Tässä kirjoituksen toisessa osassa suuntaan katseen opetussuunnitelmiin ja taidepedagogiikkaan sekä lopuksi vielä yliopistoinstituutioon ja politiikkaan.

Z-sukupolvi haastaa Teatterikorkeakoulun opetussuunnitelmia ja pedagogiikkaa. Millaisia ovat transnationaalin ja kaikin tavoin monimuotoisen diginatiivisukupolven toimintatavat ja ajattelu? Miten sukupolven ajattelu on sidoksissa affekteihin ja globaalin etiikkaan? Miten uusliberalistinen koulutuspolitiikka kytkeytyy kaikkeen tähän?