Over her dead body – suo, ruumis, kertoja ja Nainen

Onerva Hannulan Over her dead body Teatterikorkeakoulussa esittää kysymyksen: miksi nainen uhrataan kerta toisensa jälkeen ruumiiksi erilaisten kerrontamuotojen alttarille? Naisen kuolleen ruumiin performatiivinen toisto ovat kulttuurin syvää päätä. Sarjamurhaajakertoja jatkaa elämäänsä ja työtään. Mikä naisen väkivaltaisen kuoleman representaatioissa meihin pakkomielteisesti vetoaa?

Monodraamaa Nätyllä – esiintyvän ruumiin voimasta ja ihmisen arvokkuudesta

Kukin kakkosvuosikurssin opiskelija rakensi noin viidentoista minuutin esityksen. Sisällön, tyylin, näyttämölliset ja näyttelijäntyölliset välineet ja keinot kukin valitsi oman kiinnostuksensa pohjalta. Lähtöeväinä toimivat antiikin teksteistä välittyvät tuntemukset, klovneria, tietoisuus ja kosketus. Livestriimin etäkosketuskin kosketti.

Kiertuenäyttämön Diplomaatit – heikkous ei ole virhe

Eläköön poliittinen allegoria, opetusnäytelmä ja Monty Python! Ikäihmisten palvelutalojen asukkailta tuskin jää tunnistamatta Diplomaattien parodian yhteiskunnallis-poliittinen ulottuvuus. He tietävät, mitä on olla toisen luokan kansalainen. He takuulla osaavat nauraa vaarallisille ”täydellisyyden asialla” oleville diplomaateille ja heidän omahyväiselle retoriikalleen.

PLUP PLUP – Samuli Niittymäen rottakoke Rätflixiltä

Tällaista esittämistä ja esitystä en ole koskaan nähnyt ja kokenut. Plup plup – two water bottles Teatteri Takomossa on yhden miehen rottakoe, ihmiskoe, näyttelijäntyön koe. Samuli Niittymäki tekee esityksellistä tutkimusmatkaa näyttelemisen ytimiin ja ihmisenä olemisen intiimeihin kerrostumiin. Mitä tarkoittaa addiktio? Mitä eristys ja merkityksettömyyden tunne tekevät laumaolennolle – rotalle, näyttelijälle tai ihmiselle ylipäätään?

Manning är fri – mustien laatikkojen salaisuudet

Näyttelijä ja teos ovat läsnä. Tiedostan kameran silmän ja katseen. Näyttelijä Ole Øwren, dramaturgi Åste Marie Bjerken, lavastaja ja elokuvaaja Rosa Woldhekin yhteisteos, striimattu performatiivinen luenta Manning är fri sai miettimään striimausten audiovisuaalista potentiaalia: kameran mahdollisuuksia kehystää ja purkaa kielen ja ruumiin sukupuolittunutta materiaalisuutta ja valtaa. Työryhmä halusi jo alun perin tehdä Anders Budde Christensenin näytelmästä striimatun teoksen. Striimaus ei ole pakkorako vaan myös mahdollisuus.