Historian totta ja kuviteltua. Vuoropuhelua sukupuolitetun menneisyyden kanssa. Eero Hämeenniemen, Elina Mustosen, Johanna Freundlichin ja Nina Mansikan musiikkiteatteriesitys vei Venetsian orpokodeissa musisoivien tyttöjen todellisuuksista nykyhetken näkymättömiin ja nimettömäksi jääviin.

Maija Hirvasen ja Juha Valkeapään yhteisteoksen äärellä tunsi tarvetta viipyillä. Life as we know it on kuin lempeä kuvitelma, äänetön kuiskaus, hengähdys tai nuuhkaisu - vähän kuin kasvit puhuisivat, hiljaa.

Tiheän matkan tulin tehneeksi Sanna Kekäläisen ja Janne Saarakkalan seurassa. Intiimi jakaminen on mahdollista myös julkisesti. Keskustelu antaa lahjaksi ihmisen vailla narsismia.

”Kun mä olin pieni poika mä juoksin kiinni piikkilanka-aitaan. Molemmat silmäluomet repesi niin pahasti että mä näin niistä läpi. Oli mieletön tunne katsella maailmaa silmät kiinni, verisen kelmun läpi. Kyllä mä ymmärrän sitä sokeaa ennustajaa.” (Paskateoria / Antti Suurnäkki )

Linda Wallgrenin ja muiden jukolaisten Juko(lan) seitsemän veljestä louhii Kiven romaanista sen tämänpäiväisen ytimen hukkaamatta alkuperäisteoksen materiaalista rikkautta.