

Oudoissa olotiloissa

Verhot sulkeutuvat ja avautuvat, Symons poistuu kynttilänvalon saattelemana, alkaa pimeys, joka vähitellen lisääntyy hennosta vihreästä valosta. Kuulen humisevaa tai kumisevaa ääntä, kuin hälytysääniä, ja ääni jää ikään kuin väräjämään, se kuin vuotaa ja häipyy. Valo himmenee. Ja sitten Helvetti räjähtää tai pamahtaa. Valot välkkyvät. Yllättäen kaikki ympärillä värähtelee, korvat ja ruumis värähtelevät. Yritän laskea, millaisissa sekvensseissä seuraava pamahdus tulee…jotta voisin varustautua. Ehkä 26–30 sekuntia. En tiedä. Ilmoille puskee aika ajoin pamahdus ja syvää ääntä kuin maan uumenista. Miltei sietämätöntä, mietin mielessäni; näinkö maapallo lakkaisi olemasta. Kuulen vinkunaa ja kitinää, pyörivää, poksahtelevaa, kumisevaa, hurisevaa sutivaa, kierteistä ääntä, pulssittavaa syvää sykettä, hiljaisia satunnaisia sointuja.  Tasaisesti värähtelevän äänen päälle kiertyy toisenlaisia ääniä, sointuja. Syke muuttuu, ja kuulen kuin tuulta joka ulvoo. Kuulen syvempiä ääniä, tiheää äänimassaa – tuntuu kuin voisin koskea sitä. Sitten kuin horisonttiin ilmestyy valonkaje. Helvetti on irti. Alan nähdä punaisena hehkuvaa horisonttia, vihreää, violettia, syvää karmiininpunaista, violettia.

Teos saattaa minut outoihin ennen kokemattomiin olotiloihin. Ennakoimaton ääni säpsähdyttää, pelästyttää, alan jännittyneenä odottaa, mitä tuleman pitää. Ruumis värähtelee.

Mitä ääni on? Etenevää aaltoliikettä, ääniaallon värähtelyä, taajuuksia/nopeutta, voimakkuuksia.  Sitten ovat matalien taajuuksien äänet, infraäänet, joita en kuule, mutta ruumis aistii ja tuntee värähtelyn. Jälkikäteen luen, että ihminen pystyy kuulemaan 20:n ja 20 000:n hertsin välisiä taajuuksia, eläimet sen sijaan kuulevat taajuudeltaan myös alle 20 hertsin ääniä ja pystyvät myös tuottamaan ääniä, joiden voimakkuus rikkoisi ihmisen tärykalvot. Valaat, elefantit, sarvikuonot viestivät toisilleen infraäänillä. Ne kantavat pitkälle ja vaimenevat hitaasti.   Kovimman äänen tuottaa kaskelotti, se voi tuottaa jopa 178 desibelin ääntä, mutta se(kin) on alttiina melusaasteelle.  Tutkimusta on tehty siitä, mitä ihmisen altistuminen infraäänille saattaa aiheuttaa.  

Voin lukea äänestä, herzeistä, desibeleistä, pascaleista, mutta oikeastaan vasta aistimus ja kokemus saattavat minut lähemmäs ymmärrystä. Teokset, jotka irtoavat ihmisen mittakaavasta,  laajentavat taiteen kokijan rajallista käsityskykyä, herkistävät ilmiöille, joista en paljonkaan tiennyt. Juuri tätä on esiintyvä taide, se kykenee ottamaan taiteellisen tarkastelunsa kohteeksi jonkin esiintyvän ilmiön.  Nenonen & Uuttu Et Alian The Remarkable Sunsets, erityisesti Tatu Nenosen ääniteos ja kokeellinen sävellystaide on hieno esimerkki sellaisesta.

Tatu Nenonen on äänitaiteen Pelle Peloton, kokeilija.

Nyt Nenonen on rakentanut infraäänilaitteen, jonka avulla pystymme kokemaan teoksessa sen, mitä koimme. Jo Kohina (Nenonen-Niittymäki 2024, Teatteri Takomo) tuotti onnellisen ihmetyksen tunteen.

Äänisuunnittelun ei tarvitse rajata itseään vain äänellistämällä  jäljittelemään sitä, minkä jo luonnollistettuna kuulemme. The Remarkable Sunsets käänsi aistit uuteen asentoon.

Palaan vielä mittakaavaan. Kasvattaessaan mittakaavaa The Remarkable sunsets  tuottaa ilmestyksenomaisuudessaan outoa lohtua maapallon kaiken lajisten olentojen tuhon keskellä. Tekisi mieli kutsua kokemusta yleväksi. Tämä subliimi on jotain, joka tuottaa sekä kipua että nautintoa, se kiehtoo, se värähtelee. Se on mykkää kauhun ja ihmetyksen tunnetta ylivoimaisen luonnon edessä, se saa ihmisen tuntemaan itsensä haavoittuvaiseksi ja merkityksettömäksi. Ehkä länsimainen ihminen tunsi tällaista katedraalin urkujen soidessa. The Remarkable Sunsets saa miettimään kaikkia mahdollisia luonnollisia ja ihmisen aiheuttamia katastrofeja, jotka voivat –  eivät vain horjuttaa maapallon ekologista tasapainoa ja uhata elämää maapallolla –  vaan saattaa kaiken loppumaan.

Esitystiedot:

Piece: Tatu Nenonen & Emil Santtu Uuttu 
Spatial and lignting design: Ilmari Paananen
Kira O’Reilly plays the role of G.J. Symons.