Viihdyin terävän komedian ja komedian tyylilajiin oivallisesti viritetyn Valeäidit-esityksessä Ryhmäteatterissa. Voisin olla se, jonka teos jättäisi kylmäksi. Ei kosketa 60+-ikäistä, yhden lapsen sinkkuäitiä. Mutta mitä vielä.
Kohtaan lämpöä hehkuvan oranssina, keltaisena, punaisena legojen väreissä hohkaavan visuaalisuuden, lähes tyhjän tilan, jossa sininen sohva on kumollaan. Verhoilla peitetty toinen näyttämö, lapsen maailma. Yläpuolella leijuu suuri pilvi. Unelmia, karun toden peittävää hattarahöttöä vai myrskypilveksi kehittyvää? Minut virittää jo tila (Fabian Nyberg) Mikä kaikki on valetta ja vinksallaan?
Aino Pennasen kirjoittama Valeäidit tuo näyttämölle kiintoisan hahmon, korkeasti koulutetun, menestyneen, kunnianhimoisesti kaupallista uraansa rakentavan kolmikymppisen naisen Liisan. Hänellä ei näytä olevan täysivaltaista toimijan oikeutta. Sinkkuuteen, lapsettomuuteen ja uraan elämänsä rakentanut näkökulmahenkilö löytää itsensä ristiriitaisten odotusten ja identiteettipaineiden hetteiköstä.
Valeäideissä koomisuutta tuotetaan yhteensopimattomuudella. Uraa luova nuori nainen on aina epäsopiva ja vääränlainen. Tämäkin Liisa putoaa ihmemaahan, jossa omat ihanteet törmäävät stereotyyppisiin nais- ja miesrepresentaatioihin ja yhdenmukaistavaan heteronormatiiviseen ydinperheideaaliin. Nainen on mahdottomassa tilanteessa. Omaa toimijuus ei laskostu siististi jonkun tietyn identiteettikategorian sisälle. Valeäidit rakentaa toiminnan eskaloituvaa dynamiikkaa sarjana konflikti- ja kilpailutilanteita sekä ulossulkemisen ja sisään kutsumisen nyrjähteleviä asetelmia.
Rakastunut nainen löytää itsensä jakamasta arkea runoilijamiehen ja tämän viisivuotiaan tyttären kanssa, joka vuoroviikoin asustaa isänsä ja äitinsä luona. Rakastumispäissään jumalattarelleen runoja väsäävä runoilijaisä sysää hyvää tarkoittavasti kumppaniaan ulkokehälle. Viisivuotias tytär seilaa kahden kodin väliä, kipuilee eroa, kaipaa isän huomiota, mutta ah, on niin sopeutuvainen ja rakentaa suhdettaan isän uuteen kumppaniin. Naisen uraohjussinkkuystävälle uusperheet ovat jo lähtökohtaisesti ovat tuhoon tuomittuja.
Uramaailman todellisuudessa perheiden ajanhallintaäppiä kehittävän startup -yrityksen toksisen maskuliinisuuden hiekkalaatikolla Liisa on moninaisuuden penääjänä häirikkö. Kokaa vetävien isien maailmaan eivät diversiteetti- ja inklusiivisuusstrategiat ole jalkautuneet. Täällä vallitsee vahva arvopohja – ei mitään perheiden monimuotoisuutta. Toisenlainen ulossulkeva normatiivinen järjestelmä on sitten kotiäitien hallitsema hiekkalaatikko, jossa suoritetaan täydellistä äitiyttä ja jossa uusperheet ja muut toiset uhkaavat sen maailmanjärjestystä. Ja sitten ovat miehen eksä ja yliharmoniset ukit ja mummot, joille ainoa oikea perhe on se mennyt ja joilta riittää hyvää tarkoittavia neuvoja. Hiekkalaatikon kotiäitien maailmassa suoritetaan täydellistä toisenlaiset äidit ulossulkevaa äitiyttä ja paratiisissa vaanii myös toisenlaisen äidin uhka.
Komedian kestävää peruskauraa ovat metaleikittely, roolinotto, ristiin pukeutumiset, valeasut. Komediallisuus syntyy odottamattomasta yhteismitattomuudesta. Liisa liittoutuu valeäitinä hiekkalaatikkohallitsijoiden kanssa. Valeäitien Liisa joutuu pukeutumaan äidiksi, esittämään äitiä kelvatakseen. Täydellisten äitien äitiperformanssit epäonnistuvat eikä eksäkään ole mikään täydellinen. Valeäidit voisi olla nimeltään Desperate Mothers. Näen sen sukulaishahmona tv-sarjan Desperate Housewives, joka pintatasonsa alla oli yhteiskuntakriittinen satiiri.
Riikka Oksasen ohjauksessa mennään överiksi, liioitellaan ja ollaan ylitseampuvia, mutta tyylikkäästi. Valeäidit kuljettaa ihailtavalla komediantajulla, näyttelijöiden suvereenilla fyysisyydellä ja ajantajulla tätä tilanteiden palapeliä. Valeäideissä iloitellaan kaihtamattomasti (stereo)tyypillisyyksillä, Neljää näyttelijää Robin Svartström, Santtu Karvonen, Eeva Soivio ja Miro Lopperi urakoivat yhteensä liki parisen kymmentä roolia. Pia Andersson Liisa on tässä ihmemaassa samaistuttava, aito ja realistinen – pidin tästä vastavoimaisesta asetelmassa. Minua kiinnosti Pia Anderssonin luoman näyttämöhahmon toiminnan logiikka: samettisen ulkokuoren alla tunneälykästä näennäismukautuvuutta ja oman pään pitoa.
Samalla tavoin realistinen on Santtu Karvosen Alanis, joka on käsittämättömän yksityiskohtainen tunteiden ja liikkeiden kirjo roolitutkielma viisivuotiaan tytön maailmasta on hellyttävä. Santtu Karvosen Alanis kuuluu samaan armoitettuun lapsihahmojen näyttämötutkielmiin kuin Auvo Vihro Veikko Nuutisen Vanhempainillan Poikana (TTT).
Vaihtuvien näyttämöhahmojen nopeatempoisesta kavalkadista rakentuu montaasimainen teatterileikki: Karvosen Alaniksesta tuleekin IT-yrityksen puhelinsoitoillaan Liisaa häiriköivä toimaripatsastelija tai kauhuäiti; Miro Lopperi IT-firman itsensä johtajaksi asettanut kokaiinikäyttöinen Niilo-isä hyppää täydelliseksi Pipsan äidiksi tai riiviömäisesti nujakoiviksi veljeksiksi nukettajana ja boomeriukkina. Eeva Soinio tyylittelee nautittavasti Liisan sinkkuystävänä, täydellisenä hiekkalaatikkoäitinä, boomerimummina, vauvana – ja mitä kaikkea vielä!
Valeäitien ironia piilee siinä, miten Liisa strategisesti liittoutuu hiekkalaatikon täydellisten äitien kanssa äiti-identiteetin turvin. Valeäitiys huipentuu äitiperformanssiin työpaikan uuden perheenhallintasovelluksen myyntipuheessa. Liisa valehtelee olevansa raskaana ja neljän lapsen äiti. Hän hankkii valemahan ja tuo myyntipuhetta avittamaan naapuruston lapset. Ironiaa jatkaa vielä se, että hiekkalaatikon täydelliset äidit brakaavat ja ottavat hatkat. Valeäidin kodista tuleekin äidittömien turvapaikka.
Näytelmäkirjailija, käsikirjoittaja Aino Pennanen ja ohjaaja Riikka Oksanen on jo aiemmin monessa koeteltu normatiivisten odotusten, ideaalien ja mediakuvien huojuttajakombo. Useissa yhteistöissään he ovat tutkineet ihmistä normien, median rakentamien täydellisyys- tai kauhukuvien ja omien sisäisten ristiriitojensa kuristuksessa teoksissa Vuoden perhe (Teatteri Takomo); Seksimusikaali (Teatteri Vanha Juko, 2019) ja sen pohjalta tehdyssä kuunnelmassa Couple Goals (2021). Viime kesänä Saimaan Teatteri esitti Pennasen ja Oksasen hulvatonta Ripari–teosta.
Valeäidit lavastaneen Fabian Nybergin pelkistetty estetiikka on useissa teoksissa vanginnut tilaan assosiatiivisen atmosfäärin. Ja sitten nämä Tiina Kaukasen hiekkalaatikkoäitien metallinkiiltoiset tikkitakit, Adonis kollari-, mekko- huppukorvineen, mummin ja ukin unisex-beigeunelmat ja isän puna-keltalegojen värimaailmaa noudattava asu. Eikä överiä Liisalle, joka katsoo ympärillään olevaa överiä. Ville Mäkelän valot saavat tilan hehkumaan milloin missäkin tunnelmissa, ja Jussi Kärkkäisen äänisuunnittelu tuo esiin niin skumpan, kahvin kuin kokan ryystämisen, romantiikan ja kauhun affektit.
Valeäidit osuu arvoiltaan konservatiiviseen familistisia arvoja korostavaan todellisuuteen, jossa uusliberaalit postfeministiset naiset yrittävät ratkaista oman uran ja erilaisten äitiyksien ristiriitaisia odotuksia ja omaa identiteettiään. Tuleeko perhe ja lapsi ensin, oma ura ensin tai miten yhdistää kumpikin? Naiset on jätetty – ja usein myös itse jättäytyneet – tasapainottelemaan työn ja perheen alueilla. Yksilönvastuuta, vapautta ja omaa kyvykkyyttä juhlivassa ajassa onkin sitten ihan itsestä kiinni, miten pärjää.
Valeäideissa on myötäsukainen klangi. Se juhlistaa normitettujen olemisentapojen häviötä. Se on tarina ”valeäidistä ”täysivaltaiseksi lainaäidiksi ja menestyneeksi uranaiseksi. Juonet solmiutuvat lopussa. Täydellinen äiti hakee vapautumisreissultaan palattuaan lapsensa valeäidin turvapaikasta, samoin Teren ja Jeren isä. Uusperhe kokoontuu yhdessä rakentamaan palikoista korkealle kohoavaa legotornia. Mutta ei se paikalleen jää. Lapsi kaataa tornin, legopalat lentelevät.
Tekijät:
Rooleissa Ryhmäteatterin vakituiset näyttelijät Santtu Karvonen ja Robin Svartström sekä vierailijat Pia Andersson, Miro Lopperi ja Eeva Soivio.
Käsikirjoitus Aino Pennanen
Käsikirjoituksen tekstidramaturgi Riikka Oksanen
Ohjaus Riikka Oksanen
Lavastussuunnittelu Fabian Nyberg
Valosuunnittelu Ville Mäkelä
Äänisuunnittelu Jussi Kärkkäinen
Pukusuunnittelu Tiina Kaukanen
Graafinen suunnittelu Antti Jäderholm