Malka omassa sukupuolisilmässä – Kriittistä itsetutkiskelua sukupuolittuneista todellisuuksista
Nyt on itsetutkiskelun paikka! Millä kaikin tavoin saatankin osallistua sukupuolittavaa katsetta pönkittävään tarkasteluun horjuttamisen sijaan. Miten paljon omasta kaapista tunkeekin esiin vanhan liiton binaarilehmä, sen sijaan että koko ajan omia havaintoja ohjaisi se, mistä Paul B. Preciado (2014) toteaa sukupuolen ja seksuaalisuuden nekropoliittisen, biopoliittisen ja farmakopornografisten hallintojen epätodellisina tuotoksina. Ja miten paljon oikeasti ymmärtäisin sitä, miten valta jakautuu.
Ketkä ovat käsittelemieni esitysten tekijöitä? Binaariluokittelut ovat perseestä – yhdeltä osalta on pakko todeta – ja samaan aikaan sanoa: mutta. Tilastojen sukupuolitieto on binaarista, siellä tunnistetaan kaksijakoisesti joko nainen tai mies.
Minun otoksessani ei vielä ole tietenkään riittävästi ainesta tilastoinnille. Tilastoiduksihan ilmiöt tulevat vain jos on kyse määrällisesti tarpeeksi suuresta ilmiöstä. Esitysten tekijätiedot eivät anna minulle tietoa transihmisestä tai intersukupuolisena olosta. Suomen väestötietojärjestelmässä sukupuolitieto on binäärinen – eli sukupuolitieto on kaksijakoisesti joko nainen tai mies – ja vain hyvin rajatusti henkilöiden itsensä muutettavissa. Mutta jo pitkään on ollut kyselyjä, joissa sukupuolitietoa ei ole binaarisesti oletettu ja vastaajat ovat voineet valita myös vaihtoehdon ”muu”.
Jaoin kirjoittamistani esityksistä käsikirjoittajia ja ohjaajia nais- ja miesoletettuihin sekä työryhmälähtöisiin tekijöihin tietäen että sukupuolten moninaisuutta en tavoita. Tämä puutteellinen mies-nainen binaarijako alkeellisena numeromuotoisena tietona antoi minulle hätkähdyttävän karua tietoa.
Oma mies- ja naisoletettujen tekijöiden saldo omissa tämän kevään kirjoituksissani osoitti räikeätä epätasa-painoa.
Naisoletettujen tekijöiden määrä oli järisyttävästi vähäisempi erityisesti ohjaajina /koreografeina, käsittelemieni esitysten käsikirjoittajista/näytelmäkirjailijoistakin valtaosa oli miesoletettuja. Työryhmälähtöisten teosten kohdalla sen sijaan laskelmani näyttivät paremmilta. Mutta oma mikrotulokseni on kokonaisuutena heikompi kuin TINFOn tilastojen sukupuolikuva vuodelta 2023.
Kriittistä itsereflektiota
Omat tulokseni, miesoletettujen tekijöiden yliedustus, antaa aihetta vakavaan kriittiseen itsereflektioon. Kun syntitaakkaani lisään vielä se, että kirjoitin viime keväänä kaksi ”tilaustyötä”: Ilja Lehtisen haastattelun ja Okko Leon Turisti-näytelmän jälkipuheen. Miksi en aktivoitunut itse ja kirjoittanut Lila Jokelinin romaanista Leikin varjolla, joka innoitti minua päähenkilön tilan- ja oikeudenotollaan ja piittaamattomuudella nuhjuisista moraalikategorioista. Luin sen ahnehtien ja älykkäästä kostosta nauttien. JES! Teoksen fiktiivinen maailma toteutti sinkkujen oikeudenmukaisuutta.
En ole käynyt ikimuistoisiin aikoihin katsomassa esityksiä esimerkiksi Rakastajat-teatterissa (johtaja Angelika Meusel), en Oulun teatterissa (johtaja Alma Lehmuskallio), en Kajaanin kaupunginteatterissa (johtaja Anna Mikkelsson), en Lappeenrannan kaupunginteatterissa (johtaja Helka-Maria Kinnunen). Olisin pitänyt nähdä esimerkiksi Louna-Tuuli Luukka Minun näköiseni Dinosaurus (2024) Kajaanin kaupunginteatterissa, Martta Jylhän Young Blood – Fairy Tale in two acts ( ohj. Sirpa Riuttala) ja Laura Ruohosen Yökyöpelit (ohjaus Maia Häkli) Lappeenrannassa, Oulussa Punaisin ruusu puhkeaa kukkaan (dramatisointi ja ohjaus Ona Korpiranta) jne. jne. Ja mitä kaikkea naisoletettujen käsikirjoittamaa, dramatisoimaa, ohjaamaa näkemättä ihan tässä pääkaupunkiseudulla viime keväänä?
No, en vatvo menneessä. Nyt on nyt. Kajaanissa Fucking Åmål (ohjaus Kiia Laine) ja Elli Salon Keräilijät (ohjaus Anni Mikkelsson). Oulussa Ainoa kotini (Hanna Brotherus, ohjaus Susanna Airaksinen), Rakastajat-teatterissa Elina Izarran Vihan jälkeen (Turun kaupunginteatterin yhteistuotanto)
Kuinka paljon sukupuolittuneisuus ja oma käymättömyyteni liittyy alueellisuuteen, pääkaupunkiseudun ja alueelliseen ”marginaaliin”, pitkiin matkoihin. Ei kokonaan, vaikka toki reissu Poriin, Ouluun, Kajaaniin tai Lappeenrantaan on haasteellisempaa. Mutta ei tässä vielä kaikki; onko kyse ollut huonosta ajoituksesta Aurinkoteatterin Sanna Hietalan teoksesta kirjoittaminen jäi joulun ja perhereissun jalkoihin. Ja tänä kesänä YT:n Anna Kankilan ja Ronja Louhivuoren ensimmäinen ohjaus Elävät elävät jäi heinäkuisen kotimajatalomeiningin ja promootion jalkoihin. Selityksiä, selityksiä.
Missä siis ovat omat sukupuolittuneet käytänteeni ja sokeat pisteeni? Olenko luonutkin miesoletettujen ohjaajien, näytelmäkirjailijoiden, dramaturgien jne. jne. kanssa luottamuksellisia suhteita naisoletettuja tekijöitä enemmän? Olenko edelleen tai uudelleen se Hanski, joka koko nuoruutensa toimi poikien kanssa. Lähtökohtaisesti minua kiinnostaa outoutus ja horjutus. Minua kiinnostavat sellaiset ei-sukupuolittavat havainnot ruumiista, jotka pervouttavat, ottavat kriittistä etäisyyttä. Mutta on se mitään pyhittänyt? Olenko tässä sysännyt syrjään niin heteronaisia, bi-naisia, lesbonaisia kuin transnaisia…
Kuinka usein kuitenkin katson teoksia homogeenisen heteronormatiivisen keskiluokkaisen valkoihoisen, kaltaiseni ja ikäiseni cis-naisen ryhmäidentiteetin lävitse ja hengitän iloisena patriarkaalista ilmaa?
Kysyn itseltäni, mihin olen myötävaikuttanut, myös hiljaisuudella ja näkemättä tai ymmärtämättä jättämisellä ?
Feminismiä tarvitaan
Miten hyvin ymmärrän, näkemieni teosten tekijöiden omaan maailman paikantuneen ja ruumiillistuneen toiminnan mahdollisuuksia tai mahdollisuuksien rajoitteita ja esteitä? Entä miten ymmärrän näkemieni teosten tekijöiden identiteettien risteäviä eroja erityisesti sukupuolen ja yhteiskuntaluokan osalta?
Mietin myös, millaisia eroja on erilaisista paikannuksista käsin rakentuvilla tekijöiden toimijuus- ja taiteilijuuspuheella? Miten sukupuoli vaikuttaa toimijuuteen? Onko sukupuolittuneita eroja tavassa, jolla taiteilijat ymmärtävät tekijäidentiteettinsä ja taiteilijatoimijuutensa?
Voisin aloittaa kysymällä : Miten taideopetus Teatterikorkeakoulussa ja Nätyllä sukupuolten välinen epätasa-arvo ja erilainen kohtelu ilmenevät ; millaisia ovat (oman) opetuksen ja kirjoittamisen sukupuolittuneet käytännöt; olenko omalta osaltani tehnyt tarpeeksi vähentääkseni sukupuolten välistä epätasa-arvoa? Mietin, oliko puhdasta sattumaa, että näyttelijöiden mestarikurssille Teatterikorkeakoulussa osallistui vain yksi naisoletettu?
Feminismiä tarvitaan / minä tarvitsen feminismiä / edelleen ei vain siinä mielessä, että otettaisiin /ottaisin paremmin huomioon naistaiteilijoiden työn vaan myös siksi, että nähtäisiin, miten salakavalasti sukupuolittunut eriarvoisuus vaikuttaa, miten sukupuolittuneet jaot, rajoitukset/mahdollisuudet ja eriarvoisuudet ovat sosiaalisia rakennelmia, jotka myös ovat purettavissa, jotta toisenlainen toimijuus/toisenlaiset toimijuudet tulisivat yhdenvertaisesti mahdollisiksi. Mutta ei kyse pelkistä rakenteellisuuksista ole. Voisin ottaa tähän vaikka rakkaan Raymond Williamsin ja hänen tuntemusrakenteen käsitteensä. Olisiko aika nostaa esiin naisoletettujen taiteilijoiden toimijuus, heidän elämänsä ja teostensa tuntemusrakenteet ja se, miltä heistä tuntuu? Miten naisoletetut taiteilijat erityisesti juuri nyt kokevat ja tuntevat tässä uusliberalistisessa leikkausten ja vaihtoehdottomuuden tilassa – millaisia tuntemus- ja kokemusrakenteita heidän tekemänsä teokset paljastavat.
Miten sukupuoli vaikuttaa rahoitukseen, työskentelymahdollisuuksiin, tuotantoprosesseihin, julkisuuteen/näkyvyyteen?
Tartuin media-alan teokseen Gender and Media: Representing, Producing, Consuming. (2022, 2nd edition). Vastaavaa teosta tarvittaisiin myös esittävien taiteiden alalle.
Miten toimijan, taiteilijan, esittävien taiteiden alan taiteilija-ammatit, ammatteihin liittyvät rooli- , identiteetti- ja toimijuusodotukset ovat sukupuolittuneita ja sukupuolittuneiden valtasuhteiden ympäröimiä? Millaista ruumiillisuutta ja kokemuksellisuutta minun on helpompi havainnoida, ymmärtää ja miten se suhtautuu sukupuoliin.
Kyse on syvemmistä yhteiskunnallisista hierarkioista ja rakenteellista epätasa-arvoa tuottavista rakenteista. Miten taiteellista toimijuutta pohjimmiltaan rakennetaan maskuliinisen/patriarkaalisen toimijuusideaalin pohjalta? Mitä kaikkea toimijuus pitää sisällään puhtaasti niin sanotun taiteellisen toimijuuden ulkopuolelta: huolenpitoa rahoituksesta, toisista, asioiden yhteensovittamista. Mikä arvo ja tunnustus tälle työlle annetaan? Miten taiteellinen toimijuus ja kestävyys nykyisenkaltaisissa niukentuvien resurssien maailmassa edellyttää näkyvyyttä ja pakottaa oman itsen esille tuontiin. On näytettävä ja kelvattava muiden silmissä. Keitä ovat ne, joiden silmät määrittelevät sen, kuka kelpaa. Apurahoista päättävät, kiinnityksiä tekevät. Miten toimijuus on sukupuolittunut ja millainen toimijuus saa tunnustusta. Mies- ja naisoletettujen taiteilijoiden toimintamahdollisuudet ovat erilaiset. Jo minun pikkukirjoitteluni sen osoittaa.
Kysymyksiä itselleni: Olenko pystynyt tekemään epätasa-arvoa näkyväksi? Pystynkö lukemaan suunnitelmia ja ohjelmia (taide, opetus, työskentely, ohjelmistot) kriittisesti ja tunnistamaan, miten myös sukupuolten hierarkiat (ja kaikki muutkin hierarkiat) niissä ilmenevät? Pystynkö tekemään epätasa-arvoa näkyväksi? Miten voin omalta osaltani tehdä purkutyötä.
Miten paljon mies- ja naisoletettujen taiteilijoiden toimintamahdollisuudet eroavat? Onko esimerkiksi yhteiskuntaluokalla kriittisempi merkitys naisoletetuille taiteilijoille? Mikä synnyttää tai vähentää mahdollisuuksia? Mikä luo pakottavuutta?
Arvostetaanko teoksia eri tavoin?
Miten ylipäätään käy taiteelliseelle toimijuudelle ja erityisesti naisoletettujen taiteilijoiden mahdollisuuksille resurssien vähetessä ja taiteilijoiden köyhyydessä?
Miten v…t välittää systeemistä ja yhtä aikaa hyväksyä, että olen systeemin osa?
