Sorry Books Suomi – antirasistista harjoittelua ja hidasta oppimista
Puhekupla-ryhmän ja Circus Maximuksen Sorry Books Suomi Hietaniemen paviljongissa toivottavasti nähdään vielä jossain muuallakin. Kaunistelematon ja suora esitys synnytti tarpeen jälkikäteiseen pohdintaan. Miten minua kutsutaan ja tuupataan antirasistiseen työhön? Miten meistä voidaan tehdä liittolaisia? Tämä kirjoituskin on opettelua ja tapailua. Puhekupla-ryhmän (puhekuplalaiset esiintyjät Pinja Hahtola, Niina Hosiasluoma, Jenni Urpelainen sekä Eero Enqvist ) ja mukaan […]
Minä, Askartelija – tämän yhteisön ihmisiin minä kiinnyin. Tulkaa takaisin!
Minä, Askartelijassa Leea Klemola ja Rosa-Maria Perä ovat luoneet toisistaan huolta pitävien yhteisön, joka vetää vertoja neljän näytelmän Kokkola-trilogialle. Mitä kimppajumaluus ja kanssatekijyys synnyttääkään! Kokonaisen maailman, rajatilaisia ihmisiä, ainutkertaisia näyttämöhahmoja, joista ei halua erota. Teoksen nimen Askartelija kirjoitetaan isolla A:lla. Se on merkityksellistä. Askartelija on elämää suurempi ja pienempi hahmo yhtä aikaa. Jos Joseph […]
Seppo Salminen: Omakuva tuntemattoman kanssa – ruumiintuntoa tuntemattoman kanssa
Kirjoituksessani Seppo Salmisen Omakuvasta tuntemattoman kanssa matkaan ruumiintuntoihin, haurastumiseen ja sattumiin. Sanoja syövälle ja oksentavalle omassa käsiteavaruudessa oleilevalle kaltaiselleni oliolle kohtaamiset Salmisen performanssien kanssa ovat tarkoittaneet vaellusta vyöhykkeille, joissa tutut kompassit eivät toimi. Yli 30 vuotta. Salmisen töiden sekarotuisuudessa ja -lajisuudessa on uskallettava vaeltaa omien raakojen havaintojen ja tuntemusten varassa. Haroa. Omakuvan kohtaaminen resonoi minussa […]
Proust, hautausmaa ja elossa olemisen kudelmat
Hanna-Kaisa Tiainen ja Aleksi Holkko jatkavat Proust-esityssarjaansa, jossa Proustia ei kuviteta tai representoida. Aiemmissa osissa on oltu Helsingin Talvipuutarhassa, Teatteri Jurkassa tai Volter Kilpi -festivaalilla Kustavissa tai liikuttu tilataksilla pitkin Helsinkiä. Viides osa toteutui hautausmaalle suuntautuvana kävelyesityksenä. Postin kotiini tuoman vanhanaikaisen kunnon kirjeen ohjeen mukaisesti tein oman esitykseni Hietaniemen hautausmaalla. Olin vain minä Proustin ja Hanna-Kaisan ja Aleksin kirjeiden seurassa.
Pipsan Longan Neljän päivän läheisyys – ihmislajin kytkeytyneisyydestä
sky every day Yllä oleva Aram Saroyanin minimalistinen runo johdattaa näytelmään Neljän päivän läheisyys. Ja sitten Lonka: ”Rantaan tarvitaan kolme: maa, meri ja taivas” Minimalistisella ja meditatiivisella tekniikalla Lonka rakentaa säästeliäin sanoin luonnon ja maiseman. Hän saattaa toimijoiksi ei-inhimillisinä materiaalisuuksina ensin hiekan, hiekkakiteet, meren ja taivaan, sitten elävät toimijat, lokit, kalat. Sanojen välissä on avaruutta, […]
Häiritsevää peliä tunneintensiteeteillä – Toksinen kabaree
Jiihaa! Musiikkiteatteria, tosi-tv:stä tuttua kilpailuformaattia, scifi-dystopiaa. Toksisessa kabareessa pelataan tunneintensiteeteillä niin kuin affektiivisessa ja emotionaalisessa kapitalismissa konsanaan. Esitys saa minut pohtimaan myös sukupolven ääntä – boomeriuden uhallakin.